-
Hokki lainaa kärppäpakkia
-
Kärpät saa kovan paluumuuttajan
-
Mikko Haapakoskesta Kärppien seuraava päävalmentaja
-
Tomi Pekkala loppukaudeksi Tapparaan
-
Kärppien Tarkki parin viikon sairauslomalle
-
Juho Jokinen vähintään kuukauden sairauslomalle
-
Grönholm Kärpistä Brynäsiin
-
Alatalo ei jatka Kärppien peräsimessä ensi kaudella
-
Kärpille uusi urheilutoimenjohtaja
-
Jari Viuhkola jälleen selkäoperaatioon
Toni Koivisto Oulun Kärppiin
Oulun Kärpät julkaisi maanantaina ensimmäisen kovan vahvistuksen tulevan kauden joukkueeseensa.
Ylitorniolta maailmalle ponnistanut Toni Koivisto pukee jatkossa päälleen kärppäpaidan. Hyökkääjän tuore sopimus on yksivuotinen.
Koivisto lähti aikoinaan kotiseuduiltaan juniori-ikäisenä Rauman Lukkoon. Siellä mies pelasi myös ensimmäiset liigapelinsä, kunnes siirtyi Tampereen Ilvekseen kaudeksi 2005-2006.
- Silloinen urheilutoimenjohtaja ei tainnut olla hereillä, naureskeli uudessa virassaan aloittanut Ari Hilli juniori-ikäisen Koiviston siirtoa Etelä-Suomen seuroihin.
– Olen fiilistellyt ajatuksella, että haluaisin joskus pelata Kärpissä. En palaa kotiin, mutta tulen etelän reissulta lähemmäs ja tavallaan kotiin, sillä Kärpät on kuitenkin pohjoisen joukkue. Nyt yksi haave toteutuu. On hienoa tulla menestyvään joukkueeseen ja Suomen parhaaseen organisaatioon, 25-vuotias Koivisto totesi.
|
Päättyneellä kaudella Koivisto iski runkosarjan 45 ottelussa pisteet 14+26=40. Vikkeläjalkainen 25-vuotias hyökkääjä pääsi myös pukemaan leijonapaidan ylleen talven maajoukkueturnauksissa.






