KooKoo

Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat
Pelaajat
 

14 Olli Julkunen

KooKoo
laitahyökkääjä FIN
s. 10.8.1981 Oulu
185 cm / 100 kg / R
sopimus: 2011

Ura:

Olli Julkunen

Raamikas Julkunen on hankinnut liigapelaajan ruhonsa alun alkaen Oulusta. Ei kuitenkaan aikoinaan onnistunut mahduttamaan itseään Kärppien kovaan rinkiin, vaan nuorukainen lähti hakemaan kokemusta Ruotsista. Luulaja HF:stä Julkunen siirtyi parin kauden jälkeen Allsvenskanin Kiirunaan. Muutto Suomeen ja Lahteen tapahtui kaudeksi 2002-03.

Ensimmäinen SM-liigakausi herätti suuria lupauksia, sillä armeijan tuoman lisärasituksen huomioiden yhdeksän maalia oli erinomainen saavutus kolmos-neloskentän tulokkaalle. Seuraavalla kaudella Julkunen ei muun pelikaaniparven tavoin pystynyt täysin lunastamaan odotuksia, ja edessä oli joulukuinen siirtyminen sarjaporrasta alemmas. Kiekko-Vantaassa laitahyökkääjä kehittyi tasaisesti ja nousi pikku hiljaa joukkueen avainmiehiin.

Puolentoista Mestis-kauden jälkeen vantaalaisten koutsi Jami Kauppi toi Julkusen uuden pestinsä myötä takaisin Pelicansiin. Kausi 2005-06 ei kuitenkaan ollut voimanpesältä mikään täysosuma, vaikka löysikin paikkansa Toni Sihvosen rinnalta röyhijän roolista. Loppukaudesta kemiat loksahtivat paremmin kohdilleen ja vitja onnistui nollaamaan monet vastustajien ykkösketjut.

2006-2007 oli Julkuselta vihdoin sellainen, jollaista häneltä olikin jo osattu odottaa. Vahva laitahyökkääjä rymisteli voimalla esiin ja paukutti runkosarjassa peräti 15 maalia. Viime kaudella pelilliset avut menivät vielä hieman eteenpäin, mutta kehitys ei näkynyt tulostaululla: voimahyökkääjän maalimäärä puolittui seitsemään osumaan. Käyrän jatkuttua yhtä jyrkästi alaspäin suuntautuneena oli Julkusella edessään maisemanvaihto Kouvolaan täksi kaudeksi.

Vahvuudet:

Raamikas ja väkivahva pelaaja. Suojaa kiekkoa erinomaisesti ja on kova luu kaksinkamppailuissa. Röyhkeä hyökkäyspäässä, mutta pelaa tunnollisesti myös puolustussuuntaan. Liike riittää Mestikseen mukavasti. Ylivoimaisesti suurin vahvuus siltikin laukaus: rannari on yksi sarjan terävimmistä, mutta lämää tarvittaessa painavasti ja tarkasti myös suoraan syötöstä.

Heikkoudet:

Oli kokoisekseen liian pehmeä liigassa, eikä pieni lisäkovuus olisi pahitteeksi Mestiksessäkään. Säästeli kovaa kutiaan vielä liigassa liian usein ja oli yrittäessäänkin melkoinen hehtaaripyssy. KooKoo-paidassa itseluottamusta ja yritystä on kuitenkin riittänyt – ainakin toistaiseksi.

Rooli:

KooKoon ja koko sarjan kärkihyökkääjiä. Pelaa ykköskentän laidalla ja on selvästikin samalla aaltopituudella Mikko Liukkosen kanssa.

Muuta:

Julkunen pelasi ensimmäiset pelinsä Elitserienissä jo 18-vuotiaana.


Päivitetty: 15.1.2010

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
1997-98
Kärpät
B-jun SM-sarja
215 + 6 = 11 14 min
 
LiKi
II divisioona
90 + 3 = 3 0 min
1999-00
Luleå HF
Elitserien (SWE)
150 + 1 = 1 0 min
 
Luleå HF
Elitserien playoffs
70 + 0 = 0 0 min
2000-01
Luleå HF
Elitserien (SWE)
280 + 0 = 0 0 min
 
Luleå HF
J20 Superelit (SWE)
2011 + 11 = 22 6 min
2001-02
Team Kiruna Miners
Allsvenskan (SWE)
4514 + 9 = 23 53 min
2002-03
Pelicans
SM-liiga
569 + 5 = 14 20 min
2003-04
Pelicans
SM-liiga
321 + 2 = 3 min
 
K-Vantaa
Mestis
199 + 1 = 10 10 min
 
K-Vantaa
Mestis playoffs
53 + 0 = 3 10 min
2004-05
K-Vantaa
Mestis
449 + 11 = 20 42 min
 
K-Vantaa
Mestis playoffs
30 + 0 = 0 2 min
2005-06
Pelicans
SM-liiga
567 + 2 = 9 42 min
2006-07
Pelicans
SM-liiga
5615 + 7 = 22 42 min
 
Pelicans
SM-liiga playoffs
60 + 1 = 1 6 min
2007-08
Pelicans
SM-liiga
557 + 14 = 21 20 min
 
Pelicans
SM-liiga playoffs
60 + 0 = 0 2 min
2008-09
Pelicans
SM-liiga
513 + 3 = 6 12 min
 
Pelicans
SM-liiga playoffs
81 + 0 = 1 0 min
2009-10
KooKoo
Mestis
4425 + 26 = 51 30 min
 
KooKoo
Mestis playoffs
92 + 2 = 4 31 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit