JYP

Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat

6 Kalle Koskinen

JYP
puolustaja FIN
s. 3.1.1972 Jyväskylä
192 cm / 90 kg / L
sopimus: 2011

Ura:

Kalle Koskinen

JYPin kasvatti nousi SM-liigaan kaudella 1993-94 ja pääsi kokeneen Harri Laurilan pakkipariksi. Kypsien otteiden myötä Koskinen nousi JYPin alakerran luottopakiksi ja pelasi joukkueessa kaikkiaan seitsemän kautta. Varsinaista läpimurtoa liigaeliittiin ei tullut, mutta Koskinen oli olennainen osa puolustuksen runkoa vuodesta toiseen.

1970-luvun alussa syntyneet ikäluokat lähtivät JYPistä muualle vuosituhannen vaihteessa lähes kokonaan, joten Koskinenkin siirtyi kaudeksi 2000-01 Lahden Pelicansiin. Lahdesta tie vei kahden kauden jälkeen Ruotsin Elitserieniin, jossa Koskinen kiekkoili peräti kuusi kautta. Seurana oli koko ajan Timrå IK.

Keväällä 2008 oli vihdoin kotiinpaluun aika. Yli 650 aikuisten pääsarjoissa pelatun ottelun kokemuksella Kalle Koskinen tuo JYPin takalinjoille kaivattua kokemusta ja näkemystä kovista peleistä. Ruotsin vuosia sävyttivät loukkaantumiset, mutta kauden 2007-08 Koskinen sai pelata terveenä, ja tuloksena oli hyvät tehot 4+17 Timrån paidassa. Paluukausi JYPissä oli loukkaantumisten sävyttämä, mutta kevään Koskinen pelasi ehjänä ja oli tärkeä osa mestaruusjoukkueen puolustusta. 38-vuotiaan veteraanin ura jatkuu kasvattajaseurassa ainakin kevääseen 2011 saakka.

Vahvuudet:

Iso koko antaa valmiudet myös fyysiseen peliin. Pitkän uran myötä Koskisen otteista paistaa rauhallisuus. Hyvin kahteen suuntaan pelaava puolustaja on parhaimmillaan, kun pääsee avaamaan peliä nopealla syötöllä. Sijoittuu puolustuspäässä erinomaisesti.

Heikkoudet:

Liike ei ole koskaan ollut Koskisen vahvuus. Laukauksen puolesta ei myöskään ole varsinainen viivapelote. Ajoittain jopa liiankin rauhallinen otteissaan. Tekee välillä huolimattomia ratkaisuja kiekon kanssa. Melko loukkaantumisherkkä.

Rooli:

Muodosti kaudella 2009-10 toimivan parin Sami Vatasen kanssa. Koskinen toimi selkeästi varmistavampana puolustajana ja sama todennäköisesti jatkuu myös seuraavallakin kaudella.

Päivitetty viimeksi 29.8.2010

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
1992-93
JyP HT
A-jun SM-sarja
368 + 12 = 20 51 min
1993-94
JyP HT
SM-liiga
484 + 13 = 17 30 min
 
JyP HT
SM-liiga playoffs
40 + 0 = 0 10 min
1994-95
JyP HT
SM-liiga
495 + 5 = 10 24 min
 
JyP HT
SM-liiga playoffs
40 + 0 = 0 8 min
1995-96
JyP HT
SM-liiga
503 + 6 = 9 50 min
1996-97
JyP HT
SM-liiga
250 + 0 = 0 18 min
 
JyP HT
SM-liiga playoffs
40 + 0 = 0 4 min
1997-98
JYP
SM-liiga
485 + 9 = 14 30 min
1998-99
JYP
SM-liiga
503 + 9 = 12 46 min
 
JYP
SM-liiga playoffs
30 + 0 = 0 4 min
1999-00
JYP
SM-liiga
517 + 11 = 18 40 min
2000-01
Pelicans
SM-liiga
474 + 9 = 13 22 min
 
Pelicans
SM-liiga playoffs
30 + 0 = 0 4 min
2001-02
Pelicans
SM-liiga
558 + 15 = 23 34 min
 
Pelicans
SM-liiga playoffs
41 + 1 = 2 12 min
2002-03
Timrå IK
Elitserien (SWE)
502 + 16 = 18 52 min
 
Timrå IK
Elitserien playoffs
93 + 1 = 4 16 min
2003-04
Timrå IK
Elitserien (SWE)
488 + 14 = 22 56 min
 
Timrå IK
Elitserien playoffs
100 + 2 = 2 10 min
2004-05
Timrå IK
Elitserien (SWE)
211 + 1 = 2 6 min
 
Timrå IK
Elitserien playoffs
71 + 0 = 1 8 min
2005-06
Timrå IK
Elitserien (SWE)
343 + 4 = 7 55 min
2006-07
Timrå IK
Elitserien (SWE)
281 + 0 = 1 42 min
 
Timrå IK
Elitserien playoffs
70 + 1 = 1 6 min
2007-08
Timrå IK
Elitserien (SWE)
524 + 17 = 21 50 min
 
Timrå IK
Elitserien playoffs
111 + 2 = 3 8 min
2008-09
JYP
SM-liiga
223 + 7 = 10 24 min
 
JYP
SM-liiga playoffs
150 + 3 = 3 8 min
 
D Team
Mestis
10 + 0 = 0 0 min
2009-10
JYP
SM-liiga
583 + 13 = 16 36 min
 
JYP
SM-liiga playoffs
141 + 4 = 5 14 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit