Jokerit
| Ajankohtaista |
|---|
| Otteluohjelma |
| Tilastot |
| Pelaajat |
33 Mikko Strömberg
Jokerit
maalivahti ![]()
s. 5.3.1979 Helsinki
185 cm / 73 kg / L
sopimus: 2011
Ura:
Mikko Strömberg on Helsingin IFK:n juniorikoulun kasvatti. Juniorivuosien jälkeen Strömberg toimi lähinnä IFK:n kakkosvahtina ja kävi välillä hakemassa peliaikaa Mestiksestä.
Kaudelle 2002-03 Strömberg siirtyi Kiiruna Minersin riveihin Ruotsiin. Visiitti Ruotsissa ei ollut kovinkaan onnistunut, joten Strömberg palasi Suomeen, tällä kertaa Kiekko-Vantaan riveihin. Porttivahtina Strömberg seurasi, kuinka Jukurit ja K-Vantaa taistelivat Mestiksen mestaruudesta. Seuraavaksi kaudeksi hän siirtyi Jukureihin josta tie vei kahden huippukauden jälkeen tie liigaan ja SaiPaan.
Toisella SaiPa-kaudellaan Strömberg haastoi Rob Zeppin taistoon ykkösvahdin paikasta, mutta ei onnistunut vakuuttamaan valmennusjohtoa. Tammikuussa hänet kaupattiin Bluesiin kakkosmaalivahdiksi.
Kauden 2007-2008 Strömberg aloitti Kärppien kakkosvahtina, kun Jaakko Suomalainen paranteli polveaan. Kesken kauden vuorossa oli siirto Itävaltaan. Seuraavalla kaudella Strömberg torjui kiekkoja Hämeenlinnan Pallokerhossa, mutta peliaika jäi jälleen vähiin.
Tammikuussa 2009 Jokerit lainasi Strömbergin parin ottelun ajaksi paikkaamaan loukkaantumisista kärsinyttä maalivahtiosastoaan. Keväällä helsinkiläisseura pestasi hänet kakkosvahdikseen kahden vuoden sopimuksella.
Vahvuudet:
Mikko Strömberg on rauhallinen ja isokokoinen maalivahti, joka luottaa peittävään pelityyliinsä. Strömbergin tapaa harvoin jään pinnasta. Mailapeli on kehittynyt huomattavasti.
Heikkoudet:
Strömbergin suoritustaso ailahtelee ajoittain. Lisäksi temperamenttisen maalivahdin keskittymiskyky on vielä lopullisesti punnitsematta.
Rooli:
Kakkosvahti.
Päivitetty 29.8.2009
Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit
- Strömberg K-Vantaan maalille, Nielikäiselle jatkosopimus (4.1.2003)
- Mestiksestä kokenut miehistö Pitsiturnaukseen (29.6.2004)
- Mestis-maajoukkue voitti Mont Blanc -turnauksen (29.12.2004)
- Samuli Piiroisesta Jatkoajan tammikuun pelaaja (3.2.2005)
- Adam Hall valittiin kuukauden Mestis-pelaajaksi (3.3.2005)
- Kultainen kiekko Mikko Strömbergille (17.4.2005)
- Mestiksen paras maalivahti Mikko Strömberg SaiPan maalille (25.4.2005)
- Rob Zepp ehdolla Tomas Duban korvaajaksi (30.8.2005)
- Mikko Strömberg SaiPasta Bluesiin (24.1.2007)
- Mikko Strömberg Kärppiin (20.8.2007)
- Mikko Strömberg Kärpistä Itävaltaan (9.10.2007)
- HPK:ssa uusia sopimuksia, Seikola ei jatka (20.3.2008)
- Mikko Strömberg vuokralle Itävaltaan (17.10.2008)
- HPK lainaa Strömbergin Jokereille (9.1.2009)
- Jokerit julkisti joukkueensa – Pirnes ja Hentunen hyökkäykseen (5.5.2009)
- Vilkaisu Jukurien alakerran eliittiin (29.12.2004)
- KalPa miehitti tähdistöt (10.3.2005)
- Kiitokset lentelivät Mestis-gaalassa (17.4.2005)
- SaiPa 2005-06: voittava joukkue palasi Kisapuistoon (10.5.2006)
- Strömberg viihtyy SaiPassa (16.1.2007)





