Jatkoajan kuvablogi
  

TPS

Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat

77 Aki Uusikartano

TPS
keskushyökkääjä FIN
s. 13.6.1977 Lieto
186 cm / 82 kg / L
sopimus: 2010

Ura:

Aki Uusikartano

Liedosta kotoisin oleva Uusikartano on rakentunut uraansa pala palalta ja seura seuralta eteenpäin. TuTossa Uusikartano istutettiin kaudella 1996-97 yhteen Timo Pärssinen ja Antti Virtasen kanssa. Ketju siirtyi sellaisenaan Kokkolan Hermekseen, jossa kolmikko löi itsensä kiekkoyleisön tietoisuuteen. Toisin kuin tehoketjun muut jäsenet Uusikartano jatkoi divisioonassa vielä kauden verran ja oli keväällä 1999 mukana nostamassa Lahden Pelicansia takaisin SM-liigaan.

Liigauransa Uusikartano aloitti kuitenkin seuraavana syksynä HIFK:ssa edelliskauden Hermes-valmentajansa Ismo Lehkosen alaisuudessa. Kahden kohtalaisen liigakauden jälkeen Uusikartano siirtyi Lehkosen perässä Raumalle. Noususuhteesta huolimatta mies päätyi jatkamaan uraansa kahdeksi seuraavaksi kaudeksi maan toiselle laidalle Lappeenrantaan. Ensimmäinen SaiPa-kausi oli oivallinen tuottaen 28 tehopistettä. Loukkaantumiset pilasivat kuitenkin seuraavan kauden, jonka jälkeen Uusikartano siirtyi Ässiin.

Uusikartano nousi Ässissä todella suureksi tekijäksi porilaisten yllätyksessä. Jo ensimmäisellä Porin kaudellaan luotettava keskushyökkääjä pelasi mukiinmenevästi, mutta Uusikartano nousi uudelle tasolle päästyään Marko Kivenmäen ja Kristian Kuuselan kanssa samaan ketjuun. Ketjun yhteispeli toimi loistavasti, kun sentteri toimi tasapainottajana taiturin ja maalintekijän välissä.

Hyvät pudotuspelit Ässissä vakuuttivat HPK-johdon, joka hankkikin sentterin Hämeenlinnaan kaudeksi 2006-2007. Kakkosketjussa koko kauden viihtynyt Uusikartano jatkoi kehittymistään Kerhon paidassa ja teki piste-ennätyksensä toisena vuonna peräkkäin.

Uusikartano siirtyi HPK:sta TPS:aan kesken kauden 2007-08. Seitsemässä ottelussa syntyivät tehopisteet 1+3=4. Seuraava kausi toi tehot 11+20, jotka olivat tehottomuudesta kärsineen Palloseuran parhaimmistoa. Erityisesti syyskaudella Uusikartanon merkitys oli suuri.

Vahvuudet:

Uusikartano on tunnollinen kahdensuunnan hyökkääjä, jolla riittää osaamista myös hyökkäyspään ratkaisuihin. Sijoittuu kentällä oikeisiin paikkoihin ja osaa haistaa irtokiekkoja. Erittäin käyttökelpoinen alivoimapelaaja.

Heikkoudet:

Luovat ratkaisut harmittavan vähissä ja näin ollen hyökkäyspeli on puolustajien luettavissa. Ei ole peliätekevä keskushyökkääjä, vaan pikemminkin ketjua tasapainottava punnus.

Rooli:

Rooli Palloseurassa riippuu paljolti siitä minkälaisia ketjukoostumuksia Suikkanen hakee ja osin siitäkin peluutetaanko Radjaa ja Filppulaa keskushyökkääjinä vai laidassa. Hyvänä kahden suunnan pelaajana Uusikartanolla lienee eniten käyttöä kakkos- tai kolmossentterin roolissa.

Erikoista:

Uusikartanon siirrosta Ässistä HPK:n joukkueeseen ilmoitettiin viimeistä finaaliottelua seuraavana aamuna.

Päivitetty 5.9.2009

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
1994-95
TPS
A-junN SM-sarja
272 + 2 = 4 8 min
1995-96
TuTo
A-jun I divisioona
146 + 10 = 16 8 min
 
TuTo
A-jun SM-sarja karsinta
145 + 8 = 13 6 min
1996-97
TuTo
I divisioona
3613 + 21 = 34 16 min
 
TuTo
A-jun I divisioona
40 + 1 = 1 4 min
 
TuTo
A-jun SM-sarja karsinta
93 + 7 = 10 16 min
1997-98
Hermes
I divisioona
4114 + 36 = 50 26 min
 
Hermes
I divisioona playoffs
81 + 5 = 6 2 min
1998-99
Pelicans
I divisioona
4712 + 27 = 39 26 min
 
Pelicans
I divisioona playoffs
90 + 9 = 9 8 min
1999-00
HIFK
SM-liiga
544 + 14 = 18 16 min
 
HIFK
SM-liiga playoffs
92 + 1 = 3 0 min
2000-01
HIFK
SM-liiga
484 + 10 = 14 14 min
2001-02
Lukko
SM-liiga
5511 + 10 = 21 55 min
2002-03
SaiPa
SM-liiga
5512 + 16 = 28 40 min
2003-04
SaiPa
SM-liiga
234 + 6 = 10 14 min
2004-05
Ässät
SM-liiga
525 + 17 = 22 22 min
 
Ässät
SM-liiga playoffs
20 + 0 = 0 0 min
2005-06
Ässät
SM-liiga
527 + 27 = 34 62 min
 
Ässät
SM-liiga playoffs
131 + 5 = 6 4 min
2006-07
HPK
SM-liiga
559 + 31 = 40 42 min
 
HPK
SM-liiga playoffs
91 + 1 = 2 4 min
2007-08
HPK
SM-liiga
213 + 8 = 11 14 min
 
TPS
SM-liiga
71 + 3 = 4 6 min
 
TPS
SM-liiga playoffs
21 + 1 = 2 2 min
2008-09
TPS
SM-liiga
5711 + 20 = 31 53 min
 
TPS
SM-liiga playoffs
81 + 4 = 5 10 min
2009-10
TPS, rs
4315 + 12 = 27 18 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit