Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat
Pelaajat
 

Mika Viinanen


keskushyökkääjä FIN
s. 21.7.1979 Kaarina
185 cm / 85 kg / L
sopimus: (2011)

Ura

Mika Viinanen

Kuului TPS:n A:n parhaimmistoon 2000-luvun taitteessa, muttei kyennyt nousemaan Hannu Jortikan tähtiä vilisevään liigajoukkueeseen. Keräsi monen muun lupauksen tavoin kauden verran kokemusta divarista Vaasan Sportin riveissä, josta Lukko poimi miehen SM-liigaan. Erinomaista tulokaskautta seurasi kaksi heikompaa vuotta, jonka jälkeen siirtyi Tapparaan. Uudessa ympäristössä tehopistelukemat kääntyivätkin uudelleen nousuun.

Kolmen Tappara-kauden jälkeen Viinanen palasi Raumalle, jossa vierähti pari kautta. Kesällä 2009 edessä oli maiseman vaihto, kun Viinasen karavaani suuntasi Ouluun.

Vahvuudet:

Monipuolinen ja tasainen hyökkääjä. Ymmärtää peliä hyvin, ja pystyy tilanteesta riippuen pelaamaan keskellä tai laidassa. Kunnostautunut erityisesti kolmos-neloskentän rouhijana ja aktiivisessa karvaus- ja häirintäpelissä. Hyvä luistelija, ja kuten minuuttimäärät osoittavat, ei kaihda myöskään kontaktipeliä.

Heikkoudet:

Tasaisuus. Ei loista erityisesti millään osa-alueella. Saattaa tehottomana vaipua näkymättömiin, jos peli ei kulje.

Rooli:

Hyvä yleispelaaja, jolle löytyy käyttöä muun muassa alivoimayhdistelmissä. Lähtökohtaisesti kolmosketjun sentteri.

Päivitetty 31.8.2009

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
1995-96
Kiekko-67
A-jun I divisioona
10 + 0 = 0 0 min
1996-97
TPS
B-jun SM-sarja
3620 + 14 = 34 28 min
 
TPS
B-jun SM-sarja playoffs
61 + 1 = 2 2 min
1997-98
TPS
A-jun SM-liiga
3610 + 10 = 20 49 min
 
TPS
A-jun SM-liiga playoffs
72 + 0 = 2 2 min
1998-99
TPS
A-jun SM-liiga
329 + 13 = 22 30 min
 
TPS
A-jun SM-liiga playoffs
63 + 0 = 3 0 min
1999-00
TPS
A-jun SM-liiga
3726 + 21 = 47 38 min
 
TPS
A-jun SM-liiga playoffs
139 + 6 = 15 16 min
2000-01
Sport
I divisioona
4316 + 16 = 32 91 min
 
Sport
I divisioona playoffs
70 + 2 = 2 2 min
2001-02
Lukko
SM-liiga
5216 + 11 = 27 64 min
2002-03
Lukko
SM-liiga
568 + 10 = 18 82 min
2003-04
Lukko
SM-liiga
555 + 10 = 15 32 min
 
Lukko
SM-liiga playoffs
41 + 0 = 1 0 min
2004-05
Tappara
SM-liiga
5513 + 9 = 22 84 min
 
Tappara
SM-liiga playoffs
81 + 0 = 1 4 min
2005-06
Tappara
SM-liiga
569 + 11 = 20 72 min
 
Tappara
SM-liiga playoffs
60 + 1 = 1 8 min
2006-07
Tappara
SM-liiga
537 + 10 = 17 64 min
 
Tappara
SM-liiga playoffs
50 + 0 = 0 12 min
2007-08
Lukko
SM-liiga
5610 + 19 = 29 48 min
2008-09
Lukko
SM-liiga
579 + 8 = 17 73 min
 
Lukko
SM-liiga playout
70 + 1 = 1 20 min
2009-10
Kärpät
SM-liiga
5212 + 17 = 29 64 min
 
Kärpät
SM-liiga playoffs
106 + 0 = 6 8 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit