Ilves
| Ajankohtaista |
|---|
| Otteluohjelma |
| Tilastot |
| Pelaajat |
11 Jesse Niinimäki
Ilves
keskushyökkääjä ![]()
s. 19.8.1983 Tampere
189 cm / 90 kg / L
NHL-varaus: 2002 Edmonton Oilers 1.kierros #15
sopimus: 2010
Ura

Niinimäki aloitti pelaajauransa Tapparassa, mutta siirtyi kesken kauden 1999-2000 pukukoppikäytävän toiseen päähän, Ilvekseen. Edmonton Oilers varasi taitavan keskushyökkääjän ensimmäisellä kierroksella vuonna 2002.
Lupaavan tulokaskauden 2002-03 jälkeen Niinimäeltä odotettiin Ilveksessä paljon. Lokakuussa 2003 sattunut loukkaantuminen kuitenkin lopetti hyvin alkaneen kauden. Seuraavalla kaudella pelit Ilveksessä eivät ottaneet sujuakseen ja Oilers halusi kunto-ongelmista kärsineen Niinimäen lähempään tarkkailuun.
Kauden 2004-05 lopun Niinimäki istui lähinnä katsomossa ja penkillä. Edmontonin AHL-joukkueesta ei keskenkuntoiselle ja asenneongelmaiselle nuorukaiselle pelipaikkaa löytynyt kuin satunnaisesti. Jokerit hankki Niinimäen korvaamaan Valtteri Filppulan jättämää aukkoa sentteriosastolleen. Ajoittaisista väläytyksistä huolimatta Niinimäki ei kuitenkaan kyennyt vahvistamaan joukkuetta vaan pikemminkin päinvastoin. Ongelmat asenteessa johtivat Jokereissa ensin katsomokomennukseen ja sen jälkeen sopimuksen purkamiseen. Kevätkauden Niinimäki kiekkoili JYPissä.
Kolmen viime kauden aikana Niinimäki on edustanut jopa seitsemää seuraa. Tällä hetkellä yrittää vakuuttaa Ilves-johtoa sopimuksen arvoisesti.
Vahvuudet
Niinimäki on yksi taitavimmista mailankäsittelijöistä SM-liigassa. Erityisesti pelintekijänä ja kiekonkäsittelijänä Niinimäki on vahvimmillaan. Röyhkeyttäkään nuorukaiselta ei puutu.
Heikkoudet
Isosta koosta huolimatta Niinimäki on kaksinkamppailuissa heikko. Puolustuspelissä on puutteita. Asenne aina ollut hieman kyseenalainen.
Rooli
Parhaimmillaan ylivoimapelissä. Mikäli hyökkäystehoja ei tule, puolustavissa ketjuissa Niinimäkeä on turha peluuttaa.
Päivitetty 24.08.2009
Tilastot
| kausi | joukkue | O | M | + | S | = | P | J |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1998-99 |
Tappara C-jun SM-sarja |
22 | 7 | + | 22 | = | 29 | 18 min |
| |
Tappara C-jun SM-sarja playoffs |
4 | 0 | + | 2 | = | 2 | 2 min |
| 1999-00 |
Ilves B-jun SM-sarja |
14 | 0 | + | 5 | = | 5 | 6 min |
| |
Tappara B-jun SM-sarja |
14 | 0 | + | 0 | = | 0 | 4 min |
| 2000-01 |
Ilves A-jun SM-liiga |
18 | 2 | + | 4 | = | 6 | 6 min |
| |
Ilves B-jun SM-sarja |
16 | 3 | + | 5 | = | 8 | 40 min |
| 2001-02 |
Ilves SM-liiga |
16 | 2 | + | 4 | = | 6 | 4 min |
| |
Ilves A-jun SM-liiga |
27 | 9 | + | 23 | = | 32 | 54 min |
| |
Ilves SM-liiga playoffs |
3 | 0 | + | 0 | = | 0 | 6 min |
| 2002-03 |
Sport Mestis |
2 | 0 | + | 1 | = | 1 | 10 min |
| |
Ilves SM-liiga |
41 | 4 | + | 13 | = | 17 | 12 min |
| |
Ilves A-jun SM-liiga |
6 | 0 | + | 3 | = | 3 | 2 min |
| 2003-04 |
Ilves SM-liiga |
10 | 3 | + | 3 | = | 6 | 2 min |
| 2004-05 |
Ilves SM-liiga |
18 | 4 | + | 4 | = | 8 | 8 min |
| |
Edmonton Roadrunners AHL |
24 | 1 | + | 0 | = | 1 | 2 min |
| 2005-06 |
Jokerit SM-liiga |
34 | 4 | + | 8 | = | 12 | 14 min |
| |
JYP SM-liiga |
19 | 6 | + | 8 | = | 14 | 12 min |
| |
JYP SM-liiga playoff |
3 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| 2006-07 |
Luulaja Elitserien (SWE) |
37 | 7 | + | 8 | = | 15 | 20 min |
| |
Krefeld Pinguine DEL (GER) |
9 | 4 | + | 9 | = | 13 | 4 min |
| |
Krefeld Pinguine DEL playoffs |
2 | 0 | + | 1 | = | 1 | 0 min |
| 2007-08 |
Luulaja Elitserien (SWE) |
5 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| |
HC Davos Nationalliga A (SUI) |
5 | 1 | + | 0 | = | 1 | 4 min |
| |
HPK SM-liiga |
17 | 1 | + | 4 | = | 5 | 4 min |
| 2008-09 |
HDD Olimpija Ljubljana Erste Bank Liga (AUT) |
8 | 1 | + | 1 | = | 2 | 8 min |
| |
LeKi Mestis |
2 | 1 | + | 0 | = | 1 | 0 min |
| |
Ilves SM-liiga |
24 | 4 | + | 2 | = | 6 | 18 min |
| |
Ilves SM-liiga playoffs |
3 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| 2009-10 |
Ilves, rs |
41 | 12 | + | 10 | = | 22 | 18 min |
Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.
Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit
- Iloinen juhannuslauantai seitsemälle suomalaiselle (23.6.2002)
- Jesse Niinimäelle kahden vuoden jatkopahvi (5.10.2002)
- Jesse Niinimäki hakee peliaikaa Vaasasta, Mikko Ilkka sopimukseen (8.10.2002)
- Koivun nilkkavamma tuhosi kisahaaveet (15.12.2002)
- Niinimäen kausi ohi - Turuselle ei rangaistusta (10.10.2003)
- Niinimäki ja Jäminki jatkavat Ilveksessä (7.5.2004)
- Jesse Niinimäki suuntaa Edmontoniin (4.11.2004)
- Jesse Niinimäki ja Brett Harkins vahvistamaan Jokerien sentteriosastoa (29.8.2005)
- Jesse Niinimäki ulos Jokereista, Tommi Oksa ja Riku Rahikainen tilalle (4.1.2006)
- Niinimäki loppukaudeksi Jyväskylään (7.1.2006)
- Jesse Niinimäki Ruotsiin (23.5.2006)
- Jesse Niinimäelle lähtöpassit Luulajasta (8.10.2007)
- Jesse Niinimäki siirtyy HPK:hon (2.1.2008)
- Jesse Niinimäki Ljubljanan testiin (9.10.2008)
- Jesse Niinimäki sopimukseen LeKin kanssa (11.12.2008)
- Jesse Niinimäki palaa Ilvekseen (18.12.2008)
- Niinimäelle loppukauden sopimus Ilvekseen (13.1.2009)
- Ilves sopimukseen kuuden pelaajan kanssa (17.4.2009)
- Jesse Niinimäki Ilveksestä LeKiin (1.12.2009)
- Pakkohankintoja (29.8.2005)
- Näytön paikka: Viitaluoma ainoa läpilyönyt (10.11.2005)
- Näytön paikka: Hirschovits tulessa joulutauon alla (22.12.2005)
- Uunon viimeinen mahdollisuus? (20.1.2006)
- Näytön paikka: Niinimäen ja Seikolan näytöt eivät riittäneet (13.2.2006)
- Jesse Niinimäki ja läpimurron metsästys (27.2.2006)
- Jesse Niinimäki viihtyy Luulajassa (24.10.2006)
- Kulttihahmo Niinimäki iski kahdesti (30.12.2008)





