RoKi

Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat
Pelaajat
 

21 Arto Koivisto

RoKi
laitahyökkääjä FIN
s. 14.1.1982 Helsinki
182 cm / 88 kg / R

Arto Koivisto Ura

Arto Koivisto nousi kaudella 2003-04 liigajoukkueeseen pelattuaan kolme edelliskautta Jokerien A-junioreissa. Seuraavalla kaudella hän oli pitkät pätkät katsomon puolella rannevamman vuoksi, eikä rooli muutenkaan ollut kovin merkittävä.

Joukkueelle kausi 2005-06 oli surkea, mutta Koivisto pystyi siitä huolimatta jonkinsortin läpimurtoon. Rooliin nähden pistesaldokin oli hyvä, mutta eniten Koivisto säväytti edelleen taklauksillaan ja kovalla yrityksellään.

Kaudella 2006-2007 rooli ei kasvanut odotetusti ja siksi tehosaldokin jäi vaisuksi. Näytti kuitenkin koko kauden ajan olevansa potentiaalinen runkopelaaja ja pystyvänsä hyvään peliin kovassakin paikassa.

Vahvuudet

Tahtoa, vauhtia ja yritystä Koivistolla riittää. Taitaa myös fyysisen pelin. Lisäksi oikealta lähtevä kuti on tarkka ja terävä.

Heikkoudet

Taitotaso ei ole kovin korkea.

Rooli

Lähtökohtaisesti jäämässä edelleen nelosketjun pelaajaksi, vaikka taso riittäisi ketjuhierarkiassa selvästi ylemmäs. Kyttää mahdollisuutta ylemmistä ketjuista valmiina lunastamaan odotukset.

Päivitetty 9.9.2007

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
1999-00
Jokerit
A-jun SM-sarja
30 + 0 = 0 0 min
2000-01
Jokerit
A-jun SM-sarja
4115 + 10 = 25 28 min
 
Jokerit
A-jun SM-sarja playoffs
20 + 0 = 0 0 min
2001-02
Jokerit
A-jun SM-sarja
4326 + 14 = 40 20 min
 
Jokerit
A-jun SM-sarja playoffs
10 + 0 = 0 0 min
2002-03
Jokerit
A-jun SM-sarja
2211 + 2 = 13 24 min
 
Jokerit
A-jun SM-sarja playoffs
116 + 4 = 10 12 min
 
Jokerit
SM-liiga
20 + 0 = 0 0 min
2003-04
Jokerit
SM-liiga
522 + 3 = 5 18 min
 
Jokerit
SM-liiga playoffs
70 + 0 = 0 2 min
2004-05
Jokerit
SM-liiga
261 + 2 = 3 4 min
 
Jokerit
SM-liiga playoffs
70 + 0 = 0 4 min
2005-06
Jokerit
SM-liiga
567 + 9 = 16 24 min
2006-07
Jokerit
SM-liiga
541 + 9 = 10 65 min
 
Jokerit
SM-liiga playoffs
101 + 1 = 2 14 min
2007-08
Jokerit
SM-liiga
512 + 1 = 3 37 min
 
Jokerit
SM-liiga playoffs
130 + 1 = 1 2 min
2008-09
SG Pontebba AFVG
Serie A (ITA)
384 + 5 = 9 42 min
2009-10
TKH Torun
Polska Liga Hokejowa (POL)
206 + 11 = 17 18 min
 
RoKi
Mestis
142 + 4 = 6 20 min
 
RoKi
Mestis-karsinnat
76 + 4 = 10 12 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit