Lukko

Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat

31 Miikka Tuomainen

Lukko
laitahyökkääjä FIN
s. 22.5.1986 Turku
191 cm / 106 kg / L
NHL-varaus: 2004 Atlanta Thrashers 7. kierros #204
sopimus: 2011

Ura:

Miikka Tuomainen Tuomainen kuului TuTon suurimpiin lupauksiin. Isokokoinen hyökkääjä debytoi Mestiksessä jo 16-vuotiaana, ja pari vuotta sitten hän pelasikin jo suurimman osan vuodesta miesten pelejä. Tuomainen olikin tuolloin TuTon umpisurkean kauden harvoja valopilkkuja.

Kauden 2005-2006 kynnyksellä Tuomainen siirtyi pohjoisempaan kaupunkiin Rauman Lukon riveihin kolmivuotisella sopimuksella. Teki heti ensimmäisessä liigapelissään maalin.

Tuomainen ei ole ollut junioreissakaan mikään pistehai, mutta on kuulunut eri ikäkausimaajoukkueiden vakiokalustoon. Turkulainen oli KooKoon Tuomas Gärdströmin ohella ainoa SM-liigaseurojen ulkopuolelta parin vuoden takaisten alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin mahtunut peluri. Avausottelussa Norjaa vastaan maalannut Tuomainen pelasi turnauksessa kolmos-nelosketjuissa. Atlanta on varannut hyökkääjän seitsemännellä kierroksella.

Edellisellä kaudella Tuomainen otti ison harppauksen eteenpäin ja pelasi välillä jopa Lukon ykkösketjussa, mutta tehot jäivät kuitenkin vaisuiksi. Viime kausi jatkoi suunnilleen samaa linjaa.

Vahvuudet:

Tuomainen on SM-liigassakin sarjan kookkaimpia pelaajia, mutta liikkuu varsin hyvin kokoisekseen. Ikäisekseen Tuomaista voi pitää jo melko kokeneena pelaajana.

Heikkoudet:

Miikka kaipaa ennen kaikkea lisää röyhkeyttä ja tarkkuutta maalipaikoissa. Myös kiekon kanssa kaipaa tietynlaista tarkkuutta, sillä kiekko karkaa Tuomaiselta välillä ihan normaaleissa kuljetustilanteissakin.

Rooli:

Vakiinnuttanut paikkansa liigajoukkueessa. Pelaa kolmos- tai nelosketjussa.

Päivitetty 6.9.2009

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
2002-03
TuTo
Mestis
60 + 0 = 0 0 min
2003-04
TuTo
B-jun SM-sarja
2010 + 7 = 17 6 min
 
TuTo
Mestis
254 + 3 = 7 2 min
 
TuTo
Mestis karsinta
50 + 0 = 0 0 min
2004-05
TuTo
Mestis
424 + 4 = 8 22 min
 
TuTo
Mestis playoffs
71 + 0 = 1 2 min
 
TuTo
A-jun I divisioona
51 + 4 = 5 0 min
2005-06
Lukko
A-jun SM-liiga
165 + 3 = 8 4 min
 
Lukko
A-jun SM-liiga playoffs
85 + 3 = 8 6 min
 
Lukko
SM-liiga
332 + 2 = 4 12 min
2006-07
Lukko
A-jun SM-liiga
50 + 1 = 1 0 min
 
Lukko
SM-liiga
546 + 8 = 14 77 min
 
Lukko
SM-liiga playoffs
31 + 0 = 1 0 min
2007-08
Lukko
SM-liiga
501 + 2 = 3 55 min
 
Lukko
SM-liiga playoffs
30 + 0 = 0 0 min
2008-09
Lukko
SM-liiga
585 + 10 = 15 16 min
 
Lukko
SM-liiga playout
61 + 1 = 2 25 min
2009-10
Lukko
SM-liiga
4811 + 7 = 18 20 min
 
Lukko
SM-liiga playoffs
40 + 0 = 0 2 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit