Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat
Pelaajat
 

Mikko Turunen


puolustaja FIN
s. 4.2.1982 Joensuu
187 cm / 89 kg / L
sopimus: ringissä

Mikko TurunenUra:

Mikko Turunen pelasi kotikaupunkinsa Joensuun Jokipojissa Mestistä kaudella 2000-2001. Turunen siirtyi kaudeksi 2001-2002 IFK:n A-junioreihin, jossa hän voitti monen muun nykyisen liigapelaajan kanssa mestaruuden kaudella 2002-2003. Teki liigadebyyttinsä kaudella 2003-2004 pelaten IFK:n puolustuksessa heti täyden kauden. Kuulunut IFK:n kokoonpanoon siitä saakka, mutta lopullinen läpimurto suureen rooliin on jäänyt tekemättä.

Vahvuudet:

Turunen on yritteliäs pelaaja, joka liikkuu hyvin ja pystyy pitämään ja kuljettamaan kiekkoa. Pystyy tarvittaessa suhteellisen kovaan kontaktipeliin puolustajaksi hieman lyhyestä varrestaan huolimatta.

Heikkoudet:

Puolustuspelaamisessa vielä parannettavaan, tekee liian usein virheitä omalla kenttäpuoliskolla. Pystyy kuljettamaan kiekkoa, mutta ei näe samalla kenttää kovinkaan hyvin, joten avauspelaamiseen muodostuu puutteita. Tarvitsee lisää jämäkkyyttä kroppaan

Rooli:

Lähtökohtaisesti joukkueen viides kokeneempi puolustaja. Peliaika kiinni omista suorituksista.

Päivitetty 8.9.2008

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
1999-00
Jokipojat
A-jun I divisioona
60 + 0 = 0 4 min
 
Jokipojat
A-jun SM-liiga karsinta
60 + 0 = 0 6 min
 
Jokipojat
B-jun SM-sarja
143 + 0 = 3 12 min
2000-01
Jokipojat
Mestis
432 + 7 = 9 43 min
 
Jokipojat
A-jun I divisioona
31 + 3 = 4 6 min
 
Jokipojat
A-jun SM-liiga karsinta
53 + 4 = 7 8 min
2001-02
HIFK
A-jun SM-sarja
355 + 8 = 13 24 min
 
HIFK
A-jun SM-sarja playoffs
60 + 5 = 5 8 min
2002-03
HIFK
A-jun SM-sarja
314 + 11 = 15 28 min
 
HIFK
A-jun SM-sarja playoffs
101 + 4 = 5 29 min
2003-04
HIFK
SM-liiga
551 + 7 = 8 28 min
 
HIFK
SM-liiga playoffs
100 + 0 = 0 6 min
2004-05
HIFK
SM-liiga
320 + 2 = 2 14 min
 
HIFK
SM-liiga playoffs
40 + 0 = 0 0 min
2005-06
HIFK
SM-liiga
541 + 5 = 6 75 min
 
HIFK
SM-liiga playoffs
90 + 0 = 0 2 min
2006-07
HIFK
SM-liiga
350 + 4 = 4 40 min
 
HIFK
SM-liiga playoffs
50 + 0 = 0 6 min
2007-08
HIFK
SM-liiga
390 + 6 = 6 46 min
2008-09
HIFK
SM-liiga
482 + 6 = 8 34 min
 
HIFK
SM-liiga playoffs
20 + 0 = 0 0 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit