Lukko

Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat

40 Jarkko Kauvosaari

Lukko
keskushyökkääjä FIN
s. 17.10.1983 Ylitornio
186 cm / 87 kg / L
sopimus: 2013

Ura:

Jarkko Kauvosaari

Toni Koiviston tavoin Ylitorniolta kotoisin oleva Kauvosaari ilmestyi yllätysnimenä Lukon liigajoukkueeseen. Vaasan Sportin B- ja A-nuorten kautta Rauman seudulle varusmiespalvelustaan suorittamaan tullut Kauvosaari esiintyi muiden nuorukaisten tavoin kautta alustavissa harjoituspeleissä mainiosti, ja Lukko käytti tilaisuutta hyväkseen ja kiinnitti nuoren miehen kolmivuotisella sopimuksella riveihinsä. Todellinen läpimurto jäi Raumalla tekemättä.

Kauvosaaren tähänastisen uran kannalta ratkaiseva siirto tapahtui lokakuussa 2006, kun Lukossa jämähyökkääjäksi jäänyt mies siirtyi Kuopioon KalPan riveihin. Hän kaappasi KalPassa ennakkoluulottomasti kakkossentterin paikan ja iski lopuissa pelaamissaan runkosarjan 43 ottelussa 12 maalia ja 22 pistettä. Tämä oli kaksi kertaa enemmän kuin Kauvosaari oli saanut Raumalla aikaan kolmessa vuodessa.

Kuopiossa oltiin Kauvosaaren ryhtiliikkeeseen erittäin tyytyväisiä, ja voimahyökkääjän koesopimus muuttui vuoden jatkosopimukseksi kalakukkojen paidassa.

Ilves kiinnostui miehestä ja sopimus Tampereelle syntyikin kahdeksi vuodeksi. Ensimmäinen kausi Ilveksessä sujui hyvin, sillä sen aikana syntyi piste-ennätys.

Yhden Ilveksessä vietetyn kauden jälkeen mies siirtyi takaisin Lukkoon.

Vahvuudet:

Kauvosaari tuo pelityyliltään ja olemukseltaan mieleen Petri Pakaslahden. Isokokoinen, hyvä aloittaja, joka pelaa varmasti oman pään kautta. Fyysisiltä ominaisuuksiltaan eräs SM-liigan parhaista: vahva, nopea ja kestävä. On osoittanut olevansa myös hyvä maalintekijä. Vahvalla miehellä on hyvä laukaus; varsinkin suoraan syötöstä lähtiessään lyöntilaukaus on valtakunnan kovimpia joskaan ei välttämättä tarkimpia.

Heikkoudet:

Kiekollisessa pelissä ja taitotasossa on petrattavaa. Kauvosaari on myös jäähyherkkä pelaaja, ja repertuaariin kuuluvat turhatkin jäähyt, kun hyökkäysalueella monesti maila heiluu liian korkealla. Kanuunalaukauksen kohdistamisessa tarkkuuden varaa.

Rooli:

Kauvosaari saa paljon vastuuta tasakentällisin ja erikoistilanteissa. Kakkos-kolmosketjun sentteri.

Päivitetty 26.8.2010

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
2000-01
Sport
B-jun SM-sarja
174 + 6 = 10 59 min
 
Sport
B-jun SM-sarja karsinta
189 + 4 = 13 8 min
 
Sport
A-jun I divisioona
10 + 0 = 0 0 min
2001-02
Sport
A-jun I divisioona
287 + 10 = 17 14 min
 
Sport
A-jun I divisioona playoffs
20 + 1 = 1 0 min
2002-03
Lukko
A-jun SM-sarja
3511 + 12 = 23 12 min
2003-04
Lukko
A-jun SM-sarja
2113 + 15 = 28 16 min
 
Lukko
SM-Liiga
331 + 2 = 3 10 min
 
Lukko
SM-Liiga playoffs
10 + 0 = 0 0 min
2004-05
Lukko
SM-liiga
350 + 0 = 0 6 min
 
Lukko
SM-liiga playoffs
40 + 0 = 0 0 min
 
TuTo
Mestis
40 + 0 = 0 0 min
 
KooKoo
Mestis
20 + 1 = 1 0 min
2005-06
Lukko
SM-liiga
563 + 5 = 8 26 min
2006-07
Lukko
SM-liiga
90 + 0 = 0 4 min
 
KalPa
SM-liiga
4312 + 10 = 22 59 min
 
KalPa
SM-liiga karsinta
41 + 2 = 3 2 min
2007-08
KalPa
SM-liiga
5611 + 14 = 25 32 min
2008-09
Ilves
SM-liiga
5812 + 16 = 28 24 min
 
Ilves
SM-liiga playoffs
30 + 1 = 1 0 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit