Ossi Pellinen
keskushyökkääjä ![]()
s. 6.5.1983 Nokia
193 cm / 90 kg / L
Ura:

Ossi Pellinen syntyi Nokialla ja pelasi 19-vuotiaaksi asti paikallisessa Pyryssä. Kehitystä ei enää tapahtunut, joten seuran ja sarjan vaihto oli paikallaan.
Nokialta Pellinen siirtyi Ilveksen organisaatioon, jossa tilille karttui kaksi hyvää kautta A-junioreissa. Myöhemmin nuori keskushyökkääjä teki debyyttinsä myös liigapeleissä, muttei pystynyt kolmen kauden aikana vakiinnuttamaan paikkaansa Ilveksen edustusmiehistössä. Myös Mestis tuli tutuksi, kun kaudella 2004-2005 Pellinen pelasi hetken lainalla FPS:ssa.
Kaudeksi 2006-2007 Mikkelin Jukurit kiinnitti Pellisen, jossa sentteri urakoikin kiekollisessa roolissa pisterikkaan kauden.
Hyvät otteet Jukureissa poikivat try-out -sopimuksen Kerhoon kesällä 2007.
Yhden HPK-kauden jälkeen siirtyi Ässiien 1+1-mallisella sopimuksella.
Vahvuudet:
Pellinen on taitava ja isokokoinen sentteri, jolla riittää myös nopeutta ja maalintekotaitoa. Asenne on myös kunnossa ja tahtoa on kehittää itseään. Iso mies on vauhtiin päästessään vaikea pysäytettävä.
Heikkoudet:
Pelaamisen taso heittelehtii vielä liikaa. Jää pelin ulkopuolelle liian usein, eikä käytä kroppaansa lähellekkään tarpeeksi, vaikka raameja riittäisi vaikka mihin.
Rooli:
Haasteellinen pelaaja valmennukselle. Sentterihierarkiassa näyttää jäävän nelossentteriksi, joka ei ole miehelle ominaisin paikka.
Päivitetty 6.9.2008
Tilastot
| kausi | joukkue | O | M | + | S | = | P | J |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2000-01 |
NoPy A-jun I divisioona |
13 | 13 | + | 4 | = | 17 | 8 min |
| 2001-02 |
NoPy A-jun I divisioona |
31 | 18 | + | 19 | = | 37 | 24 min |
| 2002-03 |
Ilves A-jun SM-liiga |
14 | 2 | + | 2 | = | 4 | 0 min |
| |
Ilves A-jun I divisioona |
17 | 6 | + | 6 | = | 12 | 6 min |
| 2003-04 |
Ilves SM-liiga |
2 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| |
Ilves A-jun SM-liiga |
33 | 13 | + | 9 | = | 22 | 24 min |
| 2004-05 |
Ilves SM-liiga |
15 | 0 | + | 0 | = | 0 | 4 min |
| |
FPS Mestis |
18 | 2 | + | 4 | = | 6 | 8 min |
| |
FPS Mestis karsinta |
6 | 1 | + | 4 | = | 5 | 2 min |
| 2005-06 |
Ilves SM-liiga |
54 | 1 | + | 4 | = | 5 | 14 min |
| |
Ilves SM-liiga playoffs |
4 | 0 | + | 0 | = | 0 | 2 min |
| 2006-07 |
Jukurit Mestis |
44 | 21 | + | 14 | = | 35 | 56 min |
| |
Jukurit Mestis playoffs |
10 | 3 | + | 1 | = | 4 | 6 min |
| 2007-08 |
HPK SM-liiga |
54 | 2 | + | 7 | = | 9 | 16 min |
| 2008-09 |
Ässät SM-liiga |
53 | 4 | + | 3 | = | 7 | 18 min |
| |
Ässät SM-liiga playout |
7 | 0 | + | 1 | = | 1 | 12 min |
| |
Ässät SM-liigakarsinnat |
7 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| 2009-10 |
Ässät SM-liiga |
13 | 3 | + | 0 | = | 3 | 2 min |
| |
Ilves SM-liiga |
15 | 1 | + | 0 | = | 1 | 2 min |
| |
LeKi Mestis |
11 | 8 | + | 4 | = | 12 | 4 min |
Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.
Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit
- Ossi Pellinen lainalle FPS:aan (28.10.2004)
- Lindholm ja Vähä-Ruohola Italiaan (29.12.2004)
- Pellisen ja Katajalan try-outit jatkuvat (31.8.2005)
- Pellinen ja Öhberg Jukureihin (7.7.2006)
- Chiodolle jatkoa HPK:ssa, Seikola puolustukseen (20.4.2007)
- HPK sopimuksiin koeaikalaistensa kanssa (3.9.2007)
- Ässät testaa viittä pelaajaa (25.3.2008)
- Ässille kolme uutta sopimusta (15.4.2008)
- Ässät jatkoi Pellisen ja Rynnäksen sopimuksia (2.3.2009)
- LeKin joukkueessa liikennettä (25.9.2009)
- Ossi Pellinen lainalle Ilvekseen (6.11.2009)
- Ossi Pellinen sivuun kolmeksi viikoksi (3.2.2010)
- Ossi Pellisen osoitteeksi Allsvenskan (26.4.2010)
- Pellinen ja Hämäläinen tuovat kokoa ja kovuutta (12.9.2006)
- Kanervalle historiallinen maali (14.9.2006)
- Reunanen loisti, Laakso palasi (14.10.2006)
- Pellinen liekeissä (14.11.2006)
- Pelliselle hattutemppu (16.11.2006)





