Oskar Osala
Carolina Hurricanes
laitahyökkääjä ![]()
s. 26.12.1987 Vaasa, FIN
193 cm / 100 kg / L
NHL-varaus: 2006 Washington Capitals 4. kierros #97
sopimus: 2011
Ura:
Osala on vaasalaisen jääkiekon lähihistorian kirkkain lupaus. Debytoi vasta teini-ikäisenä häkkipäänä Sportin Mestis-joukkueessa. Pelasi B-juniorina oman ikäluokkansa lisäksi myös A-junioreissa sekä Sportin edustusjoukkueessa.
Siirtyi vuotta ennen NHL-varausikää Kanadan juniorisarjoihin. Ensimmäisen kauden puoliväliin asti peliaika vaihteli ja totuttelu erilaiseen kiekkokulttuuriin näkyi pelissä. Toisella sarjapuoliskolla alkoi tehoja löytymään ja myös scouttien silmät kohdistuvat enemmän isokokoiseen ja kovaa pelaavaan suomalaiseen.
Varauksen jälkeinen kausi 2006-07 oli jo tasaisempi, vaikka rooli joukkueessa oli muuttunut. Pelasi kuitenkin koko kauden tasaisen varmasti, vaikka olikin muutamia otteluita sivussa loukkaantuneena. Palasi Suomeen kaudeksi 2007-08.
Vahvuudet:
Osala on iso, ja pelaa kuten iso mies. Erittäin ulottuva ja pystyy käyttämään kokoaan maskimiehenä ja kulmissa hyvin. Laukaus on kova, ja Osala onkin pelannut usein ylivoimissa viivamiehenä. Hyvä puolustuspelissäkin. Oppi paljon pelin pieniä asioita Kanadassa. Osaa pelata laidassa ja keskellä.
Heikkoudet:
Isolla miehellä ketteryys on hieman haussa. Oppinut laukomaan paljon, mutta isossa kaukalossa missä aikaa on enemmän saattaa laukoa joskus liiankin hanakasti.
Rooli:
Osala on löytänyt paikkansa Ville Viitaluoman viereltä joukkueen kärkiketjuista.
Päivitetty: 12.11.2007
Tilastot
| kausi | joukkue | O | M | + | S | = | P | J |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2003-04 |
Sport Mestis |
5 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| 2004-05 |
Sport Mestis |
21 | 1 | + | 4 | = | 5 | 6 min |
| |
Sport Mestis playoffs |
7 | 0 | + | 0 | = | 0 | 6 min |
| 2005-06 |
Mississauga Ice Dogs OHL (CAN) |
68 | 17 | + | 26 | = | 43 | 86 min |
| 2006-07 |
Mississauga Ice Dogs OHL (CAN) |
54 | 22 | + | 22 | = | 44 | 81 min |
| |
Mississauga Ice Dogs OHL Playoffs |
5 | 2 | + | 2 | = | 4 | 0 min |
| 2007-08 |
Blues SM-liiga |
53 | 18 | + | 17 | = | 35 | 62 min |
| |
Blues SM-liiga playoffs |
17 | 7 | + | 3 | = | 10 | 8 min |
| 2008-09 |
Hershey Bears AHL |
75 | 23 | + | 14 | = | 37 | 47 min |
| |
Hershey Bears AHL playoffs |
22 | 6 | + | 4 | = | 10 | 17 min |
| |
Washington Capitals NHL |
2 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| 2009-10 |
Hershey Bears AHL |
53 | 15 | + | 14 | = | 29 | 57 min |
| |
Albany River Rats AHL |
16 | 10 | + | 3 | = | 13 | 11 min |
| |
Carolina Hurricanes NHL |
1 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.
Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit
- Vaasan Sport teki nipun jatkosopimuksia (10.3.2004)
- Osala ainoana suomalaisnimenä CHL:n varaustilaisuudessa (30.6.2005)
- Osala siirtyy Kanadaan (30.6.2005)
- Eric Johnson CSB:n listojen kärkinimi, suomalaiset kaukana kärjestä (15.1.2006)
- CSB julkaisi lopulliset draft-listansa (21.4.2006)
- Suomalaiset NHL:n varaustilaisuudessa 2006: Helenius Tampaan, Joensuu Islandersiin (25.6.2006)
- Clarke ja Osala Bluesiin, Brücklerille jatkoa (23.7.2007)
- Oskar Osala on SM-liigan lokakuun nuori pelaaja (1.11.2007)
- Oskar Osalan sormi murtui (1.3.2008)
- Pesonen, Hyvönen ja Osala Leijoniin (13.4.2008)
- SM-liigakauden palkinnot jaettiin (26.4.2008)
- Osala siirtyy NHL:ään (4.6.2008)
- Osala, Uotila ja Seitsonen farmiin (27.9.2008)
- Osala ja Lepistö Hersheyn riveissä AHL:n mestaruuteen (13.6.2009)
- NHL: Lisää suomalaisväriä Carolinaan (3.3.2010)
- Oskar Osala hakee paikkaa MM-kisajoukkueesta (12.12.2006)
- Immonen rohmuna Jatkoajan palkintoveikkauksissa (9.9.2007)
- Osala ja Laatikainen intoa täynnä maajoukkueeseen (30.10.2007)
- Hirschovitsilla himmeni (2.3.2008)
- Osala tyytyväinen debyyttiinsä (16.5.2010)





