SaiPa
| Ajankohtaista |
|---|
| Otteluohjelma |
| Tilastot |
| Pelaajat |
Pentti Nöyränen
SaiPa
laitahyökkääjä ![]()
s. 20.5.1983 Espoo
179 cm / 80 kg / L
Ura:

Nöyränen on Bluesin oma kasvatti, joka siirtyi kaudeksi 2004-05 pelaamaan Kirkkonummen Salamoihin. Vuoden vierailu Mestis-kiekkoilun parissa sujui varsin hyvin, sillä Nöyränen viimeisteli yhdeksän maalia ensimmäisellä kaudellaan aikuisten sarjoissa.
Nöyränen palasi juuri ennen kauden 2005-06 alkua takaisin Bluesiin kahden vuoden sopimuksella. Ensimmäinen vuosi sopimuksesta kului pienessä roolissa täytepelaajana loukkaantumisten vaivatessa joukkuetta. Toisella kaudella paransi otteitaan, mutta loppukausi meni pilalle loukkaantumisen takia.
Saapui SaiPaan paikkaamaan loukkaantuneita, mutta hyvät otteet toivat jatkoa sopimukseen ensin loppukauden verran ja lopulta myös kuluneeksi kaudeksi. Jatkosopimusta ei kohtalaisen hyvästä kaudesta huolimatta tullut.
Vahvuudet:
Hyvin liikkuva ja ahkera laitahyökkääjä, joka pelaa tilanteet loppuun asti. Taklaa ahkerasti, mutta puhtaasti. Istuu harvoin jäähypenkillä. Nimensä mukaisesti nöyrä ja tunnollinen joukkuepelaaja.
Heikkoudet:
Suoraviivaisen hyökkääjän kiekolliset taidot voisivat olla paremmat. Voima ei aivan riitä tiukimmissa vääntötilanteissa.
Rooli:
Joukkueensa puolustavien ketjujen erikoismies.
Päivitetty: 18.8.2010
Tilastot
| kausi | joukkue | O | M | + | S | = | P | J |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2000-01 |
Blues A-jun SM-sarja |
11 | 0 | + | 2 | = | 2 | 6 min |
| |
Blues B-jun SM-sarja |
33 | 19 | + | 11 | = | 30 | 34 min |
| 2001-02 |
Blues A-jun SM-sarja |
41 | 5 | + | 9 | = | 14 | 12 min |
| 2002-03 |
Blues A-jun SM-sarja |
36 | 4 | + | 7 | = | 11 | 20 min |
| 2003-04 |
Blues A-jun SM-sarja |
36 | 8 | + | 8 | = | 16 | 22 min |
| |
Blues A-jun SM-sarja playoffs |
5 | 2 | + | 1 | = | 3 | 0 min |
| 2004-05 |
Salamat Mestis |
44 | 9 | + | 6 | = | 15 | 24 min |
| |
Salamat Mestis playoffs |
3 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| 2005-06 |
Blues SM-liiga |
48 | 0 | + | 2 | = | 2 | 16 min |
| |
Blues SM-liiga playoffs |
9 | 0 | + | 0 | = | 0 | 2 min |
| 2006-07 |
Blues SM-liiga |
34 | 1 | + | 3 | = | 4 | 10 min |
| 2007-08 |
Blues SM-liiga |
19 | 0 | + | 0 | = | 0 | 10 min |
| |
HPK SM-liiga |
14 | 0 | + | 3 | = | 3 | 2 min |
| |
K-Vantaa Mestis |
11 | 2 | + | 4 | = | 6 | 18 min |
| |
Salamat Mestis |
5 | 0 | + | 0 | = | 0 | 2 min |
| 2008-09 |
SaiPa SM-liiga |
31 | 5 | + | 2 | = | 7 | 18 min |
| |
SaiPa SM-liiga playout |
3 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| |
SaPKo Mestis |
21 | 3 | + | 4 | = | 7 | 10 min |
| |
Titaanit Mestis |
1 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| 2009-10 |
SaiPa SM-liiga |
49 | 6 | + | 8 | = | 14 | 30 min |
Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.
Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit
- Paluumuuttajista Salamoiden selkäranka (17.5.2005)
- Salamat täydensi joukkuettaan (26.8.2005)
- Nöyränen ja Jalasvaara Salamoihin (1.1.2006)
- Bluesin tuleva runko julki – Alanko ja Öhman nimekkäimmät hankinnat (18.4.2007)
- Kolme Blues-pelaajaa viikon Salamoissa (1.10.2007)
- Kiekko-Vantaa sai apuja Espoosta (8.10.2007)
- Myllyniemi vantaalaismaalille TV-otteluun (18.10.2007)
- Dale Clarke sivussa nivusvamman vuoksi (12.11.2007)
- Gustafsson ja Nöyränen lainalle Hämeenlinnaan (8.1.2008)
- Grünn ja Nöyränen Hämeenlinnaan (26.1.2008)
- Blues vuokrasi Nöyräsen Savonlinnaan (15.8.2008)
- SaPKon Blues-laina vaihtuu Nöyräsestä Miettiseen (28.9.2008)
- Pentti Nöyränen SaPKosta SaiPaan (23.11.2008)
- Yli-Torkko ja Jouhkimainen huilimaan, Nöyränen jatkaa SaiPassa (28.11.2008)
- Koskiranta ja Nöyränen jatkavat SaiPassa (17.12.2008)
- Mikko Pukka SaiPan uusin hankinta (14.1.2009)
- SaiPa lainaa lisää pelaajia Kotkaan (20.1.2009)
- SaiPalle try-out-pelaajia ja jatkosopimus (20.4.2009)





