Tappara
| Ajankohtaista |
|---|
| Otteluohjelma |
| Tilastot |
| Pelaajat |
34 Jouni Virpiö
Tappara
laitahyökkääjä ![]()
s. 21.4.1985 Jyväskylä
175 cm / 78 kg / L
sopimus: 2012
Ura:

Jouni Virpiö kuuluu vanhaan jyväskyläläiseen kiekkosukuun. Hän kuului JYPin juniorijoukkueissa ikäluokkansa avainpelaajiin. Kaudella 2004-05 Virpiö oli JYPin A-nuorten paras pistemies. Junioriura huipentui A-junioreiden SM-kultaan kaudella 2005-06. Samalla kaudella hän pääsi kokeilemaan SM-liigassakin 21 ottelun verran.
Kauden jälkeen Virpiö sirtyi TuToon. Hyviä harjoitusotteluita seurasi vaisu runkosarjan alku, mutta siirto Forsellin ketjuun siivitti Virpiön lentoon. Hänestä kehittyi kauden aikana yksi Mestiksen parhaista maalintekijöistä. Kahden tehokkaan TuTo-kauden jälkeen edessä oli paluu takaisin kasvattajaseuraan. Liigapelit eivät lähteneet kuitenkaan sujumaan toivotusti ja kausi päättyi jo ennen aikojaan loukkaantumiseen. Ehti kuitenkin käydä pelaamassa D Teamissa ja näyttämässä, että on edelleen todella kova pelaaja Mestis-tasolla.
Vahvuudet:
Virpiö on ensisijaisesti kiekollinen laitahyökkääjä. Laukaustekniikka on hyvä, eikä Virpiö säästele vetoaan turhaan, vaan laukoo kiitettävän paljon. Ei ole poikkeuksellisen taitava, mutta pelikäsitys ja ajoitus ovat kohdallaan. Myös liike ja asenne ovat kunnossa.
Heikkoudet:
Virpiö on aika pienikokoinen. Kovissa väännöissä voi jäädä toiseksi, vaikka fyysisyyttä on tullut Mestis-vuosina rutkasti lisää.
Rooli:
Vaikeassa tilanteessa, koska laitahyökkääjien paikoille on kova kilpailu. Mahdollisuudet kuitenkin valloittaa pelipaikka, jos onnistuu tehopisteiden teossa.
Muuta:
Virpiön isä Kari on toiminut vuosikaudet JYPin liigajoukkueen huoltajana.
Päivitetty viimeksi 5.9.2009
Tilastot
| kausi | joukkue | O | M | + | S | = | P | J |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2001-02 |
JYP B-jun SM-sarja |
24 | 6 | + | 11 | = | 17 | 16 min |
| |
JYP B-jun SM-sarja playoffs |
8 | 1 | + | 0 | = | 1 | 2 min |
| 2002-03 |
JYP A-jun SM-liiga |
33 | 8 | + | 6 | = | 14 | 12 min |
| |
JYP A-jun SM-liiga playoffs |
5 | 1 | + | 0 | = | 1 | 0 min |
| |
JYP B-jun SM-sarja |
5 | 1 | + | 8 | = | 9 | 10 min |
| 2003-04 |
JYP A-jun SM-liiga |
36 | 16 | + | 13 | = | 29 | 14 min |
| |
JYP A-jun SM-liiga playoffs |
14 | 3 | + | 3 | = | 6 | 0 min |
| |
Suomi U20 Mestis |
2 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| 2004-05 |
JYP A-jun SM-liiga |
37 | 13 | + | 21 | = | 34 | 8 min |
| |
JYP A-jun SM-liiga playoffs |
7 | 4 | + | 2 | = | 6 | 4 min |
| 2005-06 |
JYP A-jun SM-liiga |
11 | 8 | + | 8 | = | 16 | 14 min |
| |
JYP A-jun SM-liiga playoffs |
10 | 5 | + | 7 | = | 12 | 4 min |
| |
JYP SM-liiga |
21 | 1 | + | 0 | = | 1 | 6 min |
| 2006-07 |
TuTo Mestis |
45 | 20 | + | 25 | = | 45 | 42 min |
| |
TuTo Mestis playoffs |
8 | 1 | + | 6 | = | 7 | 6 min |
| 2007-08 |
TuTo Mestis |
45 | 29 | + | 34 | = | 63 | 20 min |
| |
TuTo Mestis playoffs |
11 | 6 | + | 6 | = | 12 | 0 min |
| 2008-09 |
JYP SM-liiga |
12 | 1 | + | 1 | = | 2 | 0 min |
| |
D Team Mestis |
14 | 5 | + | 13 | = | 18 | 6 min |
| 2009-10 |
D Team Mestis |
29 | 14 | + | 20 | = | 34 | 12 min |
| |
D Team Mestis playoffs |
12 | 4 | + | 6 | = | 10 | 4 min |
Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.
Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit
- Jouni Virpiö TuTon riveihin (20.6.2006)
- TuTo solmi tärkeitä jatkosopimuksia (26.3.2007)
- Mestiksen parhaat palkittu (8.4.2008)
- JYPille kahdeksan uutta sopimusta (11.4.2008)
- Jouni Virpiö lainalle D Teamiin (3.10.2008)
- Jouni Virpiön kausi ohi (14.1.2009)
- Sami Vatanen sopimukseen JYPin kanssa, Virpiö jatkaa (21.4.2009)
- Louhivaara avaa kautensa D Teamissa (15.9.2009)
- D Teamin hyökkääjät törmäilivät sairaalakuntoon (28.10.2009)
- D Team vahvistuu loppukaudeksi JYP-kuusikolla (1.2.2010)
- Virpiö siirtyy Tapparaan – Pekkalalle jatkosopimus (19.4.2010)
- TuTo täytti taas tähdistötontit (5.3.2008)
- Omien poikien paluu (11.4.2008)
- Jouni Virpiö - intoa täynnä kuin ilmapallo (28.8.2008)





