Simo Pulkki
puolustaja ![]()
s. 26.12.1982 Helsinki
193 cm / 98 kg / L
Ura:

Puolustajan junioriura Suomessa kului Hyvinkäällä Ahmojen riveissä. Pulkki siirtyi A-junioreiden jälkeen vuodeksi Iso-Britanniaan pelaamaan. Kiertolaisen matka jatkui Pohjois-Amerikan sarjoihin kahdeksi kaudeksi.
Kaudelle 2006-07 Pulkki saapui takaisin Suomeen. Pulkki sai sopimuksen Jokerien kanssa, mutta puolustaja löysi itsensä nopeasti Mestiksestä Kiekko-Vantaan riveistä. Samalla kaudella KalPan valmentaja kaipasi Kuopioon fyysistä puolustajaa iski silmänsä Pulkkiin. Puolustaja onnistuikin vakiinnuttamaan pelipaikkansa kuopiolaisten takalinjoille saaden jatkosopimuksen Kuopioon.
Viime kaudella Pulkille kertyi otteluita KalPan riveissä yhteensä 30, joissa puolustaja sai tililleen myös yhden syöttöpisteen. Keväällä KalPa-puolustaja saapui Lappeenrantaan koeajalle hakemaan pelipaikkaa, joka varmistui koko kauden mittaiseksi sopimukseksi syksyllä 2008.
Pulkin rooli muodostui yllättävän suureksi SaiPassa, suurelta osin loukkaantumisten takia. Sai ehkä hieman yllättäenkin jatkosopimuksen tälle kaudelle.
Vahvuudet:
Vahva ja ulottuva pelaaja. Viihtyy fyysisessä pelissä. Siivoaa oman maalinedustan ja antaa maalivahdeille työskentelyrauhan. Ei sorru yrittämään liian vaikeita asioita omassa päässä ja toimittaa kiekon keskialueelle. Tietää omat rajansa jääkiekkoilijana.
Heikkoudet:
Hitaus vaivaa, mutta pientä parannusta on ollut havaittavissa. Pulkki on erityisissä vaikeuksissa isoissa kaukaloissa, joissa liikettä tarvitaan enemmän. Ottaa ajoittain tyhmiä jäähyjä, kun yrittää osoittaa kovuuttaan peleissä.
Rooli:
Peruspuolustaja siivoaa oman maalin edustaa. Peliaika vähissä liigassa, hakenee lisää vastuuta yhteistyöseura Jukureiden riveistä.
Päivitetty: 4.9.2009
Tilastot
| kausi | joukkue | O | M | + | S | = | P | J |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1999-00 |
Ahmat A-jun I divisioona |
17 | 3 | + | 3 | = | 6 | 32 min |
| 2000-01 |
Ahmat A-jun I divisioona |
29 | 4 | + | 5 | = | 9 | 48 min |
| 2001-02 |
Ahmat A-jun I divisioona |
17 | 2 | + | 4 | = | 6 | 20 min |
| 2003-04 |
Peterborough Phantoms Elite (GBR) |
38 | 13 | + | 22 | = | 35 | 107 min |
| |
Peterborough Phantoms Elite playoffs |
8 | 0 | + | 1 | = | 1 | 14 min |
| 2004-05 |
Kansas City Outlaws UHL (USA) |
18 | 1 | + | 2 | = | 3 | 8 min |
| |
Richmond Riverdogs UHL (USA) |
48 | 2 | + | 8 | = | 10 | 61 min |
| 2005-06 |
Amarillo Gorillas CHL (USA) |
17 | 1 | + | 3 | = | 4 | 27 min |
| |
Austin Ice Bats CHL (USA) |
9 | 0 | + | 0 | = | 0 | 13 min |
| |
Youngstown Steelhounds CHL (USA) |
34 | 1 | + | 7 | = | 8 | 62 min |
| 2006-07 |
Jokerit SM-liiga |
4 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| |
Kiekko-Vantaa Mestis |
12 | 3 | + | 2 | = | 5 | 60 min |
| |
KalPa SM-liiga |
25 | 2 | + | 2 | = | 4 | 65 min |
| |
KalPa SM-liiga karsinta |
4 | 0 | + | 0 | = | 0 | 4 min |
| 2007-08 |
KalPa SM-liiga |
30 | 0 | + | 1 | = | 1 | 44 min |
| |
Hokki Mestis |
1 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| 2008-09 |
SaiPa SM-liiga |
53 | 1 | + | 3 | = | 4 | 98 min |
| |
SaiPa SM-liiga playout |
3 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| 2009-10 |
Jukurit Mestis |
34 | 1 | + | 6 | = | 7 | 116 min |
| |
Jukurit Mestis playoffs |
4 | 0 | + | 0 | = | 0 | 6 min |
Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.
Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit
- Simo Pulkki Kiekko-Vantaan vahvistukseksi (3.11.2006)
- Simo Pulkki KalPaan (21.12.2006)
- Pulkki jatkaa KalPassa loppukauden (9.1.2007)
- KalPa ja Simo Pulkki sopivat ensi kaudesta (1.2.2007)
- Simo Pulkki pikakomennukselle Hokkiin (13.11.2007)
- Pulkki loukkaantui, Ohtamaa Hokkiin (17.11.2007)
- Antti Nyrhinen SaiPaan, Pulkki ja Koponen try-outille (20.3.2008)
- SaiPalle venäläishyökkääjä, Pulkille sopimus (25.8.2008)
- SaiPan loukkaantumistilanne elää (24.11.2008)
- Tuominen ja Pulkki jatkavat SaiPassa (11.1.2009)
- Pulkki, Halonen ja Mäkelä yhden ottelun pelikieltoihin (23.2.2009)
- Simo Pulkki lainalle Jukureihin (9.9.2009)
- Jarno Virkille viiden ottelun panna (17.9.2009)
- Pulkki sopimukseen Jukureiden kanssa (22.10.2009)
- KooKoo-Jukurit –ottelun rähinästä pelikieltoja (22.2.2010)
- Pulkin osoitteeksi Chamonix (14.6.2010)
- Sixpack-Pulkki jatkaa kokeella (13.8.2006)
- Pulkilla onnistunut debyytti (28.12.2006)
- Pakit puuttuivat (13.2.2007)
- Hyvä runko: Vuotta kokeneempi, kolme senttimetriä lyhyempi (3.9.2009)
- Kuvakooste: Vain tappelu oli tasaväkinen (20.2.2010)





