Lukko
| Ajankohtaista |
|---|
| Otteluohjelma |
| Tilastot |
| Pelaajat |
19 Janne Keränen
Lukko
laitahyökkääjä ![]()
s. 30.6.1987 Nurmijärvi
178 cm / 81 kg / L
sopimus: 2012
Ura:
Siirtyi PiTan riveistä HIFK:iin kaudeksi 2003-2004. Iski B-junioreiden SM-sarjassa heti 29 pistettä 29 ottelussa. Seuraavat kaudet sujuivat HIFK:n B- ja A-junioreissa, joissa pisteitä syntyi reilusti joka kausi. Paul Baxter antoi Keräselle mahdollisuuden talvella 2007 eikä Keränen jättänyt mahdollisuuttaan käyttämättä, vaan vakiinnutti paikkansa liigajoukkueessa. Toiselle kaudelle odotukset olivat kovat, mutta tehot jäivät puuttumaan. Siirtyi keväällä 2009 Lukkoon pitkällä sopimuksella. Tehtaili ensimmäisellä Lukon kaudellaan mahtavat tehot, vaikka loppukautta kohti tahti hiipuikin.
Vahvuudet:
Nuoreksi pelaajaksi poikkeuksellisen hyvä pelisilmä. Uskaltaa yrittää rohkeita ratkaisuja, itseluottamusta piisaa. Taitavat kädet ja liikekin on kunnossa.
Heikkoudet:
On vielä heiveröinen. Tarvitsee lisää voimaa, jotta pärjää väännöissä. Usein pyöritykset ja kikat eivät johda maalitilanteisiin, vaikka ovatkin sinänsä näyttäviä.
Rooli:
Ottaa paikkansa ykkös- tai kakkosketjusta. Pyörii väkkäränä vastustajan päässä aiheuttaen harmaita hiuksia vastustajalle. Samankaltaisia tehoja odotetaan, kuin ensimmäisellä Lukon kaudellaan.
Päivitetty 26.8.2010
Tilastot
| kausi | joukkue | O | M | + | S | = | P | J |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2002-03 |
PiTa C-jun SM-sarja |
13 | 3 | + | 3 | = | 6 | 4 min |
| 2003-04 |
HIFK B-jun SM-sarja |
27 | 10 | + | 19 | = | 29 | 0 min |
| |
HIFK B-jun SM-sarja playoffs |
7 | 3 | + | 2 | = | 5 | 2 min |
| 2004-05 |
HIFK B-jun SM-sarja |
29 | 13 | + | 29 | = | 42 | 4 min |
| |
HIFK B-jun SM-sarja playoffs |
7 | 3 | + | 0 | = | 3 | 0 min |
| |
HIFK A-jun SM-liiga |
2 | 0 | + | 1 | = | 1 | 0 min |
| 2005-06 |
HIFK A-jun SM-liiga |
32 | 11 | + | 15 | = | 26 | 2 min |
| 2006-07 |
HIFK SM-liiga |
21 | 4 | + | 2 | = | 6 | 2 min |
| |
HIFK SM-liiga playoffs |
5 | 1 | + | 0 | = | 1 | 0 min |
| |
HIFK A-jun SM-liiga |
22 | 10 | + | 18 | = | 28 | 0 min |
| |
HIFK A-jun SM-liiga playoffs |
2 | 2 | + | 1 | = | 3 | 0 min |
| 2007-08 |
HIFK SM-liiga |
54 | 1 | + | 7 | = | 8 | 2 min |
| |
HIFK SM-liiga playoffs |
7 | 0 | + | 0 | = | 0 | 2 min |
| 2008-09 |
HIFK SM-liiga |
43 | 3 | + | 0 | = | 3 | 4 min |
| |
HIFK A-jun SM-liiga |
3 | 3 | + | 1 | = | 4 | 0 min |
| 2009-10 |
Lukko SM-liiga |
57 | 11 | + | 18 | = | 29 | 43 min |
| |
Lukko SM-liiga playoffs |
4 | 2 | + | 0 | = | 2 | 4 min |
Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.
Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit
- Lukko julkaisi tukun sopimuksia (20.4.2009)
- Janne Keräselle pelikieltoa (3.12.2009)
- Keränen avasi maalitilinsä pudotuspeleissä (17.3.2007)
- Hymy palasi Keräsen kasvoille (7.10.2008)
- Lukon Janne Keränen pelaa elämänsä kautta (24.9.2009)





