Jatkoajan kuvablogi
  

KalPa

Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat

40 Mikko Kukkonen

KalPa
puolustaja FIN
s. 19.1.1988 Siilinjärvi
185 cm / 83 kg / L
sopimus: 2012

Ura:

Mikko Kukkonen

Siilinjärveläissyntyinen Kukkonen on edustanut KalPaa koko uransa. Kuului ikäkausimaajoukkueiden vakiokalustoon ja oli mukana voittamassa KalPalle A-nuorten mestaruutta keväällä 2008. Pelasi ensimmäisen täyden kauden aikuisten tasolla kaudella 2008–09.

Vahvuudet:

Sanakirjasta etsiessä peruspakin määritelmää, voi kyseisestä kohdasta löytää Kukkosen kuvan. Pelaa nöyrästi omassa puolustuspäässä ja lähtee tarvittaessa tukemaan hyökkäyksiä.

Luistelee isoksi mieheksi hyvin ja osaa avata peliä. Sijoittuminen hyvää luokkaa. Peittää paljon laukauksia ja on käyttökelpoinen mies alivoimalla. Potentiaalia hyväksi liigatason puolustavaksi puolustajaksi.

Heikkoudet:

Kaipaa vielä lisää lihasmassaa. Ei oikein häikäise millään osa-alueella. Pelannut kolmen kauden aikana SM-liigassa 85 peliä, eikä ole vielä onnistunut maalinteossa.

Rooli:

Pelasi viime kaudella joukkueen kolmosparissa, mutta nyt kokoonpanoon mahtuminen on vaakalaudalla. Lähtökohtaisesti joukkueen seitsemäs tai kahdeksas pakki.

Päivitetty: 19.8.2009

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
2004-05
KalPa
A-jun SM-liiga
374 + 5 = 9 10 min
2005-06
KalPa
A-jun SM-liiga
350 + 2 = 2 20 min
2006-07
KalPa
SM-liiga
80 + 0 = 0 0 min
 
KalPa
SM-liiga karsinta
40 + 1 = 1 2 min
 
KalPa
A-jun SM-liiga
418 + 8 = 16 18 min
 
KalPa
A-jun SM-liiga playoffs
31 + 0 = 1 2 min
2007-08
KalPa
SM-liiga
200 + 0 = 0 4 min
 
Suomi U20
Mestis
20 + 0 = 0 0 min
 
KalPa
A-jun SM-liiga
312 + 16 = 18 4 min
 
KalPa
A-jun SM-liiga playoffs
110 + 2 = 2 4 min
2008-09
KalPa
SM-liiga
570 + 3 = 3 28 min
 
KalPa
SM-liiga playoffs
120 + 1 = 1 10 min
2009-10
KalPa, rs
220 + 1 = 1 8 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit