Kaudella 2008–09 Jokerit oli SM-liigan parhaiten puolustanut joukkue. Vaikka sen hyökkäyspeli oli surkeaa, eikä se pystynyt hallitsemaan otteluita, taisteli joukkue pitkään runkosarjan voitosta puolustuspelinsä ja maalivahti Juuso Riksmanin ansiosta.
Nykyisellä pelitavallaan Jokerit kamppailee korkeintaan pudotuspelipaikasta.
Täksi kaudeksi pelitavan piti muuttua rohkeampaan suuntaan. Joukkueen piti ilahduttaa kannattajiaan perinteisellä jokerikiekolla, jossa kiekkokontrolli ja taiturimaisuus olisivat pääosassa. Puolustajisto oli pysynyt lähes saman tasoisena edelliskauteen nähden, ja Riksman olisi edelleen viimeisenä lukkona, joten kukaan ei kyseenalaistanut joukkueen puolustusvalmiutta.
Vaikka Jokerien näkyvin ongelma on alkukaudesta ollut maalinteko—21 tehtyä maalia 11 ottelussa—on puolustuskin vuotanut kuin seula. Riksmanin torjuntaprosentti on hädin tuskin 90, mikä kertoo sekin osaltaan siitä, kuinka mahdottomia torjuntatehtäviä jokerivahti on joutunut suorittamaan.
Miespuolustusta riittämättömillä miehillä
Jokerit pelaa omalla alueellaan miespuolustusta, jossa keskushyökkääjä ja puolustajat merkkaavat vastustajan hyökkääjät. Puolustusmuoto on sinänsä yksinkertainen ja selkeä, mutta sen toteuttaminen on joukkueen nykypuolustukselle hyvin haasteellista.
Sami Heleniuksen liike tuntuu hidastuvan päivä päivältä, eikä hän pysy mukana hyökkääjien vauhdissa. Tom Koivisto puolestaan häviää 1–1-tilanteita solkenaan ja Marko Kauppinen yrittää vältellä niitä parhaansa mukaan. Simo Mälkiä ja Teemu Eronen ovat varreltaan sen verran vähäisiä, että isokokoisemmat ja vahvemmat hyökkääjät pakottavat heidät rikkomaan.
Kun puolustajat eivät pysty voittamaan kaksinkamppailuja, vastustaja saa usein aikaan pitkiäkin pyörityksiä jokeripäätyyn. Uusi vaihdot kieltävä pitkä kiekko -sääntö vaikeuttaa puolustajien pelaamista entisestään, sillä purkamisen sijaan olisi pitkänkin vaihdon jälkeen pakko pyrkiä tekemään peliä.
Toinen miespuolustuksen ongelma liittyy juuri pelinrakenteluun. Kun Jokerit saa kiekon omassa päässään, on keskushyökkääjä usein keskellä kamppailutilannetta. Puolustajien vaihtoehdoiksi jää usein lähinnä pelin nopea avaaminen laitahyökkääjälle. Puolustusmuoto tuottaa kyllä yksittäisten laiturien pistohyökkäyksiä, mutta ne harvemmin johtavat maalintekopaikkoihin.
Mikäli keskushyökkääjän tontti puolustusalueella olisi rajatumpi, voisi puolustaja kiekon saadessaan tehdä muutakin kuin törkätä sitä ränniä pitkin kohti keskialuetta. Toisaalta myös laitahyökkääjälle tarjoutuisi mahdollisuus syöttää kiekko puolustusalueen kulmasta keskustaan, jolloin vastahyökkäyksistä tulisi tasapainoisempia ja vaarallisempia.
Puolustusmuodon vaihtaminen kesken kauden puhtaasta miesvartioinnista osittaiseen paikkapuolustukseen on riskialtista. Joukkueen pelistä voi hävitä vähäinenkin selkeys ja kriisi saattaa syventyä entisestään. Lienee kuitenkin selvää, että nykyisellä pelitavallaan Jokerit kamppailee korkeintaan pudotuspelipaikasta. Kotiedusta ja mitaleista pelaavat sellaiset joukkueet, joiden puolustus ja hyökkäys sulautuvat jouhevimmin yhteen.
