Ässille sopimuksia

LIIGA / Uutinen
Porin Ässät on solminut jatkosopimuksen Tapio Sammalkankaan kanssa ja käyttänyt Jani Honkasen sekä apuvalmentajiensa sopimuksissa olleet optiot.

Tapio Sammalkangas jatkaa Porissa ainakin vuoteen 2014 asti. 31-vuotias puolustaja allekirjoitti Ässien kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen.

Ässien pakistossa jatkaa myös Jani Honkanen. Ässät käytti 185-senttisen ja 91-kiloisen puolustajan yhden vuoden option ja näin ollen Honkanen nähdään patapaitojen takalinjoilla ainakin kevääseen 2013 asti.

– Sammalkangas taistelee aina kovaa ja pelaa luotettavasti. Hän on yksi meidän runkopuolustajistamme. Honkanen on luotettava puolustaja, joka on ottanut pelipaikan täältä, Ässien urheilutoimenjohtaja Mika Toivola kertoo seuran tiedotteessa.

Jatkosopimuksia allekirjoitettiin myös toimiston puolella. Ässien apuvalmentajien sopimusten optiot käytettiin ja Pasi Kaukoranta sekä Mikael Kotkaniemi kuuluvat joukkueen johtoryhmään myös ensi kaudella.

– Valmennustiimi on osoittanut toimivuutensa alkukauden aikana. Myös päävalmentaja Karri Kivi halusi nykyisten valmentajien jatkavan valmennustiimissä. Toivola toteaa.

– Ensi kausi on yhdeksäs peräkkäinen SM-liigassa ja Ässissä. Olen näiden vuosien aikana oppinut tuntemaan vastustajien joukkueet, valmentajat sekä taktiset ku viot. Vuosittainen vastuun kasvaminen valmennustiimissä motivoi minua jatkamaan Ässien palveluksessa. Lisäksi valmennustiimimme on hyvin nuorekas ja energinen, kommentoi Kaukoranta.


Tapio Sammalkangas jatkaa Ässissä ainakin kaksi vuotta.

» Lähetä palautetta toimitukselle