U20 2017 tuoreimmat

Artikkeli
7.1.2017 11:30
Kun suuri osa nuorten MM-kisojen pelaajista on jo varattu NHL:ään, kisojen päätyttyä on aika nostaa esiin joukkueita, jonka pelaajat esiintyivät parhaiten, kuin myös niitä, joiden pelaajilla jäi eniten parannettavaa.
Yleinen kuvakooste
6.1.2017 18:52
Yhdysvallat voitti nuorten maailmanmestaruuden lyömällä finaalissa Kanadan. Tässä tunnelmia ottelun jälkeen jäältä.
Haastattelu
6.1.2017 17:11
Suomen nuorten MM-turnaus meni penkin alle. Nuoret Leijonat joutui pelaamaan sarjapaikan säilyttämisestä Latviaa vastaan. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela kertoi näkökulmansa suomalaisen jääkiekon yhteen isoimmista katastrofeista.
Haastattelu
6.1.2017 10:00
Loppuottelun tauottua kummallakaan valmentajalla ei ollut valittamista joukkueensa esityksestä. Vain yksi joukkue saattoi voittaa mestaruuden, ja sitä harmitteli myös USA:n mestariluotsi Bob Motzko.
Haastattelu
6.1.2017 9:45
Ruotsi jäi kolmatta kertaa putkeen nuorten MM-kisoissa neljänneksi. Lopputulos oli pettymys kultaa tavoitelleelle joukolle. Ruotsin kapteeni Joel Eriksson Ek näki kuitenkin, että kehitystä on tapahtunut.
Haastattelu
6.1.2017 9:34
USA:n joukkueen merkittävimpiä pelaajia finaalissa oli Kieffer Bellows, joka teki kaksi jenkkien varsinaisen peliajan maaleista.
Kuvakooste
6.1.2017 9:29
Yhdysvallat ja Kanada kohtasivat alle 20-vuotiaiden MM-finaalissa torstai-iltana Montrealin Centre Bellissä. Kanada kävi kahteen kertaan kahden maalin johtoasemassa, mutta ei pystynyt pitämään Yhdysvaltoja takanaan. Yhdysvallat nappasi maailmanmestaruuden voittomaalikilpailun jälkeen.
Haastattelu
6.1.2017 9:03
Kanada oli finaalissa kahdesti kahden maalin johdossa. Yhdysvallat tuli kuitenkin tyynen rauhallisesti Kanadan ohi ja vei voiton rangaistuslaukauksilla. Loppuratkaisu jakoi mestareiden mielipiteet kahtia.
Haastattelu
6.1.2017 8:31
Kanadan joukkue koki karvaan tappion finaalissa, kun se hävisi kotiyleisönsä edessä Yhdysvalloille voittomaalikilpailussa. Noah Juulsenille Bell Centressä pelaaminen oli erityistä. Tappion jälkeen hän odotti kuitenkin jo seurajoukkueensa mukaan pääsemistä.

Lisää lukemista

Haastattelu
Eilen Kanadaan lähteneestä Nuorten MM-leiriryhmästä putoaa vielä viisi pelaajaa: kolme puolustajaa ja kaksi hyökkääjää. Joukkueen päävalmentaja Jukka Rautakorpi kuitenkin korostaa, että kyseessä on kisoihin valmistava leiri, ei karsinta.
Uutinen
Nuorten MM-kisojen isäntämaa Kanada on nimennyt kisajoukkueensa. Kanadalla on mukana viisi pelaajaa viime kauden turnauksesta.
Haastattelu
Otto Koivula jäi viime kaudella karvaasti ulos alle 18-vuotiaiden MM-kisoista. Nuorten MM-kisoihin Koivula lähtee puhtaalta pöydältä. Isokokoinen hyökkääjä on valmis ottamaan johtavan pelaajan roolin Jukka Rautakorven joukkueessa.
Haastattelu
Ässien hyökkääjäkaksikko Jouka Juhola ja Arttu Ruotsalainen ovat olleet joukkueensa nuoria väriläiskiä alkukaudella, vaikkei pistepussi olekaan karttunut hirvittäviä määriä. Nyt on edessä matka kohti Kanadaa ja alle 20-vuotiaiden MM-kisoja.
Haastattelu
Joona Luoto on ponnahtanut Suomen kiekkopiirien tietoisuuteen salaman lailla. LeKissä kautensa aloittanut Luoto nousi vastikään Tapparan Liiga-miehistön mukaan ja nyt lempääläläinen nuori mies nousee kisakoneeseen kohti Kanadaa ja alle 20-vuotiaiden MM-kisoja.
Haastattelu
Viime kaudella Nuorten MM-kisoissa varakapteenina toiminut Roope Hintz sai kutsun joulukuun EHT-turnaukseen. Edelliset nuorten kisat sujuivat Hintziltä hyvin, mutta kutsu aikuisten maajoukkueeseen oli silti pieni yllätys. Hintz uskoo, että Suomella on mahdollisuus menestyä tänäkin vuonna.

Sivut