MacLean päätti ennen draftia, että seuran tavoitteena on varata paras pelaaja, joka on tarjolla, kun Columbus nousee korokkeelle numerolla kahdeksan. Tarkoituksena oli hakea hyökkääjää, koska organisaatiossa ovat jo ennestään lupaava maalivahti Marc Denis sekä puolustaja Rostislav Klesla. Aivan suunnitelmien mukaan ei tällä kertaa edetty. Seuraavassa lista ja pieni esittely tulevaisuuden Sinitakeista.
1.kierros, 8th. Pascal Leclaire M
Koska parasta pelaajaa lähdettiin varaamaan ja kahdeksannella vuorolla ei seuran listoilta maalivahdin edestä enää löytynyt hyökkääjää tai puolustajaa, päätti Columbus varata Pascal Leclairen. Mies on syntynyt Quebecissa, eli hän on jo organisaation toinen kanadanranskalainen maalivahti Marc Denisin lisäksi. Leclaire on isokokoinen maalivahti, jolla kaikki ominaisuudet ovat kunnossa. Hän käsittelee mailaa hyvin ja kädet ovat todella nopeat. Ennen varaustilaisuutta hänet oli rankattu maalivahtien ykköseksi ennen New York Rangersiin päätynyttä Dan Blackburnia. Leclairen nykyinen seura on QMJHL-liigassa pelaava Montreal Rocket.
Organisaatiossa on tällä hetkellä Denisin lisäksi veteraani Ron Tugnutt. Tugnuttilla on kallis ja pitkä sopimus, mutta kysyntää muissa seuroissa riittää. Todennäköistä onkin, että Leclaire saa odottaa vuoroaan NHL:ssä vielä muutaman vuoden kunnes Tugnutt kaupataan muualle.
2.kierros, 38th. Tim Jackman OH
Toisen kierroksen ensimmäisen varauksensa Columbus käytti laitahyökkääjä Tim Jackmaniin. Jackman on monipuolinen pelaaja, jolla on tiukka rannelaukaus, ja hän laukoo kovaa myös suoraan syötöstä. Mies on hyvä luistelija ja vahva pelaamaan kulmissa; välillä häntä voidaan käyttää myös ylivoimalla maalin edessä ruuhkaa tekemässä. Jackman omaa erittäin hyvän työmoraalin ja pelaa aina sata lasissa. Central Scoutingin lopullisessa rankingissa hänet oli pantu pohjois-amerikkalaisten pelaajien listalla sijalle 21. Tällä hetkellä Jackman pelaa Minnesota Mankatossa WCHA-liigassa.
Yleisesti uskotaan, että Jackman voi olla seuran tämän kesän draftin varauksista ensimmäinen, joka pelaa NHL:ssä. Mikään kiire hänellä ei kuitenkaan ole, koska organisaation sisältäkin tulee Blue Jacketsiin ensi kaudeksi muutama lupaava hyökkääjä.
2.kierros, 53th. Kiel McLeod KH
Columbus käytti molemmat toisen kierroksen varauksensa hyökkääjään. Jackmanin jälkeen hieman vajaat kaksikymmentä numeroa alempana varattiin sentteri Kiel McLeod. Mies on kiekollisten taitojensa lisäksi erittäin vahva pelaaja, joka ajaa maalin eteen säälimättä vastustajia. McLeod omaa kovan työmoraalin ja taistelee aina kovaa. Parannettavaa olisi hieman liikkumisessa. McLeod on kotoisin Fort Saskatchewanista ja on pelannut viime vuodet Kelownassa WHL-liigassa. Pisteitä ja rangaistusminuutteja on kertynyt sopivassa suhteessa kolmen kauden aikana.
Siitä, koska Kiel McLeod esiintyy NHL:ssä, ei voi sanoa mitään varmaa. Periaatteessa seuralla olisi vaikka heti käyttöä fyysiselle hyökkääjälle, joka osaa myös pelata, mutta eri asia on miehen valmius pelata jo nyt maailman parhaassa kiekkoliigassa. Kehityksen kannalta voisi olla hyvä kiekkoilla vielä kausi tai pari alemmissa sarjoissa.
3.kierros, 85th. Aaron Johnson P
Kolmannella kierroksella MacLean varasi seuraan ensimmäisen puolustajan tämän kesän varaustilaisuudessa. Valinta osui Aaron Johnsoniin, joka on pelannut viimeiset vuodet QMJHL-liigaa Rimouskissa. Mies on monipuolinen puolustaja, joka on vahva luistimilla ja osaa käsitellä kiekkoa. Hänellä on hyvä syöttötaito, eikä kiekon kuljetus ylöspäin tuota ongelmia. Ylivoimalla Johnsonia voi käyttää myös laidassa, mutta laukaus lähtee kovaa viivastakin. Aaron on nykyaikainen puolustaja, joka pystyy pelaamaan "transition" -kiekkoa, eli vaihtamaan nopeasti suuntaa puolustuksesta hyökkäykseen.
Blue Jacketsin puolustus kaipaa tulevaisuudessa juuri Johnsonin tapaista pelaajaa. Kiekollisia puolustajia ei koskaan ole liikaa, ja kun seuralle kertyy lisää vuosia NHL:ssä alkaa nuorten sisäänajaminen olla tärkeä asia. Todennäköistä on, että saamme kuitenkin odottaa vielä muutaman vuoden, ennen kuin näemme tämän pelaajan tositoimissa Jacketsin alakerrassa.
3.kierros, 87th. Per Mars KH
Kolmannen kierroksen toinen varausvuoro käytettiin ruotsalais-sentteri Per Marsiin. Miehestä ei paljoa ole tietoa löytynyt, mutta se tiedetään, että iso pelaaja on kyseessä. Pituutta löytyy noin kaksi metriä. Hän on Brynäsin kasvatti ja kausi 2000-2001 sujui suurinpiirtein puoliksi Elitserienissä ja seuran junioreissa. Pääsarjatasolla ei pisteitä kahdeksassa ottelussa syntynyt, mutta alempana Mars merkkautti 20 ottelussa 12 pistettä ja 58 jäähyminuuttia.
Tilastoistakin näkee, että Mars ei vielä ole kovin lähellä NHL-tasoa. Jos hän saa alle muutaman hyvän kauden Elitserienissä, niin kuka tietää vaikka kaveri kuitenkin joskus tulevaisuudessa nähtäisiinkin Columbuksessa.
5.kierros, 141th. Cole Jarret P
Neljännellä kierroksella seuralla ei varausta ollut, mutta viidennen kierroksen vuoronsa se käytti puolustajaan. Cole Jarret pelaa Plymouthissa OHL-liigaa ja on joukkueessaan merkkauttanut myös hyvät tehot. Pisteitä on syntynyt ja jäähyjäkin Jarret on kerännyt sopivasti. Jarret pelaa erinomaista peliä myös hyökkäyspäässä. Mies omaa hyvän syöttötaidon ja kovan laukauksen. Hän on kuitenkin myös iso ja nauttii fyysisestä pelaamisesta; siitä osoituksena jäähyminuutit, jotka ovat kuitenkin sopivassa suhteessa pelattuihin peleihin.
Jarret on Central Scoutingin lopullisessa listassa pohjois-amerikkalaisista pelaajista numero 51. Miehessä voi olla tulevaisuudessa yllättävääkin potentiaalia keskitason varausnumerosta huolimatta. Hän oli viime kauden jälkeen kuudes joukkueensa sisäisessä pistepörssissä, eli huonosta pelaajasta ei ollenkaan ole kyse.
6.kierros, 173th. Justin Aikins KH
Seuraavaksi Blue Jackets oli päättänyt valita hyökkääjän ja tällä kertaa valinta kohdistui sentteri Justin Aikinsiin. Aikins pelaa BCHL-liigaa Langleyssa ja sai juuri päätökseen kolmannen kautensa seurassa. Viime kaudella pelaaja voitti seuran sisäisen pistepörssin ja oli viidentenä koko liigan pistepörssissä. Sekä toissa että sitä edellisellä kaudella sentteri valittiin seuran parhaiten kehityneeksi pelaajaksi. Hän laukoo vasemmalta ja on melko pienikokoinen pelaaja.
On todella vaikea sanoa onko miehelle tulevaisuudessa tilaa Columbuksessa. Varausnumero on melko alhaalla, mutta pisteitä on viime kausina kertynyt kuitenkin mukavasti. Seuraavat kaudet näyttävät mihin päin kehitys lähtee menemään.
6.kierros, 187th. Artem Vostrikov KH
Kuudennen kierroksen toisen varausvuoronsa Columbus käytti Venäjällä Togliattin junioreissa pelaavaan keskushyökkääjä Artem Vostrikoviin. Täytyy toivoa että Columbuksen seurajohto ja GM MacLean tietävät pelaajasta enemmän kuin Jatkoajan toimittaja, koska itselläni tietoa kaverista ei ole oikeastaan ollenkaan. Ei tilastoja eikä vahvuuksia. Kun jotakin löytyy päivitämme tiedot tähän.
7.kierros, 204th. Raffaele Pierre Sannitz KH
Seitsemännen kierroksen varaus käytettiin Sveitsin Luganossa pelaavaan hyökkääjä Raffaele Pierre Sannitziin. Sannitz on pelannut kaudesta 1997-1998 lähtien käytännössä seuran junioreissa, mutta muutama ottelu myös edustuksessa on kertynyt. Sveitsin pääsarjassa suurempaa menestystä ei kuitenkaan vielä ole saavutettu. Hyökkääjän meriittilistalla ovat Junioreiden MM-kisat 1999. Siellä kertyi seitsemässä ottelussa yksi maali ja yksi maalisyöttö. Rangaistuksia hän otti kisoissa kuitenkin peräti 18 minuuttia!
Nuoresta iästään huolimatta (s.1983) Sannitz pelasi jo kaudella 1998-1999 Luganon edustuksessa. Mahdollista esiintymistä tulevaisuudessa NHL:ssä on vaikea ennakoida koska kunnon kausia ei miesten tasolla vielä ole ollut.
8.kierros, 236th. Ryan Bowness OH
Kahdeksannen kierroksen vuoro meni hyökkääjä Ryan Bownessiin joka pelasi viime kauden Bramptonissa OHL-liigaa. Sitä edellinen kausi taas sujui Kanatassa CJHL:ssä. Mikään pistetehtailija hän ei ole, tilastoihin on merkattu 52 ottelussa 15 pistettä ja 51 rangaistusminuuttia viime kaudella.
Ryanin isä Rick Bowness on tunnettu pelaajataustastaan neljässä NHL-seurassa. Paremmin hänet kuitenkin tunnetaan valmentajana, koska mies on toiminut NHL-organisaatiossa sekä apu- että päävalmentajan virassa useassa seurassa vaihtelevalla menestyksellä.
Ryanilla on siis NHL-taustaa perheessä, mutta se, pelaako poika itse koskaan Columbuksessa tai jossain muussa seurassa, on vielä avoin kysymys - todennäköisesti monta vuotta.
8.kierros, 242th. Andrew Murray KH
Viimeisen varausvuoronsa tämän kesän draftissa Blue Jackets käytti numerolla 242 hyökkääjä Andrew Murrayhyn. Murray on syntynyt vuonna 1981, eli muutaman vuoden myöhemmin kuin monet muut varatut pelaajat. Paljon ei hänestäkään tietoa löydy. Viime kauden Murray pelasi Selkirkissä MJHL-liigassa. Siellä mies merkkautti 60 pelissä 102 pistettä, eli ei ollenkaan huonosti. On kuitenkin mahdoton sanoa, onko tällaisen varausnumeron omaavasta pelaajasta koskaan kaikkein korkeimmalle tasolle.
Näiden pelaajien lisäksi MacLean kauppasi viidennen kierroksen varausoikeutensa (154.) Calgary Flamesille, josta sai vastineeksi Colorado Collegessa WCHA-liigaa pelaavan puolustaja Paul Manningin. Viime kaudella Manning pelasi uransa parhaan kauden keräten pisteet 2+28=30 ja 48 rangaistusminuuttia päälle 34 ottelussa. Ennen kauppaa hänellä ei ollut sopimusta mihinkään suuntaan.