Loppukesä kului nopeasti ja pian koitti lauantai, jolloin lähtö Ranskaan oli edessä. Äitini ajoi minut Helsinki-Vantaan lentokentälle, ja matka oli valmis alkamaan. Istahdin koneeseen ja tajusin, että nyt se on menoa. Koneen kapteeni ilmoitti matkalla, että Biarrizissä, noin neljän kilometrin päässä päämäärästäni Angletista, on ukonilma. Aloin leikilläni hymyillä itsekseni, että sen on oltava paikallisille merkki saapumisestani.
Lento läheni loppuaan ja mietiskelin, että tässä alkaa jännitys olla melko korkealla. Epäilin myös, että miten pärjään Ranskassa. Tuo ajatus kesti noin viisitoista sekuntia, kunnes läimäytin itseäni poskelle. Olen vain oma itseni. He ovat hankkineet pelaajan, joka on muun muassa laulanut haastattelussa, kiipeillyt plekseissä ja tehnyt muiden yllytyksestä takakyykkyä alasti Karri Kiven pamahtaessa paikalle. Sen pelaajan he myös tulevat saamaan!
Saapuessani lentokentälle minua olivat vastassa joukkueenjohtajamme sekä joukkueemme ruotsalaispelaajat. Ensimmäisenä iltana menimme jo paikalle saapuneiden pelaajien kanssa illallistamaan Biarrizzin lomakeskukseen. Katselin kilometrejä pitkää hiekkarantaa ja kaukana merellä jylisevää ukkosta. Mieleeni hiipi ajatus, että asiat voisivat olla huonomminkin.
Jos ennen matkaan lähtöä olin ollut hieman epäileväinen siitä, että mitenköhän siellä Ranskassa mahdetaan harjoitella, ensimmäisen viikon jälkeen tuo epäily oli tipotiessään. Tykästyin heti tyyliin, jossa oheisharjoituksista lähtien alku on menty todella lujaa. Harjoitus- sekä ruokailuajat ovat toki vaatineet alussa hieman totuttelemista. Lounas täällä syödään yleensä vasta iltapäivällä noin kahden tai kolmen aikoihin, treenit ovat yleensä vasta myöhemmin illalla. Illallinen syödään tavallisesti kymmenen aikoihin hallin ravintolassa.
Ensimmäiset kaksi viikkoa me kaikki ei-paikalliset pelaajat olemme asuneet motellin tapaisessa paikassa, jota kutsutaan nimellä Pignada. Tämä kyseinen Pignada ei ole ollut ehkä ihan joukkueenjohtajamme kuvaileman uima-altaallisen hotellin tasolla. Olen jakanut noin kahdenkymmenen neliömetrin huoneen kahden muun pelaajamme kanssa.
Toinen pelaajista on joukkueemme ranskalainen maalivahti, jonka englanninkielen taito kattaa sanat yes ja no. Liekö hänkin saanut koulutuksensa samaiselta fysiikkavalmentajalta kuin minä? Kolmas huoneessa oleva on toinen joukkueemme ruotsalaisista. Hänen kanssaan olen tullut mahtavasti juttuun koko tämän alkuajan. Olen myös tasaisin väliajoin muistanut muistuttaa, että ruotsalaisethan eivät hypi suomalaisten silmille.
Toisella viikolla oli edessä ensimmäiset harjoitusottelut. Niistä muodostuikin melkoinen spektaakkeli. Viikonlopun kestänyt vieraskiertue oli varmasti yksi urani mieleenpainuvimmista. Emme suinkaan kulkeneet matkaa linja-autolla, vaan kolmella kahdeksanpaikkaisella pakettiautolla. Kilometrejä viikonlopun aikana kertyi lähemmäs kaksituhatta.
Ensimmäisenä oli vuorossa ottelu Bordeaux'ta vastaan. Kaverit kertoivat että Bordeaux'n ja Angletin välinen peli on todellinen paikallistaisto Ranskassa. Halli Bordeaux'ssa oli todella hieno ja täytenä ollessaan vetää yli viisi tuhatta katsojaa. Nyt paikalla oli arviolta kaksi tuhatta katsojaa, ja meteli katsomossa oli valtava. Siis todella valtava.
Hävisimme lopulta värikkään ottelun jatkoajalla 4−3-lukemin. Oma saldoni oli vähemmän mairitteleva 26 jäähyminuuttia sekä aikainen suihkukomennus. Suihkukomennus tuli, kun onnistuin hankkimaan kaksi käytöskymppiä kieltämättä hieman huvittavista tilanteista. Ensimmäinen tuli normaalin maalineduskahakan jälkimainingeista, kun porilainen räkänokka huuteli suomeksi vastustajan vaihtoaitioon, että voitte tulla vaikka kaikki samaan aikaan koittamaan!
Toinen kymmenminuuttinen tuli tilanteesta, jossa vastustaja taklasi kädet ylhäällä ruotsalaishyökkääjäämme päähän. Heitin hanskat jäähän ja lähdin taklaajan perään. Kaikeksi yllätyksekseni vastustajan pelaaja vain kylmän viileästi poistui tilanteesta, ja minä seisoskelin keskiympyrässä paljain käsin kahden tuhannen hengen edessä, jälleen kerran todella fiksun näköisenä.
Ottelun jälkeen pakkasimme pakettiautot ja lähdimme suuntaamaan kohti Brestiä. Yövyimme matkalla ja saavuimme majapaikkaan noin puoli kolmen aikaan yöllä. Herätys oli aamulla jo ennen yhdeksää. Lähdimme vajaan kuuden tunnin yöunilla kohti Brestiä, jossa peli alkoi illalla hieman ennen seitsemää. Kotijoukkue Brest pelaa Ranskan pääsarjaa, ja ottelu päättyi niin ikään 3−4-tappioon jatkoajalla.
Ottelun jälkeen pistimme taas kamat kasaan ja otimme suunnaksi Nantesin. Saavuimme perille jälleen vasta aamun pikkutunneilla, vaikka seuraavan päivän peli alkoi jo puolilta päivin. Unta ei siis taaskaan tullut kovinkaan paljoa. Aamupalalla pistelimme vatsat täyteen patonkia ja suuntasimme kohti jäähallia. Mukavan lisämausteen reissuun antoi myös se, että varusteita ei suinkaan kuivatettu missään vaiheessa, vaan ne lojuivat yöt pakettiautoissa.
Itse peli oli juuri sellainen kuin odottaa saattoi. Lopputulos oli 8−5 Nantesin hyväksi. Ranskan valloitus alkoi siis kolmella tappioon päättyneellä ottelulla. Ensimmäiset kaksi viikkoa täällä ovat kuitenkin olleet erittäin antoisia. Olen todella innoissani vajaan parin viikon päästä alkavasta sarjasta.
Yksi juttu vielä! Sanotaan, että kesällä naiset ovat erityisen kauniita, kun vaatteet heidän päällään vähenevät. Täällä on kesä koko ajan, ja voin kertoa että on porilaisen kukkopojan pää pyörinyt kuin Kiira Korven piruetit konsanaan.
Nauttikaa ihmiset elämästänne, se on teidän parasta aikaanne!
Best regards, Iiro Vehmanen
