Seuraavan maanantain harjoituksissa lauoimme lopuksi rankkareita, ja ajattelin että nyt näytetään koutsille mitä tarkoitin. Kaksi rankkaria, kaksi maalia, joista ensimmäinen oli yhden käden "foppalirutus". Toinen oli Kim Hirschovitsin ahteri edellä tyylinen veivi ja molarit joivat molemmat kupin sitä kuuluisaa Gevaliaa.
Treenien loputtua menin koutsin juttusille ja kyselin hänen mielipidettään pilke silmäkulmassa. Hän kertoi vihdoin ymmärtäneensä, mitä aiemmin tarkoitin. Jännä nähdä mitä tapahtuu, jos tällä kaudella vielä pilkuille mennään. Oikeastaan minulle on aivan sama vaikka bussikuskimme kävisi ne rankkarit ampumassa niin kauan, kun voitamme pelejä.
Seuraavana lauantaina oli edessä sarjan ensimmäinen kotiottelu. Vastaan asettui Nizza. Fiilis ennen ottelua oli todella hieno ja odottava. Tietenkin olisi tärkeää saada voitto ensimmäisestä kotiottelusta. Ensimmäinen vaihtoni oli jotakin sellaista, josta ei kauheasti ainakaan positiivista kerrottavaa jälkipolville jäänyt. Vaihto kesti kolme sekuntia, ja tilastoihin merkittiin miinus. Tšekkisentterimme hävisi oman pään aloituksen niin sanotusti sata nolla, ja vastustajan puolustaja täräytti kiekon ylänurkkaan.
Ensimmäisen erän olimme muutenkin pihalla kuin lumiukot. Olimmekin kahdenkymmenen minuutin jälkeen tappiolla 0-2. Erätauolla valmentajan ripityksen jälkeen tapahtui kuitenkin täyskäännös ja veimme toisen sekä kolmannen erän nimiimme 8-1. Näin ollen koko ottelu päättyi meidän 8-3-voittoomme.
Matsin jälkeen kulttuuri on täällä hieman erilainen kuin Suomessa. Ihmisillä ei todellakaan ole kiire pois hallilta ennen ruuhkia, vaan täällä seisotaan ja taputetaan vielä pitkään ottelun päätyttyä. Toinen ruotsalaispelaajistamme nyppäsi minua olkapäästä ja kysyi huomasinko yleisön huutavan nimeäni. Niin siellä todellakin huudettiin, ajattelin että tästä otetaan kyllä sitten kaikki irti! Jakub Petruzalekilta kopioitu aalto toimi tässä tilanteessa varsin loistavasti.
Eikä lysti toki vielä tähän loppunut! Pelin jälkeen äkkiä kamat pois ja suihkuun, minkä jälkeen siirryttiin hallin yläkerrassa sijaitsevalle pienelle käytävälle. Noin kaksikymmentä metriä pitkä ja neljä metriä leveä käytävä oli pakattu niin täyteen kannattajia kuin vain suinkin oli mahdollista. Hirveän mekkalan ja voitonhumun seassa oli myös tarjolla syötävää ja juotavaa tapaksista punaviiniin.
Seuraavan viikon alussa kuulin uutisen, jota oli ja on edelleen äärimmäisen vaikea ymmärtää. Tuon edellisen kotiottelun jälkeen oli sarjassa nimittäin edessä kolmen viikon tauko. Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että sarjassa pelaa kolmetoista joukkuetta ja jokaisella kierroksella yksi joukkue on huilivuorossa. Meillä oli edessä tuo huilivuoro, ja sitä seuraavana viikonloppuna oli edessä Ranskan cupin avauskierros, johon pääsarja ja ykkösdivisioonan joukkueet eivät osallistu.
Näin ollen aloitimme sarjan 6.9. eli noin viikkoa aikaisemmin kuin muualla ja olemme tällä hetkellä pelanneet kaksi sarjaottelua. On muutenkin todella vaikea ymmärtää, miksi täällä pelataan niin vähän otteluita, vaikka hallit ovat täynnä ilta toisensa jälkeen, ja kiekkokin on hyvätasoista.
Ensimmäiseen noista viikonlopuista oli sentään järjestetty harjoitusottelu, mutta jääkiekon kanssa tuolla ottelulla ei hirveästi tekemistä ollut. Ottelu oli nimittäin espanjalaista Jacaa vastaan. Voitimme ottelun 5-1 ja laukaukset menivät varmaan 100-5. Oli kuitenkin hauskaa nähdä hieman espanjalaista kiekkokulttuuria. Joukkueessa pelasi muun muassa muutama hieman tuhdimman puoleinen kiekkoilija, joista yksi poltteli kaikessa rauhassa tupakkaa noin puoli tuntia ennen ottelua hallin oven vieressä.
Tuon kolmen viikon tauon aikana olemme harjoitelleet todella kovaa, ja mukana on ollut hieman erilaisiakin harjoituksia. Kävimme muun muassa yhtenä aamuna kiipeämässä eräälle vuorelle, jonka huippu sijaitsi noin 900 metrin korkeudessa. Tuo puolentoista tunnin rypistys oli varmasti yksi elämäni raskaimmista, mutta huipulle päästyäni ja näköalat nähtyäni fiilis oli kohtalaisen mahtava. Se rehkiminen oli todellakin kaiken vaivan arvoista.
Olemme lisäksi käyneet vierailemassa Espanjassa San Sebastianin kaupungissa, joka muuten oli varmaankin hienoin koskaan näkemäni kaupunki. Kävin myös katsomassa paikallisen rugbyjoukkueen ottelua. Ottelun tunnelma oli jotain sellaista, mikä ei tule koskaan unohtumaan. Koko kaksi tuntia kestäneen ottelun ajan raikuneet yhteislaulut olivat aika mahtavia. Tuo baskien yhteishenki on muutenkin jotakin sellaista, josta monet voisivat ottaa mallia.
Nyt vajaan kahden kuukauden Ranskassa olon jälkeen valittamista ei juurikaan otteluiden vähyyden lisäksi ole löytynyt. Kelitkin ovat olleet kohdallaan, ja sellaiset +25 asteen lämpötilat ovat täällä vielä ainakin toistaiseksi olleet arkipäivää. Oman näkemykseni mukaan Ranskan-valloitus etenee mukavassa myötätuulessa ja hyvässä aikataulussa!
ROCK N' ROLL!
Best regards, Iiro Vehmanen
