Tiistaina tullut uutinen Mikkelin Jukureissa todetuista 20 koronatartunnasta toteutti yhden pahimmista kauhuskenaarioista, mitä kiekkosyksyyn voi kuvitella.
Tartuntojen seurauksena Jukurien liiga- ja A-nuorten joukkue on asetettu 14 vuorokauden karanteeniin ja näin ollen Jukurien liigamiehistölle jää vain kymmenen päivää karanteenin päättymisen ja liigakauden alun väliin. Karanteeni itsessään vaikeuttaa joukkueen valmistautumista kauteen todella rajulla kädellä.
Jukurien tartuntarypäs todistaa valitettavalla tavalla sen, kuinka nopeasti korona voi ajaa koko joukkueen kahdeksi viikoksi kokonaan pois aktiivisesta toiminnasta. Kesken kauden tällainen tilanne sekoittaisi otteluohjelman täydellisesti, jos jokin joukkue joutuu toimintakieltoon kahdeksi viikoksi.
Lisäksi koko tilanne saattaa olla jopa pahempi kuin julkisuudessa on kerrottu. Myös KooKoon A-nuorten joukkue joutui karanteeniin, kun se altistui koronalle ottelussa Jukureita vastaan. Mahdollisista altistuksista KooKoon liigajoukkueessa ei ole vielä kerrottu.
Toisaalta tämän tilanteen pitäisi nyt viimeistään soitattaa kaikkia mahdollisia hälytyskelloja kiekkoilevassa Suomessa. Tulevaa kautta ei olla kuitenkaan vielä menetetty ja siksi seurojen omat tiukat toimet ovat nyt hyvin ratkaisevassa asemassa.
TPS:n kapteeni Lauri Korpikoski kertoi Iltalehden haastattelussa kolme viikkoa sitten, että joukkueen jäsenet ovat asettaneet itselleen rajoituksia. Tällainen toiminta onkin tässä tilanteessa vähintä, mitä kaikkien seurojen jäseniltä pitää vaatia.
Siitäkin huolimatta koronavirus on niin salakavala, ettei sen pääsyä tietyn joukkueen keskuuteen voida eristää tehokkaasti muuten kuin NHL:n pudotuspeleistä tutulla kuplamallilla.
Koko kauden kestävä kuplamalli ei tietenkään toimi taloudellisten resurssien puutteen takia Liigassa, joten näkymät reilun kolmen viikon päästä alkavalle kaudelle synkentyivät rajusti tiistain uutisen myötä.