U20-kiekko on vauhdikasta. Joukkueet luistelevat päästä päähän, ja yhdessä erässä tapahtuu vaikka mitä. Maaleja, jäähyjä, läpiajoja, taklauksia, näyttäviä yksilösuorituksia - yleisö haukkoo henkeään vaihdosta toiseen. Näiden pelien aikana ei ehdi käydä jääkaapilla. Eikä muuten halutakaan.
U20-kiekossa on tunnetta. Nuorten pelaajien temperamentti on vielä kuohuvaa. Sikailuja ei kukaan toivo, mutta näissä kisoissa näkee aitoa kiukkua vastustajan maalin jälkeen. Voiton jälkeinen riemu on rajua. Kukaan ei voi epäillä tätä MM-turnausta höntsäilyksi.
U20-kiekossa syntyy tähtiä. Entuudestaan enintään kotimaassaan tunnetut nuoret huippulahjakkuudet muuttuvat kiekkomaailman tutuiksi. Rasmus Ristolainen voitti jatkoeräosumallaan paikkansa junnukiekkohistoriassa ja ihmisten sydämissä - muiden rakastamana, ruotsalaisten vihaamana. Tarinoita syntyy joka vuosi. Kuka ratkaisee tänä vuonna?
U20-kiekolla on väliä. Nämä pojat ovat tulevaisuuden supertähtiä. Huonoja he eivät ole nytkään. Näissä kisoissa he kokevat, miltä tuntuu olla maailman huipulla ja edustaa omaa rakasta kotimaataan.
U20-kiekko ansaitsee näkyvyyttä muuallakin kuin Kanadassa. Vuosi sitten Ruotsissa katsomoissa oli pahimmillaan parisataa ihmistä. Täällä Torontossa seurasi avauspäivänä 13 000 ihmistä ynnämuut-kategoriaan pohjoisamerikkalaisten mielissä kuuluvaa Ruotsi-Tšekki -mittelöä. Maalit, taklaukset ja torjunnat saivat ansaitsemaansa suosiota.
Nämä pelaajat ansaitsevat yleisön suosion, sillä taidon lisäksi heillä on vielä aitoa, pitelemätöntä tunnetta.
