Yksinvaltiaana ja keisarina ikuisuuden suomalaista jääkiekkoa johtanut Kalervo Kummola löytyy nykyisin tavalla tai toisella lähes jokaisesta suomalaista jääkiekkoa koskevasta keskustelusta.
Syyt vaihtelevat; yleensä Kummolaa pidetään perimmäisenä syynä oikeastaan kaikkeen. Ja yleensä negatiivinen sävy tulee lopulta aina positiivista vahvempana esille.
Onko Kummolan ajojahti mennyt liian pitkälle?
Miksi vastaisin "kyllä"? Kenties siksi, että Kummolan meriittejä, työtä suomalaisen jääkiekon eteen on turha väheksyä. Tai että ei olisi vara sanoa.
Se, mikä Kummolaa kritisoidessa usein nousee esille, on hänen vanhakantainen tapansa toimia. Puolustuksena voidaan sanoa, että vaikka me suomalaiset olemme pikkuhiljaa osanneet siirtyä hyvä veli –järjestelmistä demokraattisempaan suuntaan, sallimme vielä tänäkin päivänä valtavasti vastaavaa suorittamista usealla elämänalalla. Siis sitä, kun oiotaan mutkia "koska aina on näin tehty".
Voidaan siis kysyä, olemmeko tekopyhiä kyseenalaistaessamme tämän juuri Kummolan kohdalla? Kyllä, muuttaessamme suhtautumista tuuliviirin lailla, tai salliessamme vastaavaa käytöstä omassa lähiympäristössämme.
Tekopyhyys ei kuitenkaan tee hänen negatiivisista teoistaan yhtään sen hyväksyttävämpiä.
Diktaattorimainen toiminta nousi aikanaan tapetille valmentajavalintojen myötä. Kritiikkiä ei esiinny toiminnan keskiössä. Hoviin kuuluvat pitävät lammasmaisesti turpansa kiinni pelätessään menettävänsä hyödyt ja taloudelliset edut.
Kannabiskohu oli Kummolan osalta pieni paha kokonaisuudessa. Se noudatti ylimielisyyden ja surkean medianhallinnan linjaa, mutta matkan varrelta löytyy suurempiakin pahoja.
Lipunhintasekoilu oli lähinnä iso tikku varpaaseen. Vierumäki-kähmintä ja MM-kisoihin liittyneet verkostoitumiset telttavuokrausfirmojen ja vastaavien muodossa ylittävät normaalin oikeustajun rajan. Voitto kisoista oli suuri, mutta niin oli kytkösten tuottama henkilökohtainen rahan määräkin.
Politiikassa pieneksi pelaajaksi jääneellä Kummolalla on jääkiekon sisällä toistaiseksi erinomainen paikka myllättävänä. Jokaista taulukauppaa ei päästä arvioimaan samalla intensiteetillä kuin politiikassa. Ei tarvitse ihmetellä, miksi Kummolaa ei nähdä koko kansaa hyödyttävällä areenalla tekemässä voittoa vaikkapa suomalaiselle terveydenhuollolle tai edes risteilijöitä valmistavalle telakalle.
Rahkeet eivät riitä, tai sitten kritiikittömiä maksajia ei löydy samalla tavalla muualta kuin jääkiekossa.
Onneksi viimeistään ensi vuonna nähdään, että Kummola-ajojahti ei ole mennyt tippaakaan liian pitkälle.
Ensi vuonna nimittäin ylitetään uusi epäinhimillisyyden raja, kun Kummola marssittaa joukkonsa Valko-Venäjän Minskiin. Tai ylitettiin jo siinä vaiheessa, kun suomalaisetkin kiekkovaikuttajat tekivät selänpesumatkojaan kyseiseen valtioon. On helppo päättää kisojen viemisestä ylellisyyden keskellä, ja perustella valintaa muka rajoja avaavilla sekä ihmiset huomioon ottavilla mahdollisuuksilla. Että rajat muka tällä positiivisella huomiolla aukeavat paremmin.
Kuulostaako kaava tutulta? Taas kerran pyritään tekemään häikäilemättömiä asioita siksi, että siinä sivussa tehdään jotain positiivistakin.
Tällä kertaa ero vain onkin siinä, että ihmisoikeudet ovat hyvin mustavalkoinen asia. Ne joko ovat, tai niitä ei ole. Mahdollistettu juniorivalmennus on jokseenkin kestävä argumentti riistohinnoille. Itse maalattu kuva ihmisoikeuksien paranemisesta ei ole kestävä argumentti Valko-Venäjän Aljaksandr Lukašenkan julkisen kuvan kiillottamiselle.
Siitä syystä minä myös toivon, että tämä juttu aukaistaan alastomaksi viimeistä piirua myöten. Jokainen hovin jäsen tulkoon riisutuksi uusista vaatteista.
Lopuksi on muistutettava taas siitä, että IIHF ei ole asiassa yhtään Kummolaa puhtoisempi. Rene Fasel ja kumppanit menevät nokka edellä aina kohti suurinta setelinippua.
Se ei tässäkään asiassa tee Kummolan tai hänen hovinsa tekemisistä yhtään sen hyväksyttävämpiä.
