Jalat, jalat, jalat
Kaukana ovat SaiPan joukkueesta ne H.Mälkiän päivät, kun luistin liikkui iloisesti ja joukkue suorastaan pursusi itseluottamusta sekä kovaa yritystä illasta toiseen. Aikoinaan kaikki huipentui keltaiseen rantapallomereen Hjalliksen upeassa monitoimihallissa. Mestarisuosikki Jokerit passitettiin aurinkoloman viettoon yhdessä katsomosta lentäneiden tarpeellisten välineiden kanssa.
SaiPan peli perustui tuona aikana lanseerattuun eteläkarjalaiseen kusipääkiekkoon, jolle ominaisesti vastustajassa roikuttiin ja paidasta revittiin viimeiseen hengenvetoon asti. Vaikka roikkumista harrastettiinkin, silloin käytettiin liikkumiseen Luojan sitä varten kiekkoilijalle luomia välineitä: liukkaita jalkoja. Kiekko päätyyn, kauhealla vauhdilla perään, tiukka prässi, kiekko pois ja paine samantien vastustajan maalille.
Nyt tuntuu siltä, että tässä samaa seuralogoa kantavassa joukkueessa ei jalkoja ole. Välillä yritys näyttää paremmalta, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun ikävä vastustaja on mennyt ja tehnyt johtomaalin, nuo jalat tukkeutuvat ikäänkuin ihmeellisen voiman aikaansaannoksena.
Johtaminen
Vaihtopenkillä tapahtuva oman joukkueen esitysten takia tuskailu ja pelin jälkeen lehdistölle tiuskiminen ei toimi. Siihen on tänä päivänä vain liiaksi menty. Kun pitäisi tehdä kovia ja raakoja päätöksiä, ei sellaiseen sitten löydy uskallusta. Kyllä, Pekka Tirkkosen sopimuksessa ei liene pykälää, joka oikeuttaa pelaamaan 1-ketjussa sopimuksen voimassaoloajan? Kyllä, Joni Yli-Torkon esityksistä kannattaa ottaa mallia. Junioritkin voivat pärjätä jos heille antaa vastuuta. Matti Hana, Harri Tikkanen, Juha Kuokkanen, Ville Hämäläinen; missä on heidän vastuunsa? Ei se vastuunkanto kehity penkin päässä tuppea pureskelemalla. Huonona päivänä myös joukkueen puolustuksen monivuotisen kiekollisen johtajan voi laittaa penkin päähän miettimään ratkaisua pelinsä parantamiseksi. Kyllä oma juniori paikkaa aukon. Samalla SaiPa laittaisi rahaa pankkiin kasvattamalla omasta junioristaan liigatason pelaajaa.
Vastuunkanto
Vanhojen pelaajien pitää jälleen kerran nousta vastuunkantajiksi. Viime kauden esitykset on unohdettu - kansa tahtoo lisää ja parempaa.
Herrat PT, MS ja MK saisivat siis taas alkaa nousta omalle tasolleen. Tehoja, lähinnä maaleja tämä joukkue tarvitsee. Kun nuori maalivahti pitää joukkuetta pystyssä, ja vanha tuttu maalitykki jatkaa pistetehtailuaan, tarvitsevat he silti apuja kanssatovereiltaan. Puolustukseen saatiin kova nimi, mutta hänkin on ollut melko lailla tavallinen kuolevainen. Joukkueen puolustuksen johtaja, mutta silti liian pienellä panoksella.
Harjoituspeleissä itselleen pelipaikan pelanneet hyökkääjä ja puolustaja esittivät harjoituskaudella paljon väkevämpiä otteita kuin nyt. Mihin se rymistely katosi kun kausi alkoi? Kun sopimus on takataskussa, voi sluibailun aloittaa hyvällä mielellä? Ei näin.
Kotikatsomon huomioiminen
Vieraspisteet ovat joukkueelle todella tärkeitä. Kotikatsomo täytyy kuitenkin myös pitää tyytyväisenä. Vaikka vierasotteluissa hankitut voitot lämmittävät pienen kannattajan mieltä, on oman katsomon edessä hankittu riemukas voitto kyllä silti tärkeämpi. Kotikatsomo tykkää katsella ja kannattaa joukkuetta, joka voittaa omien tärkeimpien tukijoidensa edessä.
Pelin jälkeen moni joukkue huomioi kannattajansa. Pienet kiitokset sinne suuntaan hyvästä kannustuksesta palkitsevat katsomon aina. Vaan missä on se kannustus kotikatsomossa? Ei sellaista ole, ei tuollaisilla esityksillä joukkue sitä myöskään voi vaatia. Yleisö vaatii rahalleen vastinetta, eikä sitä ei ole viime aikoina saatu.
Sitä mukaa kun tappioita tulee, karkaa yleisö hallista eikä tule sinne takaisin kuin parin peräkkäisen voiton jälkeen. Tämä ei tee hyvää seuran taloudelle eikä pelaajille. Se Kisapuiston kuuluisa kotijoukkueen kuudes pelaaja on viime aikoina ollut todella hiljaa. Ei mitään vaikutusta, vain ikäviä huuteluita omille pelaajille.
Eipä toimi tämäkään homma. Mikä ratkaisuksi? Mistä kadonnut peli-ilo löytyisi? Tämän peli-ilon löytyminen olisi ratkaisu moniin ongelmiin. Olisiko ratkaisu Salpa-Safari?
