Ei kukaan. Risto Dufva täytyy faktuaalisesti jättää ingressin joukon ulkopuolelle, mutta spekulatiivisesti hänet on syytä mahduttaa ajatuskuvioon. Siihen palaamme myöhemmin.
Tihonov ja Rautakorpi pistivät käsittääkseni budjetin sileäksi, rypistivät uudelleen ja mankeloivat vielä hiukan lisää. Uusista, runsaista resursseistaan humaltuneet raumalaiset kiekkopäättäjät kuitenkin päihtyivät enemmän omasta vallastaan ja sinänsä osaavat valmentajat saivat väistyä.
Lehkonen yritti vailla omaa syytään tuhoon tuomitusti "omilla pojilla", Tolvaselle annettiin puhtaaksi kaluttu luu työkaluksi: uusi Jari Torkki, Jamie Wright, myytiin suurine hätäratkaisupalkkapusseineen muualle ja Jukka Koivu sai luotsata nuorien haaksirikkoutuneiden laivan turvallisesti suljetun sarjan satamaan.
Hopea-Mika luotti uhoavaan äijäkiekkoon. Porin derbyt saivat uutta väriä, mutta Toivolan ylimieliseksi tulkittu käytös ja "pudotuspelien ensimmäisen kierroksen" tai "villi kortti -kierroksen" Ilves-putoamiset olivat liikaa. Over and out, Mika. Yritit tuoda Raumalle jotain, mitä sinne ei kuulu.
Ainoa, joka todella sai yrittää, oli meidän Rauli. Tuloksena oli yksi välikarsinta, yksi täydellinen kauden aloitus, jonka lento siivitti arvosanallisesti hyvään runkosarjaan, sitä kautta pudotuspelifloppiin sekä yksi pronssi. Ja potkut kesken viimeisen sopimuskauden.
Urama sai tiettävästi, edes suurimmilta osin, kasata mieleisensä joukkueen. Hyökkäysvoittoiset panostukset eivät kuitenkaan tuoneet sitoutuneisuutta ja yhden hiilen taktiikkaa, jota kukolalainen Urama toivoi. Pelisysteemi oli kerta kaikkiaan kasatulle materiaalille liian vaikea. Juha Vuori sai kyseenalaisen kunnian kantaa tämän korin isoäidille asti.
Tuokaa palmunlehvät!
Risto Dufva on Jukka Rautakorven lisäksi niitä harvoja valmentajia, joka on Raumalle tullessaan jo voittanut joskus jotain. Pentti Matikaista eikä Koivua ei lasketa. Mutta ratsastaako tämäkin messias aasilla?
Dufvaan luotetaan. Hyvä. Luottamusta Raumalta on aina uupunut. Välillä tosin ollaan ehditty luottamaan vaikka läheisen rannan leväkasvustoon, mikäli se on lyhyen jänteen suunnitelmaan sopinut. Kaikki hyvät aikeet eivät johda taivaaseen.
Lukko on profiloitunut jännällä tavalla joukkueenrakennuksessaan. Tapana on ollut jättää aina yksi osa-alue retuperälle. Tällä kertaa kyseeseen tuntuisi tulevan hyökkäys. Ehkä korin mehu muuttuukin viiniksi. Ehkä korin pihlajanmarjat muuttuvatkin mansikoiksi. Ehkä Eero Elo tekeekin 30 maalia ja Janne Keränen löytää sisäisen danyheatleynsä.
Tai ehkä ei. Miksi olen niin pessimisti? Ehkä olen seurannut Rauman Lukko -nimisen instituution eloa ja oloa liian kauan. Miksi silti vuodesta toiseen puen isoäidin myssyn ja menen vällyjen väliin odottamaan saalistani?
Jotta voisin paremmin syödä sinut.
