Hämeenlinnan Pallokerho kuuluu kuluneen SM-liigasyksyn onnistujiin. Pohjajoukkueeksi arvioidun hämeenlinnalaisporukan kausi lähti kuitenkin hyvin liikkeelle, ja joulukuun maaottelutauolle seura jatkoi seitsemänneltä sijalta. Ilman pitkiä tappioputkia sujunut syksy lupaa hyvää myös keväälle. Samalla se luo paineita jokaiselle joukkueen jäsenelle. Nyt onnistumisia aletaan osata odottaa.
Varsinaiset epäonnistujat HPK:ssa olivat harvassa. Kun joukkue voittaa, ei syyllisiä tarvitse heittää välittömästi selkä seinää vasten. Tulevien vuosien ja roolin puolesta alisuorittajien tahdin pitää kuitenkin muuttua.
Hyvästä maalivahtipelistä se kaikki lähtee
HPK lähti kauteen Mikko Tolvanen ykkösvahtinaan. Tiivis puolustaminen ja hyvät paikkaukset langettivat Tolvaselle selkeää ykkösvahdin viittaa. Puhuttiin jopa Mika Järvisen kauppaamisesta muualle. Nuori Tolvanen menetti kuitenkin otettaan ja valui liigan tilastoissa alaspäin. Lopulta alkupään pelit penkiltä tiiraillut Järvinen nappasi avauspaikan, eikä ole sitä sen jälkeen Tolvaselle antanut takaisin.
Vuosikaudet menestyvän joukkueen selkeää ykkösvahdin paikkaa hakenut Järvinen on kiilannut päästettyjen maalien keskiarvossa liigan piikkipaikalle. Helposti päästetyt maalit loistavat poissaolollaan. Järvinen lähteekin kevätkauteen Kerhon selkeänä ykkösvahtina.
Tolvasella riittää vielä näytönpaikkoja ja pelivuosia runsaasti. Samaan aikaan tarvitaan runsaasti töitä maalivahtivalmentaja Kari Lehtosen kanssa, ettei ura jumitu asiallisen kakkosvahdin tasolle.
Puolustuksessa auringonlaskua ja uutta päivää
HPK:n pakistossa oli syksyn aikana kaksi onnistujaa ylitse muiden. Kapellimestarina toiminut "yhden miehen viivelähtö" Dan Spang, sekä komeasti vastuulliseen rooliin noussut Juuso Vainio olivat kokonaisuutena selkeitä valopilkkuja.
Spang tuntui sopeutuvan luisteluliigaan nopeasti, mutta jenkin joukkuetovereilla meni oma aikansa keksiä miten hyödyntää Spangin epätavalliset liikkeet kaukalossa. Tehoja rupesi pikkuhiljaa syntymään, mutta pelikiellon jälkeen oli selkeä suvantovaihe joka raukesi vasta Eric Fehrin saapumisen myötä.
Spangin kolme maalia on saldona paikkoihin nähden pahasti alakanttiin, mutta pelinhallinnan ja sen rakentamisen kannalta uusi vahvistus oli yksi liigan parhaista hyökkäävistä pakeista yhdessä pakkiparinsa Aleksi Laakson kanssa.
Laakson kausi sujui niin ikään ennakkoluulottoman tehokkaasti, mutta sitten kuvaan astui loukkaantuminen. Isona uhkana nuorella pelaajalla ovatkin useat aivotärähdykset pienen ajan sisään. Kunnossa ollessaan myös Laakso kellotti isoja minuutteja ja oli alati vaarallinen.
Vainion syksyä ei voi liikaa hehkuttaa. Huippulupaus sai suurta vastuuta harjoitusotteluissa, käytti näytönpaikkansa täydellisesti ja pelaa nyt Marko Tuulolan pakkiparina. Välillä on vaikea sanoa kumpi kaksikosta pelaa kaukalossa isommalla itseluottamuksella. 18-vuotias pakki pitää usein vastustajan karvaajia pilkkanaan.
Tuulolan suunta näyttää pikkuhiljaa olevan vastakkainen. SM-liigan kaikkien aikojen parhaisiin puolustajiin lukeutuvan kolossin peliäly, sijoittuminen ja oikea-aikaiset ratkaisut ovat edelleen liigan eliittiä, mutta ajoittain havaittavissa on kropan antamista periksi. Loppukauden kysymysmerkki onkin se, pysyykö Tuulolan ruumis jääkiekkokaukalossa dominoivan sielun mukana.
Harmaalle alueelle ajautuivat Joni Tuominen ja Juho Mielonen. Valmentaja Ari-Pekka Selinille tuttu kaksikko ei jämäkän alun jälkeen kyennyt pitämään tasoaan yllä, osittain loukkaantumisten takia. Toivoa ei ole heitetty kaivoon, mutta menestyvässä joukkueessa peliminuutteja on vaikeampi ansaita.
Pienillä odotusarvoilla laatikkoon hypännyt Ossi-Petteri Grönholm sekä kaikessa hiljaisuudessa hankittu Johan Larsson ovatkin napanneet vakioroolit Tuomisen ja Mielosen nokan edestä.
Fehr täydensi onnen
Useita kokeiluja läpikäynyt ykkösketju löysi lopulta yhteisen sävelen, kun ykkössentteri Ville Viitaluoma sai laidoilleen Jere Sallisen ja Eric Fehrin.
Viitaluomalle paluu HPK:n riveihin on ollut onnistunut. Vaikka mies ei alkukaudesta varsinaisesti pisteillä juhlinut, oli pelin taso hyvä - pitkälti pelitavan ansiosta. Siinä missä edellisellä visiitillä Jukka Rautakorven joukkuetta johtanut Viitaluoma kantoi jättivastuuta pelinrakentamisesta ja kiekon kuljettamisesta alueelle, on Selinin pelitavassa riittänyt vähempi "kuskaaminen".
Liigan nopein raketti Viitaluoma ei ole. Kyseistä syystä miehelle sopii mainiosti kiekon älykäs liikuttelu, hyvä kahden suunnan peli ja kokonaisvaltaisempi vastuu. HPK ei kaadu Viitaluoman mukana, mutta onnistuessaan mies ratkaisee ketjunsa kanssa pelejä vaikka yksin.
Hyökkäyksen positiivisin yllätys on vasen laita Sallinen. Bluesista peliajan perässä siirtynyt Sallinen on löytänyt itsestään tehokkaan ja suoraviivaisen pistemiehen. Entinen piste-ennätys on jo nyt rikki. Espoolaisen täytemiehen sijaan näyttää, kuin kyseistä pelipaikkaa viilettäisikin "hampaaton kanukki".
Fehr täydentää ykkösketjun ja kotikatsomoiden onnen. Kunnoltaan ja luistelultaan kysymysmerkiksi leimattu Fehr on iskenyt rannelaukauksillaan tiensä pallokerholaisten sydämiin. 15:ssa ottelussa tehot 10+9 kaunistuivat vielä voittomaalikilpailujen ratkaisuilla.
Maalinteon lisäksi kunnioitettavaa on ollut tekemisen ammattimaisuus. Kokonaisvaltaisesti ja yksilötaidoiltaan tarkasteltuna Fehr haastaa jopa Brian Rafalskia HPK:n kaikkien aikojen laadukkaimpana ulkomaalaisvahvistuksena.
Pelitavan tukipilarit
Valmentaja Selinin pelitapa perustuu pelin nopeaan kääntämiseen keskialueella. HPK hallitsi laukaisutilastoja, mutta varsinaiset suonenvedot maalinteon suhteen olivat ykkösketjun takana harvassa.
Jesse Saarinen ehti päästä hyvään vireeseen ennen loukkaantumistaan. Tuomas Santavuori puolestaan naputti ensimmäisissä 15 ottelussa kuusi osumaa, mutta sitä seurasi pitkä kuiva kausi. Pettymyksen huokaisut kuuluivat ajoittain lehtereille asti. Yrityksestä osumat eivät olleet kiinni, mutta kevään aikana osumia on tultava nähtyä enemmän.
Pelitavan tukipilareita joukkueessa ovat Tuomas Vänttinen ja Juha Kiilholma. Kaksikon kädet eivät käy maajoukkuepelaajien tahtiin, mutta esimerkillistä molemmilla on kaksinkamppailujen voittaminen - periksiantamaton peli jokaisella kentän alueella. Tämä sopii Selinille, joka jakoi reilusti vastuuta etenkin alivoimalla. Kaksikon tulevaisuus uran suhteen näyttää nyt paremmalta kuin aikoihin.
Miesten vanavedessä seuraa nuori Otto Paajanen. Ennakkoluuloton, aavistuksen Jyrki Louhea pelityyliltään muistuttava pelaaja tarvitsee vielä aavistuksen ruista kroppaansa hallitakseen väännöt entistä paremmin, mutta muuten menestyksen avaimet vaikuttavat löytyneen. Tuore jatkosopimus kertoo myös seuran huomanneen Paajasen potentiaalin tosissaan.
Ei joukkuetta ilman sylkykuppia
Kannattajien hampaissa syksyn aikana ovat olleet eniten Marko Luomala, Arsi Piispanen ja Antti Miettinen. Eivätkä aina syyttä.
Luomalan pää ja kädet jäätyvät pelikellon pyörähtää käyntiin. Luomala vaikuttaa yrittävän tehdä kaiken liian hienosti. Laukaus lähtee kyllä edelleen terävästi ja nopeasti vaikeastakin asennosta, mutta ajoitus kaukalossa on niin pahasti pielessä, ettei laukausta pääse hyödyntämään. Huonosta ajoituksesta johtuen joutuu tekemään kokoajan ylimääräistä työtä, josta välittyy katsomoon "kovan duunarin" kuva. Jos olisi samalla sivulla muiden pelaajien kanssa, voisi olla hyödyksi joukkueelleen.
Piispanen oli kahden edellisen kauden aikana HPK:n harvoja onnistujia. Nyt loukkaantumisista kärsinyt sentteri kamppailee tason ja itseluottamuksen löytymisen kanssa. Aiemmin löysi pelikaverit hyvillä ja juonikkailla syötöillä, riisti kiekkoja vastustajalta pitkillä käsillään ja esitti harhautuksia lähes seisovilta jaloilta.
Seisovat jalat ovatkin nyt ainoa asia, joka viime kaudelta on miehen peliin periytynyt. Syötöt karkailevat mihin sattuu, eivätkä kiekonriistot ja harhautukset enää onnistu. Kevät ratkaisee, onko Piispasella tulevaisuutta HPK:ssa.
Kerholegenda Miettiselle paluu NHL:stä ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Taidot ovat tallella, miehen liu'un ja ajoituksen ollessa yksilönä maailmanluokkaa, mutta pelitapaan kiekon nopea pelaaminen ylös ei ole täysin istunut. Miettisen kulta-aikana pelitapa perustui paljon enemmän kiekon kontrolloituun kuljettamiseen viisikkona.
Antti Aarnio on joukkueen Jekyll ja Hyde. Isot jäähymäärät eivät ole hyväksi joukkueelle, mutta pelaajiston keskuudessa periksiantamaton ihmiskuula pelaa aina täysillä, ja nauttii toveriensa suurta arvostusta.
Ylemmissä ketjuissa kauden aloittanut Teemu Rautiainen on hyökkääjistön suuri mysteeri. Kädet käyvät, mutta tehot antavat odottaa. Borna Rendulicin syksy meni myös "kiikareilla", mutta ei vailla täysillä yrittämistä.
Voiko mikään mennä pieleen?
HPK:n syksy on sujunut kokonaisuutena hyvin positiivisissa merkeissä. Kannattajat ovat palanneet lehtereille, joukkue on erinomaisesti rakennettu ja se voittaa pelejä. Voiko mikään mennä pieleen?
Katseet suuntautuvat vielä tulevaa kevättä pidemmälle. HPK:lla on hyvät mahdollisuudet kiusata isompiaan myös pudotuspeleissä, mutta tärkeintä on ollut suunnanmuutos koko organisaation tekemisessä. Heikkona päivänä lenkkiä pitävät tiukalla vahvemmat palaset.
Henkseleiden paukuttelu tulee kuitenkin vasta myöhemmin. HPK:n pelitapa tähtää voitolliseen peliin pitkässä juoksussa. Tuleeko kuiva kausi juuri pudotuspelien alkaessa? Ykkösketjun paikoin pitelemätön peli ei riitä loputtomiin. Tasonnostoa ja kunnon ylläpitämistä tarvitaan myös hyökkäyspäässä alemmiltakin ketjuilta. Paikoin hyvin tehoton ylivoimapeli korostaa ongelmaa entisestään.
Yksilötasolla alakanttiin menneet syksyt antavat toisaalta joukkueelle salaisen aseen. Maalinteossa on vielä parannettavaa usean pelaajan kohdalla. Onnistumisia tulee väkisinkin - vai viekö väkisin yrittäminen pelistä rentouden myös pudotuspelien alkaessa?