Minskin MM-kisojen mediakäytännöistä on noussut vastalauseiden myrsky. Osa suomalaisista urheilutoimituksista virittelee kisojen boikotoimista, mikäli toimittajien vapaata työskentelyä ei pystytä takaamaan. Boikottiuhka on saanut myös Julkisen Sanan Neuvoston puheenjohtajan Risto Uimosen puolelleen.
Sananvapauden puolustaminen on äärimmäisen tärkeää. Mikäli tämä kierre johtaa lopulta Minskin MM-kisojen peruuntumiseen, korjataan virhe, jota ei olisi alunperinkään pitänyt tehdä. Virhe, joka oli kisojen myöntäminen diktatuurille.
Monelta urheilutoimitukselta on kuitenkin unohtunut toistaiseksi se tärkein asia − itse toimitustyö.
Siinä missä kotiläksyt ja taustoittavat työt on tehty paremmin esimerkiksi Sotšin kohdalla, on Minskin kisoista vallinnut tähän mennessä jonkinlainen hiljainen hyväksyminen.
Tämä on kaukana totuudesta. Tästä tulemme mediakritiikin toiseen osaan. Olkoon suomalaisten toimittajien sananvapaus ja rauha työskennellä sitten kuinka tärkeä asia tahansa, on siitä hetkessä nousseen vastarinnan määrä käsittämätön. Siis verrattuna siihen, etteivät maan ihmisoikeusrikkomukset ole saaneet samoilta tahoilta käytännössä mitään huomiota.
Työsopimusasioissa se merkitsisi toiselle osapuolelle käytännössä samanlaista oikeutta toimia kuin yhteisen sopimuksen pohjalta. Voidaan siis kärjistämättäkin sanoa, että Minskin kisat on yhteisesti hyväksytty ihan kivaksi jutuksi.
Ymmärrän kyllä, että kyse on tärkeästä periaatteesta, mutta missä on ollut kritiikki ennen tätä?
Koko maailmaa ei voida pelastaa kerralla, mutta Valko-Venäjän asiat ovat kaukana hyvästä vain sillä, että suomalaisille toimittajille taataan vapaus kirjoittaa jääkiekosta.
Urheilutoimittajat potevat ajoittain alemmuudentunnetta suhteessa muiden alojen toimittajiin. Urheilutoimituksen väheksyntää esiintyy jopa lehtien sisäisesti. Tämän tapauksen osalta tuo kritiikki on ansaittua. Minskistä kertovat asiat ovat tulleet muilta toimituksilta. Eikä voi olla vakavasti otettava toimittaja, jos jättää työnsä tekemättä.
Tarjoan jäähallilla käristemakkaran jokaiselle, joka löytää jonkin boikottitoimituksen urheilutoimittajan kirjoittaman Minskin kisoja kritisoivan jutun ja linkittää sen tämän kirjoituksen kommenttiosioon.
Ilkeyksissäni en malta myöskään olla ajattelematta sitä, että boikottipäätöksen taustalla painavat myös taloudelliset intressit. Jos joskus, niin nyt rahoitusvaikeuksissa painivien olisi helppo säästää ja paukuttaa kotisohvalta lähes samoja lukijamääriä. Millaista ratsastusta vakavalla asialla se muuten olisi?
Nyt pitää herätä. Eniten Aljaksandr Lukašenkan diktatuurista kärsii häntä vastustava osa Valko-Venäjän kansaa. Piste. Eivät suomalaiset urheilutoimittajat.
No, itse sensuroinnin tapa ja määräkin on tällä hetkellä eniten sinne aikovien korvien välissä. Yhtään suomalaisten urheilutoimittajien tekstiä ei ole sensuroitu − vielä. Yhtään suomalaisen urheilukuvaajan kameraa ei ole rikottu − vielä. Eikö rajoja pidä kokeilla, eikä paeta sieltä etukäteen? Mitä sensuroitavaa edes on, jos kyseisistä asioista ei kirjoiteta boikottitoimituksissa muutenkaan?
Mistä muuten tämä härdelli edes johtuu? Kenelle tämä on yllätys? Pieniltä osin synninpäästön saanee jopa Valko-Venäjä. Jäljet johtavat Kalervo Kummolaan.
Koko oletus viisumivapaudesta vaikuttaa yhdeltä uudelta möläytykseltä Kummolan mediamokien sarjaan. Viisumikäytäntö on sama kuin ennenkin, mutta Kummola vaikuttaa luvanneen asian, jota ei oikeasti ole edes sovittu. Tämä on maa, joka vangitsee ihmisiä poliittisten mielipiteiden takia. Kummola pääsi sanelemaan heille ehtoja, joten hän valitsi viisumiyksityiskohtaan puuttumisen?
Palataan itse asiaan, Minskin kisoihin. Mitä nyt pitää tehdä?
Boikotti osana kokonaisuutta on totta kai ok. Henkilökohtaisesti pidän kuitenkin tärkeämpänä sitä, että koko valtion epäkohdat kaivetaan tapetille; ei vain suomalaisten toimittajien mahdollisia rajoituksia. Jatkoaika on ollut jääkiekkomedia jo 13 vuotta, mutta se ei ole estänyt ottamasta myös ihmisoikeuksiin kantaa.
Koko maailmaa ei voida pelastaa kerralla, mutta Valko-Venäjän asiat ovat kaukana hyvästä vain sillä, että suomalaisille toimittajille taataan vapaus kirjoittaa jääkiekosta.
Itse kisaorganisaatiota kampitetaan parhaiten iskemällä sponsoreihin. IIHF liikkuu diktaattorin rahojen lisäksi sponsorien rahalla Valko-Venäjälle, mutta myös pois sieltä. Entä Suomen Jääkiekkoliiton sponsorit? Sponsorit, jotka ovat paheksuneet leijonien kännisiä voitonjuhlia, aikovat myös pitää suunsa supussa Minskiin menemisestä?
Esitän juttuideana kierrosta sponsorien puheille. Kysy, kannattaako sponsori kisoja diktatuurin keskellä. Jos kynän mahti ei riitä, rahan mahti riittää varmasti.