Viikko tästä eteenpäin oli runkosarjaa jäljellä enää kaksi ottelua. Kotiottelussa meitä vastaan asettui sarjan toinen "porilaisjoukkue", Toulouse. Toulouse oli jo ennen tuota ottelua käytännössä varma putoaja, sillä he olivat onnistuneet voittamaan kauden aikana ainoastaan kaksi ottelua.
Ensimmäisen erän jälkeen ottelu oli tasalukemissa 1−1, ja desipelimäärä pukukopissamme ensimmäisellä erätauolla oli todellakin sen mukainen. Oli se sitten kiinni tuosta raivoamisesta tai jostakin muusta, veimme kaksi seuraavaa erää nimiimme lukemin 4−0 ja näin ollen koko ottelun lukemin 5−1. Luvalla sanoen, ilman vastustajan maalivahti Niklas Kekkiä olisivat lukemat voineet olla huomattavasti suuremmat.
Ottelun jälkeen minulla oli edessäni yhden lupauksen lunastaminen. Olin luvannut joukkueemme puolustajalle Sebastian Rousselinille, että seuraavan kotivoiton jälkeen minun täytyisi antaa yleisölle pieni show häneltä pikkujoululahjaksi saamani kamat ylläni. Ei muuta kuin se karmea T-paita niskaan, peruukki päähän ja tuo pizzalasta käteen.
Hetken mietin, että eihän kukaan tajua tämän olevan pizzalasta, joten käänsin lastan toisinpäin, ja feikkikitara oli valmis. Vielä kun hallimme DJ luki peliä mainiosti ja laittoi soimaan AC/DC:n You shook me all night long -biisin, oli lupaus lupaus lopulta aika helppo lunastaa.
Ottelun jälkeen oli myös mahtavaa rupatella pitkä tovi Toulousen suomalaispelaajien kanssa, sillä suomen kieltä ei ole kauden aikana todellakaan liikaa päässyt käyttämään.
Seuraavana lauantaina oli edessä runkosarjan päätöskierros, ja saimme päättää runkosarjan kotihallissamme. Vastustajaksemme matkusti vielä viimeisestä pudotuspelipaikasta taisteleva Dunkerque. Minä tunsin kaksi päivää ennen matsia pienen vihlaisun nivusessani, mutta tunsin kyllä olevani pelikunnossa.
Mutta vaikka kuinka ruinasin ja vakuuttelin olevani pelikunnossa, ei valmentajamme päästänyt minua pelaamaan runkosarjamme päätösottelua. Hän perusteli päätöstään, että jos on edes yhden prosentin mahdollisuus, että nivunen kipeytyy enemmän ja et pysty pelaamaan pudotuspeliavauksessa, hän ei missään tapauksessa ottaisi sitä riskiä.
Täysin oikea päätöshän se häneltä oli, mutta vaikeaa se silti oli matsia katsella pleksin "väärältä" puolelta. Olikohan syy allekirjoittaneen poissaolossa vai jossakin muussa, mutta pelasimme ottelussa kauden ensimmäisen nollapelin, ja ottelu oli muutenkin todella mallikas esitys meiltä. Loppulukemat olivat 4−0.
Näin ollen lähetimme Dunkerquen kesälomalle helmikuun viimeisenä päivänä. Ottelun jälkeen tapahtui jotain, mikä sai raumalaisporilaisen räkänokan silmäkulmat kostumaan. Ottelun jälkeen menin vaihtoaitioomme heittämään ylävitosia joukkuekavereiden kanssa hienosti päättyneen runkosarjan kunniaksi. No yleisö sitten bongasi minut aitiosta ja alkoi vaatia minua jäälle.
Minä ajattelin, että en voi mennä sinne siviilivaatteet päällä. Kun joukkuekaverini repivät minut väkisin jäälle, oli pakko päättää runkosarja tuohon kuuluisaan Petruzalek-aaltoon! Tuo hetki kertoi aika paljon siitä, millainen suhde minun ja faniemme välille on kauden aikana kehittynyt.
Yhteistä kieltä meillä ei ole, mutta silti aina tavatessamme pystyimme jotenkin kommunikoimaan ja saatoimme hyvinkin vaihtaa kuulumisia pitkän tovin.
Runkosarja oli siis takana, ja kun Bordeaux hoiti oman runkosarjansa lopun tappioitta, voittivat he koko runkosarjan. Me sijoitumme sijalle kaksi, ja näin ollen pudotuspeleissä vastaamme asettuu seitsemännelle sijalle päätynyt Mullhouse.
Pudotuspelit ovat täällä melkoista taiteilua. Puolivälierät sekä välierät pelataan paras kolmesta -periaatteella, eli jatkoon vaaditaan 2 voittoa. Finaali pelataan paras viidestä -systeemillä. Runkosarjan toisesta sijasta saimme luonnollisesti palkinnoksi kotiedun, ja tuo etu onkin sitten yksi mielenkiintoisimmista, mitä olen eläessäni nähnyt.
Aloitamme nimittäin lauantaina 7.3. pudotusottelumme vieraissa, siis reilun 12 tunnin ajomatkan päässä sijaitsevassa Mullhousessa. Tämän jälkeen toinen ja mahdollinen kolmas ottelu pelataan kotihallissamme. Sellainenkin uutinen mahtui vielä koskien pudotuspelejä, että Mullhousen oikea kotiareena oli ollut remontissa koko kauden ja nyt se oli saatu kuntoon juuri ennen pudotuspelejä.
Toivomuksena onkin, että ainakin jää olisi paremmassa kunnossa kuin edellisessä hallissa. Mutta oli miten oli, sama se vaikka pelattaisiin nurmikolla, on meidän pystyttävä voitto tuosta ottelusta ottamaan.
Valmentajamme oli edelleen huolissaan voinnistani, mutta vakuutin hänelle, että olen pelikunnossa. Kun vielä heitin hänelle, että pelaan vaikka yhdellä jalalla, sillä ei se minun luisteluni siitä huonommaksi mene, vaikka mikä olisi, sain sentään pienen hymynkareen ilmestymään hänen kasvoilleen.
Lisäksi paikkakunnallamme asustelee yksi Ranskan arvostetuimmista fysioterapeuteista, joka muun muassa toimii Ranskan jääkiekkomaajoukkueen fysioterapeuttina. Hän onkin ollut viimepäivät suurena apuna, ja olen vakuuttunut, että lauantaina ollaan niin sanotusti "Ready to rock'n roll!".
Alkuviikosta seuramme omistaja ja presidentti kävivät vielä kiittelemässä hienosta runkosarjasta, ja ilmoittivat iloiseksi yllätykseksi, että lähtisimme matkaan kohti Mullhousea jo torstai-iltana. Näin ollen pääsemme nukkumaan viimeisen yön ennen pudotuspelejä hotellissa linja-auton sijaan.
Sanotaan, että kevät on kiekkoilijan parasta aikaa, ja ainakin allekirjoittaneen mielestä tuo lause on sataprosenttisesti totta. Kevät on myös saapunut kaupunkiin sääolosuhteiden muodossa, ja jatkuva sataminen on vähentynyt huomattavasti. Joinakin päivinä ollaan päästy jo +15-20 asteen lämpölukemiin.
Varmasti kevät on myös kiekkojännäreiden ja kaikkien jääkiekon parissa edes jollakin tavalla toimivien ihmisten parasta aikaa. Nyt on aika pistää viimeistä solua myöten kaikki merkit keskelle pöytää ja katsoa, miten pitkälle rahkeet riittävät!
Se on kevään ja pudotuspelien aika nyt! NAUTTIKAA!
Best regards: Iiro Vehmanen
Pudotuspelisarja alkaa lauantaina klo 20, liveseurantaa ranskaksi Twitterissä: https://twitter.com/hormadielite
