Muutamat talviolympialaiset sitten Ruotsi oli kova tekijä naisten jääkiekossa. Sukupolvenvaihdos oli lopulta vääjämätön ja kolmen kruunun kurssi notkahti, jolloin Suomi tuntui livahtaneen reippaalle karkumatkalle.
Ruotsissa tehtiin kuitenkin se, mitä Ruotsissa tehdään parhaiten. Monessa seurassa käärittiin hihat ja naisjoukkueiden toimintaa lähdettiin kehittämään. Siinä missä miesten puolella suomalaiset haikailevat ruotsalaisten sarjanousujen ja -laskujen perään, myös naisten puolelle alkoi kehittyä kulttuuria, josta Suomessa voidaan vain haaveilla. Jotkut seurat maksavat jo korvauksia pelaajille, ja katsojaennätyksiä rikotaan. Nyt Ruotsi jo viekin Suomesta kermat päältä.
Ensimmäinen erävoitto nähtiin jo viime kaudella, kun Michelle Karvinen muutti Yhdysvalloista Luulajaan. Ennen yliopistovuosiaan ja kertaalleen niiden aikana hän oli pelannut Espoossa, mutta silti päätöstä siirtyä Luulajaan ei voinut pitää kovin yllättävänä – Suomessa hän ei ollut asunut muutamaa vuotta kauempaa, ja kielikin oli hakusessa.
SM-sarjan kannalta valinta ei tuolloin tuntunut merkittävältä. Toki loukkaantumisista kärsinyt Blues jäi ilman kovaa paluumuuttajaa, ja JYP tuntui paperilla entistä ylivoimaisemmalta. Loppu on historiaa, jota Karvinen olisi tuskin muuttanut. JYP dominoi runkosarjaa ja marssi mestaruuteen oltuaan kolme vuotta peräkkäin hopealla. Jääkiekkoliitto valitsi heidät vuoden seurajoukkueeksi.
Samaan aikaan Ruotsissa kalasteltiin ratkaisupeleihin suomalaisia avainpelaajia. Karvisen kaapannut Luulaja iski taas, tällä kertaa mukaan tarttuivat Bluesista Noora Tulus ja Pohjois-Amerikasta Mira Jalosuo, molemmat maajoukkuetason pelaajia. Lopputulos oli JYPin tavoin kultainen.
Kesällä Luulajan käydessä pelaajakauppoja JYPin pakka levisi. Mestaruuden jälkeen kärkipelaajat hajaantuivat kuka mihinkin. Eläkkeelle, Ouluun, mutta ennen kaikkea Ruotsiin. JYPin kapteeni Jenni Hiirikoski solmi kesällä sopimuksen juurikin Luulajan kanssa, Rosa Lindstedt ja Riikka Välilä HV71:n.
Moni mietti ääneen miten JYP edes saa joukkueen kasaan, kun niin moni oli vaihtanut maisemaa. Heti elokuun alussa Keskisuomalainen uutisoikin sen, mitä uumoiltiin – JYP ei halunnut lähteä kyntämään SM-sarjaa vajaalla, nuorella porukalla, kuten esimerkiksi Ilves edellisellä kaudella, vaan luopui sarjapaikasta.
Väitän, että vielä muutama vuosi sitten sarjat olisivat syksyllä jatkuneet entisellä painollaan. Vielä muutama vuosi sitten Ruotsin sarja ei olisi ollut sillä tasolla, että suomalaiset huiput pakkaavat laukkunsa ja muuttavat naapuriin.
Olemme luisuneet tilanteeseen, jossa SM-sarjan vetovoima on niin olematon, ettei edes mestaruuden voittanut ja yleisöennätyksen rikkonut seura voi taata saavansa joukkuetta kasaan. Ruotsalaisia siitä ei voi syyttää, vaan se on ollut Suomen omaa kyvyttömyyttä tavoitella jotain parempaa. Junioritoimintaan on viime vuosina panostettu, mutta tällä hetkellä nuorten pelaajien polku loppuu kuin seinään ja polveilee ulkomaille.
Nyt Jääkiekkoliitolla on kiire päättää, mitä se tekee ensi kauden suhteen. Kesäkuun puolivälissä julkaistu otteluohjelma menee vaihtoon; joko joukkueiden pelimäärää muutetaan tai JYPin tilalle nostetaan joukkue Mestiksestä. Yhtä kaikki tuleva kausi kuluu viime vuosia tasaisemman SM-sarjan parissa, sillä JYP ei ole ainut, joka menetti pelaajiaan Itämeren toiselle puolen. Kato kävi myös esimerkiksi Espoossa.
Jatkossa liiton tulee keksiä, miten sarjaa voidaan kehittää tulevaisuudessa ja miten naiskiekosta saadaan tuote, joka myy. Vaikka sitten vakoilemalla, miten ruotsalaiset siinä onnistuivat.
