Uusi valmennus, uusi pelitapa, uusi Tappara. Runsaasti epäilyjä ulkopuolelta, kuten myös viilauksia paljon puhuttaneeseen pelityyliin pitkin kautta. Tätä kaikkea Tapparan kausi piti sisällään.
Rikard Grönborg tuli suomalaisittain epäortodoksisella pelitavalla sisään ja sai paatuneimmatkin edelliskausien Tappara-kiekkoa edustaneet pelaajat ostamaan uuden peli-identiteetin. Lopputuloksena urheilullisesti ylivertaisen seuran kolmas perättäinen mestaruus. Tarina on hieno, ja sitä tullaan varmasti käsittelemään riittävästi tulevina päivinä.
Tuloksen lisäksi Tappara oli myös pelillisesti erinomainen, ja esimerkiksi allekirjoittaneen laskujen mukaan tasakentällisin syntyneet maalipaikat menivät finaalisarjassa Tapparalle 56–42.
Tappara tuhosi Pelicansin vahvuudet
Tappara pelasi kokonaisuudessaan vahvasti, mutta muutama osa-alue joukkueen pelistä nousi finaalisarjan aikana erityisesti esiin.
Isossa kuvassa kenties isoin tekijä sarjan kannalta oli Tapparan prässipelaaminen, kahdestakin syystä. Ensinnäkin se tuotti Tapparalle riistoja hyökkäysalueella, ja kirvesrinnat saivat ohjattua peliä kaukalossa prässin avulla niille alueille, joille se kulloinkin pelin halusi.
Lisäksi se sotki Pelicansin läpi kauden hyvin toiminutta kiekollista pelaamista jopa silloin, kun Tapparalta ei edes tullut karvaavia pelaajia turkoosinuttujen päälle. Kiireen tuntu vaikutti olleen Pelicansin pelaajien pään sisällä myös silloin, kun joukkueella olisi ollut mahdollisuus kiekotella ja kasata joukot omalla alueella.
Pääosin Tappara karvasi kahdella pelaajalla, jotka olivat hyvin lähellä toisiaan ja möyri hyökkäysalueella taisteluparina. Sitten kolmas hyökkääjä seurasi perinteisesti hieman alempana ja tarvittaessa puolustajat ajoivat vielä painolliselta puolelta vastaan, mikäli mahdollista.
Tappara piti jatkuvasti kolme pelaajaa pelin alla, ja jos Pelicans pääsi prässin ohi, niin Tapparan karvaavat pelaajat olivat jo hyvillä takapaineilla niskassa. Näissä pelin vaiheissa olisi voinut syntyä ongelmia, mutta työmoraali pysyi loppuun asti hatunnoston arvoisesti Grönborgin joukoilla.
Tämä on myös elementti, joka parani huomattavasti alkukaudesta, jolloin Tapparaa aiheestakin kritisoitiin. Tuolloin prässi meni ajoittain yli ja vastustaja sai vaarallisia vastahyökkäyksiä. Nyt siitä ei ollut enää tietoakaan.
Tappara myös kontrolloi kiekkoa vahvasti läpi sarjan, mikä entisestään takasi sille hallintaa pelin virtauksesta. Monesti pelin kuva oli se, että prässi pakotti Pelicansin siirtokiekkoon keskialueelle, Tappara rytmitti ja tuli lentäen keskialueen yli ja pääsi joko jatkopeleille tai sitten edellä mainittu tapahtumasarja toistui.
Vaikka Pelicans puolusti pääosin laadukkaasti, eikä Tappara välttämättä päässyt erityisen vaarallisille paikoille, niin peliote säilyi pelaajilla hyvin pelivälineen hallinnan ansiosta.
Maininnan arvoinen asia on myös Tapparan luoma suorahyökkäysuhka, joka pystyi peli toisensa jälkeen yllättämään laadullaan. Puolinopeat ja nopeat pelin käännöt olivat Pelicansille myrkkyä, kun taitavat ja nopeat Tappara-hyökkääjät vyöryivät kohti lahtelaispäätyä.
Paras esimerkki tästä osa-alueesta on neljännen pelin Tapparan ensimmäinen osuma, jolla joukkue nousi peliin mukaan. Pelicansin pelaajat olivat hyökkäysalueella puoli metriä väärällä puolella pelin kääntyessä, ja tämä tila riitti Tapparalle siihen, että vastahyökkäys päättyi hienon syöttökuvion päätteeksi maaliin.
Vaaralliset vastahyökkäykset mahdollistaa kuitenkin laadukas puolustuspelaaminen, ja sitä Tappara toden totta pystyi toteuttamaan. Tapparan isokokoiset puolustajat siivosivat kerta toisensa jälkeen maalinedustaa Pelicans-pelaajista ja hyökkääjät pysyivät tunnollisesti pelin sisäpuolella puolustamassa. Keskusta oli vahvasti tukittuna pitkin sarjaa.
Ja viimeisenä lukkona oli tietysti Christian Heljanko, josta puhuttaessa alkavat ylisanat pikkuhiljaa loppua. 16 pudotuspeliottelua, päästettyjen maalien keskiarvo 1,72, torjuntaprosentti 93,29 ja kolme nollapeliä. Poskettomia torjuntoja kerta toisensa jälkeen esittänyt Heljanko oli jälleen mies paikallaan, kun Tappara vyöryi mestaruuteen.
Lisäksi Tappara voitti erikoistilanteet suvereenisti. Tappara viimeisteli viiteen kamppailuun neljä ylivoimamaalia, joista toki viimeinen syntyi Pelicansin pelatessa ilman maalivahtia. Yhtä kaikki, Pelicans ei onnistunut kertaakaan ylivoimalla, ja pelkästään sekin kallistaa viisaria tuloksellisesti tiukoissa peleissä Tapparan suuntaan.
Nämä kaikki yhdessä takasivat sen, että Tappara pääsi jälleen juhlimaan ansaittua mestaruutta.
– Sen kanssa on vielä opettelemista, että ei pelata tyhmästi kuitenkaan, vaikka haluamme pelata aktiivisesti.
Kyseinen sitaatti on syksyltä Heikki Liedeksen Jatkoajalle antamasta haastattelusta. Voitaneen sanoa, että oppi meni perille.
