Arkisto
Hakutulokset 120 - 140 / 101095
Uutinen
U18 MM-päiväraportti: Yhdysvallat suvereenilla esityksellä finaaliin, Kanada lunasti loppuottelupaikan vuoristoratakamppailun jälkeen
MAAJOUKKUE | 4.5.2024 21:11
Yhdysvallat jatkoi vakuuttavaa tekemistään myös välierävaiheessa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa ja nappasi finaalipaikan selvällä 7−2-voitolla Slovakiasta. Kanada puolestaan oli menettää neljän maalin johtonsa Ruotsia vastaan, mutta onnistui kuitenkin vääntämään itsensä lopulta finaaliin.
Uutinen
Niko Seppälä siirtyy HIFK:sta takaisin Kiekko-Espooseen
LIIGA | 4.5.2024 17:07
Kesken viime kauden Kiekko-Espoosta HIFK:hon siirtynyt Niko Seppälä palaa espoolaisten riveihin.
Kiekko-Espoo, HIFK, Niko Seppälä
Uutinen
Larmin torjunnat ja Puistolan maalit Leijonien voiton takeena Sveitsiä vastaan
MAAJOUKKUE | 4.5.2024 16:06
Leijonat otti toisen voittonsa Tšekin EHT-turnauksessa, kun se kaatoi Sveitsin 3–1-lukemin. Ottelun hahmoina olivat kaksi maalia iskenyt Patrik Puistola sekä 35 kiekkoa tolppien välissä kopannut Emil Larmi.
Suomi, Sveitsi
Uutinen
Yhdysvaltojen tähtihyökkääjän hurja tehovire jatkuu − James Hagens U18-kisojen ennätyskirjoihin
MAAJOUKKUE | 4.5.2024 15:33
Yhdysvaltojen James Hagens rikkoi lauantain välieräottelussa Slovakiaa vastaan alle 18-vuotiaiden MM-kisojen 13 vuotta vanhan piste-ennätyksen.
USA U18, James Hagens
Artikkeli
Kelvoton kiekkomies ja epäpätevä pomo – dokumentti Maple Leafsin mahtimiehestä sortuu hosumiseen
NHL | 4.5.2024 8:00 | Juha Oinonen
Viaplayn dokumentti "Offside: The Harold Ballard Story" tiivistää Toronto Maple Leafsin ja seuran pääomistajan tarinan parin vuosikymmenen ajalta puoleentoista tuntiin. Paljon ehditään kertoa, mutta lopputuloksesta jää kaipaamaan myös pysähtymistä ja syventymistä.
Toronto, Harold Ballard
Uutinen
Predatorsille kävi kalpaten, Golden Knights pakotti Starsin seiskapeliin
NHL | 4.5.2024 7:37
Nashville Predatorsin NHL-kausi tuli päätökseensä Vancouver Canucksin käsittelyssä. Maaleilla ei yön kierroksella mässäilty, sillä kummassakin kamppailussa yksi maali periaatteessa riitti voittajan selvittämiseen. Noah Hanifin ja Adin Hill näyttelivät pääosia Vegasissa.
Nashville, Vancouver, Vegas, Dallas
Artikkeli
Taru Suomen ja Ruotsin naiskiekkoilusta, osa 1: Karu totuus Suomen ja Ruotsin naiskiekon eroista
Naisten Liiga | 4.5.2024 7:00 | Matias Högnabba
Suomen naiskiekkotilanne on saanut monenlaista huomiota viime vuosina. Ihmetystä on herättänyt muun muassa sen tulevaisuus ja passiivisuus liiton puolelta. Naisten jääkiekkoon on muualla maailmassa alettu panostamaan toden teolla, ja yksi näistä lajiin panostavista maista on Suomen naapurimaa Ruotsi.
Uutinen
IL: Kari Jalonen on ottamassa Saksan suurseura Kölner Haien ohjaksiinsa
Muut Sarjat | 3.5.2024 23:15
Iltalehden mukaan Kari Jalonen siirtyy välivuoden jälkeen luotsaamaan saksalaisseura Kölner Haiea.
Köln, Kari Jalonen, Kölner Haie, sopimus
Uutinen
Bild: Adam Clendening on siirtymässä Ilveksestä Saksan mestarijoukkueeseen
LIIGA, Muut Sarjat | 3.5.2024 22:57
Saksalaislehti Bild kertoo, että Ilveksessä viime kaudella tehokkaasti kiekkoillut puolustaja Adam Clendening luutii ensi kaudella Eisbären Berlinin riveissä.
Eisbären Berlin, Adam Clendening, Adam Clendening, Eisbären, DEL, siirto
Uutinen
Kanada julkaisi MM-joukkueensa – nuorisotähdet Connor Bedard ja Macklin Celebrini mukana
MAAJOUKKUE | 3.5.2024 22:43
Maailmanmestaruutta puolustava Kanada on julkaissut joukkueensa MM-kisoihin.
Kanada, Kanada, MM-kisat 2024, joukkueen julkistus
Uutinen
Motin palaa seitsemän Suomessa vietetyn kauden jälkeen Ruotsiin
Muut Sarjat | 3.5.2024 21:26
Johan Motin siirtyy HockeyAllsvenskanissa pelaavaan Karlskogaan.
Karlskoga, Johan Motin, Johan Motin, Karlskoga
Uutinen
Vahvan kauden Jukureissa pelannut Rasmus Korhonen siirtyy Västeråsiin
Muut Sarjat | 3.5.2024 20:58
21-vuotias maalivahti siirtyy HockeyAllsvenskaniin.
Västerås, Rasmus Korhonen, Västerås, Rasmus Korhonen
Haastattelu
NHL-legenda Jarome Iginla nauttii lapsiensa pelien seuraamisesta ja kehuu suomalaisia joukkuetovereitaan
MAAJOUKKUE | 3.5.2024 19:00 | Eero Hurmerinta
Poikien MM-kisojen aikana paikalla on monia entisiä huippupelaajia, jotka ovat nyt siirtyneet johtotehtäviin. Yksi näistä on yli 600 maalia NHL:ssä iskenyt Jarome Iginla, joka on tekemässä paitsi töitään, myös seuraamassa poikansa otteita kisoissa.
Calgary
Uutinen
KooKoo nappasi toisenkin oman kasvattinsa Imatralta − Ossi-Petteri Jaakola täydentämään hyökkäystä
LIIGA | 3.5.2024 17:29
KooKoo saa riveihinsä lisää vahvistusta Imatralta, kun hyökkääjä Ossi-Petteri Jaakola palaa kouvolalaishyökkäykseen.
KooKoo, Ossi-Petteri Jaakola
Uutinen
Kiekko-Espoo julkaisi sopimuksia: Neljä espoolaislähtöistä pelaajaa palaa kotikaupunkiinsa
LIIGA | 3.5.2024 17:08
Torstaina virallisesti Liigan hyväksynnän saanut Kiekko-Espoo on julkaissut ensimmäiset sopimukset. Espoolaistaustaiset puolustajat Ville Lajunen ja Kasper Kotkansalo sekä hyökkääjät Tomi Sallinen ja Matti Järvinen palaavat kotikaupunkiinsa.
Kiekko-Espoo, Tomi Sallinen, Ville Lajunen, Kasper Kotkansalo, Matti Järvinen, Kiekko-Espoo, sopimukset
Kolumni
Konsta Heleniuksen osallistuminen MM-kisoihin on isompi uhka kuin mahdollisuus
MAAJOUKKUE | 3.5.2024 17:00 | Tomi Laitinen
Moni media kirjoitti taannoin, ettei Konsta Heleniuksen taso miesten maajoukkueessa ole vakuuttanut Jukka Jalosta. Tasosta homma ei jää kiinni, mutta miksi Heleniuksen pitäisi edes harkita osallistumista tuleviin MM-kisoihin, vaikka paikka joukkueesta irtoaisikin?
Suomi U18, Suomi, Konsta Helenius, #Leijonat
Uutinen
Maajoukkuehyökkääjä Jenniina Nylund jatkaa Brynäsissä
MAAJOUKKUE, Muut Sarjat | 3.5.2024 16:41
Naisleijonissa kevään MM-kisoissa pronssia voittanut keskushyökkääjä jatkaa ruotsalaisseuransa väreissä.
Suomi N, Jenniina Nylund, naiskiekko, SDHL
Uutinen
Konsta Helenius liittyy Leijonien EHT-ryhmään, Sveitsin mestari Mikko Lehtonen suoraan kisajoukkueeseen
MAAJOUKKUE | 3.5.2024 15:40
Konsta Helenius liittyy parasta aikaa Tšekin EHT:lla pelaavaan leijonajoukkueeseen. Puolustaja Mikko Lehtonen puolestaan on mukana lopullisessa MM-joukkueessa.
Suomi, Mikko Lehtonen, Konsta Helenius
Uutinen
Eetu Päkkilä vahvistamaan TPS:n hyökkäystä − "Tykkään pelistä missä saa koko ajan mennä ja pitää vauhtia yllä"
LIIGA | 3.5.2024 15:21
Viiden kauden ajan Ilvestä edustanut Eetu Päkkilä vaihtaa seuraa. Hyökkääjän uusi joukkue on TPS.
TPS, Eetu Päkkilä
Uutinen
Norjan maajoukkuehyökkääjä Thomas Olsen Jukureihin
LIIGA | 3.5.2024 14:06
Koko uransa kotimaassaan pelannut norjalaishyökkääjä Thomas Olsen vahvistaa tulevalla kaudella Jukureita.
Jukurit, Thomas Olsen
Sivut
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- …
- seuraava ›
- viimeinen »