Joukkueet (1.-12.): Kärpät, Pelicans, Sport, Diskos, Hermes, TuTo, FPS, Jokipojat, SaPKo, Haukat, UJK, Ahmat
Ottelumäärä: 48
Kesäloman aikana tapahtui monellakin divaripaikkakunnalla. Kovin myllerrys tapahtui, yllätys yllätys, jälleen kerran Hermeksen kokoonpanossa. Tähtikolmikko Antti Virtanen – Aki Uusikartano – Timo Pärssinen karisti Kokkolan pölyt jaloistaan: Pärssinen ja Virtanen matkasivat valmentaja Ismo Lehkosen matkassa Hämeenlinnaan, Uusikartanon suuntana oli taas Lahti. Siinä hävisi jo seitsemänkymmentä maalia, eikä siinä vielä kaikki...
Edelliskauden miehistöstä Kokkolassa ei jatkanut kymmentäkään pelaajaa. Jouni Lahtinen sekä Jari Suorsa matkasivat rapakon taakse Fresnoon ja Petri Tuomisto Ranskan Roueniin. Jukka Hentusen siirtokorvauksesta kinastellut Hermes jäi lopulta nuolemaan näppejään, sillä Joroisten härkä siirtyi syksyllä Hämeenlinnaan yhden divaripelin jälkeen. Puolustuksessakin kato oli lähes yhtä kova: ykköspakki Tuomo Kyhä sai pestin Ässiin, Juha Peltonen ja Jesse Saarinen siirtyivät TuToon ja Marko Kotajärvikin suuntasi Kärppien A-nuoriin. Kesken edelliskauden ykkösvahdin paikan Hermeksessä ottaneen Samuli Peltosaran pelit jatkuivat Saksan divarissa.
Tehomiesten korvaajiksi Kokkolaan hankittiin Latvian maajoukkuemiehiä: Oleg Sorokinsin seuraksi lisäksi joukkoon liittyivät maalivahti Juris Klodans sekä hyökkääjät Artis Abols ja Andrei Ignatovits Tanskasta. Uusia hyökkääjiä olivat myös Jarno Honkonen (SaPKo), Tuomas Lohikoski (Kärpät), edelliskaudella HPK:ssa ja Saksassa pelannut Mika Puhakka sekä puolustaja Juha Mattila (FPS). Lisäksi Hermeksen paidan puki päälleen tukku nuoria ja jonkin verran liigakokemustakin omanneitta pelureita: Kimmo Lisko ja Rami Uusitalo (Ilves-A), Mikko Niininen, J-M Vanhanen ja Antti Rahkonen (Tappara-A), J-P Rinkinen (SaiPa), Kim Vähänen (KalPa) sekä Ilveksestä Lukon ja HIFK:n kautta kiertänyt Tomi Pettinen. Lukon junioreissa puolustanut jykevä Marko Toivonenkin aloitti kautensa Kokkolassa, mutta siirtyi jo viiden pelin jälkeen Uusikaupunkiin.
Oululaiset omilla markkaluvuillaan
Myös pohjoisemmassa pantiin lisää pökköä pesään. Edellisellä kaudella Ässiä valmentanut Juhani Tamminen pani tuulemaan Kärpissä, jonka budjetti oli tuplattu jo huikeaan kolmeentoista miljoonaan markkaan. Ensin uusiksi menivät ulkomaalaisvahvistukset; vain puolustaja Dmitri Tsvetkov sai jäädä toiseksi kaudeksi. Maalille joukkue hankki Ruotsin paidassa maailmanmestaruudenkin voittaneen konkariveskari Peter Åslinin. Uusia kenttäpelaajia olivat Japanissa pelannut kolmikymppinen kanadalaishyökkääjä Martin Bergeron, pietarilaispakki Aleksei Jefimov sekä tuttu mies parin vuoden takaa: Saksasta palannut tehopakki Francois Bouchard. Jefimovin asenne sai vielä alkukaudesta vuolaita kehuja Tammiselta, mutta niin vain puolustaja sai matkata pelaamaan Ruotsin kakkosdivaria Gotlantiin jo joulukuussa.
Oululaisten takalinjat uudistuivat muutenkin lähes täydellisesti. Derksenin lisäksi kakkosvahti Pasi Nätynki siirtyi kakkosdivariin Nivalaan ja puolustajista Oulun jättivät huippulupaus Ilkka Mikkola (TPS), Sami Suutarinen (Ranska), Denis Tsigurov sekä kokeneet Kai Tervonen ja Reijo Ruotsalainen. Länsirannikon liigaseuroista siirtyneet Harri Aho ja Kristian Taubert sekä Tukholman AIK:ssa kiekkoillut Karri Kivi toivat kylläkin pakistoon korvaavan määrän kokemusta. Pari paluumuuttajaakin oli: Jani Ojala siirtyi Espoosta Ouluun jo ennen kauden alkua, TPS:ssä, Lukossa ja Tapparassa käväissyt Jaako Niskavaara puolestaan syksyn jo käynnistyttyä.
Vesa Ek joutui sittemmin tekemään kärppäkokoonpanossa tilaa Niskavaaralle ja pelasikin kauden loppuun Ruotsissa. Tehohyökkääjistään Kärpät oli menettänyt täksi kaudeksi Matthew Robbinsin ohella Tanskaan siirtyneen Jarmo Mäkitalon ja Englannissa pelejään jatkaneen Pekka Virran. Jarno Miikkulainen siirtyi Saksan divariin. Tärkeitä paluumuuttajia oululaishyökkäykseen olivat liigaa pelanneet Miikka Rousu ja Juha Joenväärä. Kauden aikana joukkueeseen liittyi vielä Tappara-hyökkääjä Juha Vuorivirta sekä HIFK-vahti Jan Lundell. Omista junioreista marssi komeimmin esiin 14 runkosarjan pelissään kymmenen pistettä tehtaillut Jari Viuhkola.
Kärpät ja Hermes olivat varmasti seuratuimmat joukkueet divarissa, mutta tapahtui kesän aikana muillakin paikkakunnilla. Esimerkiksi entinen Suomen maajoukkueen kapteeni, Timo Blomqvist, laittoi hokkarit naulaan ja ryhtyi viime kauden seuransa Hyvinkään Ahmojen managerivalmentajaksi. Timo Turunen apunaan Blomqvistin oli määrä johdattaa osakeyhtiöpohjalle kaavailtu organisaatio uuteen nousuun. Joensuussa taasen vaihtui joukkueen nimi, kun Kiekko-Karhut muutti nimensä Jokipojiksi. Nimen lisäksi joukkue menetti edellisen kauden kahdeksan parasta pistemiestään, joita paikkaamaan hankittiin peräti viisi venäläispeluria.
Kärpät odotettuun voittoon
Runkosarja jakaantui kahden tai useamman joukkueen taistelupareiksi – kärkijoukkuetta lukuun ottamatta. Kärpät nimittäin marssi voittoon kerrassaan ylivoimaisesti, häviten koko runkosarjan aikana ainoastaan kolme peliä. 48 pelistään Kärpät voitti 41. Oululaisten pisin voittoputki kesti peräti 21 peräkkäistä peliä, eikä joukkueella ollut missään vaiheessa suurempia ongelmia pelissään. Ainoa herpaantuminen nähtiin maaliskuussa, kun pelaajien ajatukset taisivat jo karata tärkeämpiin peleihin. Ensin Kärpät jäi kotonaan 3-3-tasuriin jumbo-Ahmojen kanssa ja seuraavan pelinsä se hävisi Lahdessa maalein 4-2. Myös muut kaksi tappiotaan Kärpät koki vieraissa: Turussa 7-4 ja Vaasassa 4-0. Yhteensä Tammisen suojatit keräsivät 86 pistettä murskaavalla maalierolla 265-91.
Pelicans saalisti kunnioitettavat 67 pistettä – kunnioitettavat todellakin, sillä vuotta aiemmin runkosarjan voitto oli irronnut samoilla lukemilla, tosin ottelukierroksiakin oli nyt neljä enemmän. Pelicans onnistui jättämään niin ikää hyvän pistesaaliin napannutta Vaasan Sportia kolmella pisteellä ja sijoittui täten kakkoseksi. Lahtelaisten kausi sujui osittain odotustenkin mukaan, tai ehkä jopa ennakoitua paremmin. Kari Elorannan valmennuksessa jatkanut joukkue oli menettänyt kesällä tähtivahtinsa Pasi Nurmisen Hämeenlinnaan sekä hyökkäyksestä kokeneen ja juonikkaan kaksikon Jani Uski – Kari Laitinen. Lisäksi kevään hankintoihin kuulunut Tommi Varjonen jätti Lahden kaukalon ja kaikki kolme ulkomaalaishyökkääjääkin pakkasivat kapsäkkinsä; McKinnon suuntasi Coloradoon, Poole Lontooseen ja Melong Ranskaan. Pakistosta poistuivat Vesa Lahtinen (Ranska), Tony Grönroos (Ruotsi) ja Jari Raattama (KooKoo).
Sami Lehtisen aisapariksi lahtelaismaalille kutsuttiin takaisin Haukoissa pelannut Kimmo Kytölaakso. Puolustuksen värväyksiä olivat Mika Niskanen (KalPa), Jaakko Piirainen (Jokipojat), V-P Laitinen (Sport) ja lisäksi 18-vuotias Kaj Lindström nostettiin mukaan junioreista. Ulkomaalaisia pestattiin kaksi, hekin uudesta suunnasta eli Ruotsista. SaiPasta siirtynyt Michael Johansson joutui tosin loukkaannuttuaan jättämään pelit kesken jo kauden alkutaipaleella, isokokoinen laituri Magnus Axelsson sen sijaan otti urallaan askeleen eteenpäin.
Tärkeämpiä lahtelaishankintoja olivat kuitenkin HPK:sta palannut Toni Saarinen, KalPasta siirtynyt Jussi Vienonen ja Hermeksestä kaapattu Uusikartano. Saarinen ja Vienonen tekivät kumpainenkin 16 maalia, mutta joukkueen paras maalintekijä oli kuitenkin kesken kauden mukaan liittynyt Jouko Myrrä 17 osumallaan. Itävallan Feldkirchistä siirtynyt Mika Asikainen sen sijaan oli pienoinen pettymys kahdeksalla maalillaan. Tehopiikkien puutteesta huolimatta Pelicans oli sarjan toiseksi maaliahnein joukkue 178 osumallaan, eikä päästetyissä maaleissakaan lahtelaisten (109) edelle kiilannut kuin kärppälauma.
Vaasassa edelliskauden paluu divariin ei ollut mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Pudotuspelipaikka ei ollut tosin jäänyt kuin muutaman pisteen päähän, mutta hinta/laatu-suhteeltaan yhtälö ei toiminut odotetusti. Niinpä valmentaja Jukka Jalonen oli saanut keväällä pelien loputtua tehdä tilaa Kari Heikkilälle kesken sopimuskautensa. Myös hyökkäyskalustoa vahvistettiin. Uusista hankinnoista Jani Uski ja perusforssalainen Jari Kesti olivatkin joukkueen tehokkaimmat pelaajat runkosarjassa, kolmas sija meni Manner-Euroopasta palanneelle Pekka Lehmukselle.
Pohjois-Amerikasta Vaasaan hankittu kokenut ruotsalainen Magnus Eliasson sen sijaan hipsi takavasemmalle yhdeksän pelin jälkeen. Paljon paremmin ei sujunut toisenkaan ulkomaalaisvahvistuksen suhteen: tshekkihyökkääjä Jaroslav Buchal iski Sportille syksyllä 16 maalia, mutta passitettiin joukkueesta pois heti joulun jälkeen. Tapparan testissäkin käväisseen Buchalin maaleille olisi ollut kysyntää varmasti jatkossakin, sillä Sportin paras maalintekijä Markus Jämsä teki koko runkosarjassa yhteensä vain 17 maalia. Extraliigassa kohtuullisia maalimääriä takonut nuori tshekkilaituri jatkoi Vaasasta matkaansa Ruotsiin.
Edellä mainitut hyökkääjähankinnat korvasivat kuitenkin lähteneet varsin hyvin: Glen Gulutzanin (Fresno), Tuomas Jalavan (FPS), Tommi Pullolan sekä lähinnä kakkosdivarin KoMuun siirtyneet pienemmän roolin kaverit. Runkopuolustajista muualle siirtyivät vain Laitinen (Pelicans) ja Tim Hogan. Heitä korvaamaan tulivat Ruotsista palannut Mika Yli-Mäenpää sekä junioreissa pelanneet Jarno Kosonen (Tappara) ja Olli Hällfors (JYP). Kesken kauden porukkaan saatiin vielä oiva vahvistus, Oleg Soroksin Kokkolasta.
Joukkue onnistui vielä vahvistamaan hyökkäystäänkin siirtorajan aattona, kun rakas paikallisvastustaja Hermes teki tilaa uusille liiga-avuilleen ja päästi 31 pelissä vaivaiset seitsemän tehopistettä keränneen Juha-Pekka Rinkisen Vaasaan. Sportissa Rinkinen pelasi loppukauden piste/peli-tahdilla. Edelliskauteen verrattuna Sportin maalimäärä (153) oli hyvä, mutta koko sarjasta löytyi tänä vuonna peräti kuusi tehokkaampaakin joukkuetta. Vaasalaisia vastaan tosin tehtiinkin kolmanneksi vähiten maaleja, 119 kappaletta.
Virtasen paluu Hermeksen onni
Myös Diskos sekä Hermes selvittivät tiensä helposti pudotuspeleihin. Molempien maaliero oli plussan puolella (167-154 ja 163-148) ja pisteitäkin kertyi 55 ja 52. Keväällä Tuomo Rädyn paikan D-peräsimessä perinyt Pentti Rastila antoi joukkueensa pelata hyökkäävää peliä. Rastilalla olikin käsissään taitava nippu, johon kokemusta toi Tommi Valin ja Pasi Sinikunnaksen lisäksi uutena miehenä JYP:n Lasse Nieminen. Mielenkiintoinen tulokas oli myös sulavaliikkeinen puolustaja Jari Korhonen, joka siirtyi seuraan kaukalopallon parista. Diskoksen puolustusta pidettiin vielä ennen kauden alkua jonkunlaisena kompastuskivenä, olihan Mikko Luoma siirtynyt JYP:iin eikä Marko Kuronenkaan pelannut kuin seitsemän divarimatsia. Pakkihankinnat olivat kaikki pienoisia kysymysmerkkejä: kaukalopalloilija ja neljä junnua (Juha Hanhikoski, Pekka Saravo, Riku Hänninen ja Jari Tuunanen). Korhonen, Hanhikoski ja Tapparasta tullut Saravo debytoivat kuitenkin kaikki varsin onnistuneesti.
Hyökkäyspäässä Diskos oli pystynyt korvaamaan menetyksensä jo paperillakin. Miinuksiksi merkittiin oikeastaan vain kokenut Jyrki Jokinen, joka suuntasi Wieniin, ja SM-liigaan sopimuksen saanut Miikka Männikkö. Yli viidensadan liigamatsin Niemisen lisäksi Diskokseen siirtyi puolestaan myös JYP:ssä ja KalPassa hyökännyt Mikko Inkinen. Kakkosvahti Tero Leinosen muutettua Järvenpäähän värvättiin tilalle Jarno Halme Ilveksen nuorista.
Lokakuussa joukkue sai vielä mieleisen vahvistuksen Tapparasta, kun edellisellä kaudella kovat divaritehot paukuttanut Männikkö palasi liigasta. Männikön pelit Diskoksessa jäivät kuitenkin tällä erää yhdeksään, sillä JYP kutsui joulutauolla miehen riveihinsä. Pasi Kangas ehti pelata divaria 29 ottelun ajan, keräten tehot 19+20, ennen kuin siirtyi JYP:n riveihin. Ikään kuin korvaukseksi kaupungin suurempi seura lähetti divariin liigassa tehottomaksi osoittautuneen Mikko Liukkosen sekä Mikko Rantalan. Siirtomarkkinat veivät JYP:ltä viime hetkillä vielä luottopakki Jori Halosenkin, joka pelasi kauden loppuun KalPassa.
Kokkolaan kovin odotuksin hankitut latvialaiset joutuivat kohtalon puntariin heti syksyllä. Toista kauttaan joukkueessa pelannut puolustaja Oleg Sorokin (13. 1+2) sai matkata Vaasaan, jossa nousikin sarjan eliittiryhmään keräten lopulta 35 ottelussa tehot 9+13. Hyökkääjät Artis Abols ja Andrei Ignatovits lempattiin ensin alasarjoihin odottamaan uuden palkanmaksajan löytymistä. Abolsille uusi työnantaja löytyi Joensuusta, Ignatovits puolestaan jouduttiin kutsumaan ryhmään takaisin. Lopulta Ignatovits (39. 19+17) olikin joukkueen kolmanneksi paras pistemies. Ainoana ensimmäisestä puhdistuksesta selvinnyt latvialainen, maajoukkuemolari Juris Klodans, siirtyi vähän myöhemmin Forssaan ja Juuso Riksmanin uudeksi aisapariksi tuli Ilveksen Markus Korhonen.
Muitakin merkittäviä muutoksia tapahtui runkosarjan aikana. Positiivisin niistä Hermeksen näkökannalta oli Antti Virtasen paluu Kokkolaan kuudentoista vaisusti sujuneen liigapelin jälkeen. Lyhyillä lainoilla pelaajia Pohjanmaalla kävi muun muassa HIFK:stä, Ilveksestä ja Tapparasta. Kaiken kaikkiaan Hermeksen paidan puki kauden aikana ylleen lähes viisikymmentä eri pelaajaa. Joukkueen tehohyökkääjänä kunnostautui Mika Puhakka, joka pelaamissaan 17 ottelussa ehti kerätä pisteet 13+17. Hurjat tehot veivät lopulta Lukossakin käväisseen hyökkääjän kesken kauden tienaamaan uudemman kerran D-markkoja. Muita kesken kauden joukkueesta poistuneita olivat Mikko Niininen (Tappara), Markku Erholtz (KooKoo) ja Tuomas Lohikoski (Jukurit).
TuTolle viimeinen pudotuspelipaikka maalieron turvin
Kuudennesta, eli viimeisestä pudotuspeleihin oikeuttaneesta, sijasta kamppaili loppuun asti tosissaan peräti viisi joukkuetta. TuTo, FPS ja Jokipojat olivat kaikki keränneet 39 pistettä runkosarjan päätyttyä, SaPKo pisteen ja Järvenpään Haukatkin vain kaksi vähemmän. Viimeinen pudotuspelipaikka ratkesi TuTon hyväksi maalierolla: kevään korvilla retkahtaneet turkulaiset olivat pakkasen puolella 24 osuman verran (158-182), FPS:n lukema oli kuusi (157-187) ja Jokipoikien viisitoista maalia huonompi (125-164). Tero Forsell oli heikentyneelle TuTolle lähestulkoon kaikki kaikessa. Keskushyökkääjä oli järjestelemässä tai tekemässä joka kolmatta joukkueensa maalia.
TuTon joukkue ei ollut muuttunut kesän aikana läheskään niin paljon kuin aiemmin. Se menetti yhden kovan kentällisen, mutta myös sai suurin piirtein saman tasoisia pelimiehiä tilalle. Hyökkääjistä Jouko Myrrä päätti ryhtyä jo jäähdyttelemään alasarjoissa, Timo Nurmberg siirtyi kotikaupunkiinsa Kouvolaan pelaamaan kakkosdivaria ja Lukko vei pistehai Ville Mikkosen. Pakeista kokenut Kai Ortio lopetti, eivätkä nuoremmat Anssi Silfver ja Pasi Järvinenkään jatkaneet toverilaumassa. Ykkösvahti Sami Salokangas ja varamies Jani Palmroos jättivät puolestaan tonttinsa joukkueessa jatkaneille Pekka Mäkitalolle ja Ville Salmiselle sekä Norjasta tulleelle Toni Ojaselle.
Puolustukseensa turkulaisjoukkue hankki neljä uutta nimeä: Petri Kaltevan Ahmoista, Arto Ryömän TPS:n junnuista sekä Hermeksessä pelanneen kaksikon Juha Peltonen – Jesse Saarinen. Uusista hyökkääjistä TPS:n Ville Vahalahti aloitti kauden oikeastaan liiankin hyvin – Palloseura nimittäin kutsui miehen ylös 21 divaripelin ja viidentoista maalin jälkeen. Muita pelaajiaan TuTo ei kauden aikana menettänyt TPS:iin tai muuallekaan, sen sijaan isoveli lähetti divariin kauden aikana Mikko Rauteen ja junnuissa pelanneen Tommi Hannuksen.
Maaleja Turussa odoteltiin Joensuulta siirtyneeltä Mika Karapuulta sekä Saksasta palanneelta Jari Hirsimäeltä. Karapuu jäi kuitenkin yhdeksään osumaan, konkari-Hirsimäki taas sai siirtyä yhdeksän pelin jälkeen eteenpäin ja pelata uransa viimeiset pelit Forssassa. Muita uusia hyökkääjiä olivat VG-62:ssa kakkosdivaria pelannut Hannes Kymäläinen ja junnuista mukaan nostetut Timo Hurskainen ja Sami Terho.
FPS:n kausi alkoi niin heikosti, että Niki Anderssonin asema joukkueen valmentajana oli vaarassa jo lokakuussa. Loppujen lopuksi Palloseurasta tulikin kauden ensimmäinen valmentajanvaihtaja. Hannu Palmu tuli tammikuussa ensin valmennuksen avuksi, mutta syrjäytti sitten Anderssonin kuukauden päästä. Viimeiset karsintapeikot katosivatkin Palmun komennossa, vaikka peli ei missään vaiheessa toivotusti kulkenutkaan. Tilannetta kaukalossa ei ainakaan auttanut se että puolustuksen liideri, kapteeni Asko Rantanen, oli loukannut kätensä heti ensimmäisillä kierroksilla, eikä pelannut koko kaudessa kuin kaksi ottelua. Mitään tolkuttomia menetyksiä FPS ei ollut kylläkään joutunut kokemaan siirtomarkkinoilla tänä suvena. Pistelinko Kesti tosin siirtyi Sportiin ja vaihtoon menivät molemmat molaritkin: Timo Järvinen karkasi Ruotsiin ja Ville Koivula Kärppiin. Hyökkääjistä Forssan jättivät UJK:hon siirtyneet Juho Pietsalo ja Jani Rautio sekä Ahmoissa pelejä jatkanut Jomi Santala. Puolustajista Riku Varjamo siirtyi Bluesiin ja Juha Mattila Kokkolaan.
FPS:n hankinnoissakin oli ollut nimimiehiä: laitahyökkääjä Tuomas Jalava siirtyi Sportista, TuTo-visiittinsä jälkeen ottelukohtaisella sopimuksella FPS:ia vahvistanut Jari Hirsimäki oli puolestaan joukkueen nihkeästä alusta huolimatta tehokas. Divarilegenda iski 15 pelissä yhdeksän maalia ja antoi neljätoista maalisyöttöä. Pakistoon tuli sitten useampikin uusi kaveri: Esa Säteri palasi Saksasta, Pasi Kuusisto tuli TPS:n junnuista ja Miikka Ruokonen Itävallasta. Alkukauden maalivahtikaksikon muodostivat kaksi tulokasta: TPS:n A-nuorissa pelannut Timo Kinnunen sekä J-P Kaarenoja HPK:n vastaavasta ikäluokasta. Loppukauden toisena vahtina toimi Hermeksen lemppaama Klodans ja Kaarenoja siirtyi Ahmoihin. Omista junioreistaan FPS nosti mukaan kentällisen verran pelureita, muun muassa Jussi Kulmalan ja Rami Mattilan. Puolustuspäässä homma olisi voinut toimia paremminkin: FPS:ia enemmän maaleja päästi vain karsimaan joutunut UJK.
Joensuussa alkukautta sotkivat ainakin venäläispelaajat. Joukkue olisi halunnut pitää riveissään viisikosta kolme. Puolustaja Dmitri Sherebenkov sekä hyökkääjät Vladimir Kornilov (10. 3+2) ja Vasili Ivakin (10. 2+0) palasivat kuitenkin Venäjälle, kun hyökkääjät Igor Mossin (9. 1+1) ja Konstantin Vinogradov (7. 0+2) eivät joukkueelle kelvanneet. Venäläiset Joensuuhun järjestänyt taho vaati seuraa ottamaan kaikki tai ei mitään, mutta lopulta Sherebenkov palasi ja pelasikin ehjän kauden (43. 4+7). Pettymys venäläissekoilun johdosta oli melkoinen, sillä heihin oli ladattu melkoiset odotukset. Nimeään vaihtanut joensuulaisjoukkue oli kuitenkin menettänyt kesän aikana käytännössä sekä ykkös- ja kakkoskenttänsä, joten floppien johdosta taktiikkataululle jäi nyt turhan paljon tyhjiä paikkoja.
Hyökkääjistä Pohjois-Karjalan kaukalon olivat jättäneet taakseen Ruotsin kakkosdivariin siirtyneet Janne Turpeinen ja Vesa Lehtonen, Jari Kontio (Italia), Mika Kupiainen (Saksa), Mika Karapuu (TuTo), Mikko Turunen ja Jussi Kiuru. Pelicansiin siirtyneen Jaakko Piiraisen lisäksi peräpääkin harventui Tommi Hyyrysen ja Sami Segermanin verran. Ainoastaan maalivahtiosastolla markkinat olivat pohjoiskarjalaisille suotuisat: Jarno Saarelaisen pariksi, Tomi Piipposen tilalle, löydettiin nimittäin Tommi Nikkilä JYP-A:sta.
Muut suomalaishankinnat olivat Joensuussa harvassa, sillä uusista hyökkääjistä vain Saksasta palannut Sami Vanninen oli laskettavissa vanhaksi tekijäksi. Ville Koponen siirtyi KalPan nuorista ja omista mukaan nostettiin muun muassa Henri Huohvanainen ja puolustaja Aki Piiroinen. Heti venäläisten lähdettyä alkoikin kuhina: latvialaishyökkääjä Marek Jass tuli joukkueeseen KalPasta ja Hermeksen hylkäämä Abols löysi oivan pelivireen susirajalla. Pasi Volotinen puolestaan palasi Joensuuhun kesken kauden SaiPasta.
Jokipojat teki koko runkosarjassa vain 125 maalia, siis yli kolmekymmentä vähemmän kuin paremmin sijoittuneet kilpakumppaninsa. Onnistujia ei siis turhan montaa joukkueen hyökkäyspäästä löytynyt ja hyvin kautensa aloittaneen Tomi Pölläsenkin kausi päättyi jo ennen joulua, kun hyökkääjän jalka murtui matsissa Diskosta vastaan. Kohtuullisen puolustuksen ja hyvän maalivahtipelin ansiosta Jokipojilla ei kuitenkaan todellista hätää kauden aikana ollut.
Melko tyytyväiset väliinputoajat
Savonlinnassa ja Järvenpäässä saatiin olla tyytyväisiä kauteen, sillä kumpaakin joukkuetta veikkailtiin vielä syksyllä hanakasti karsijan paikalle. Ari-Pekka Selinin valmennuksessa jatkanut SaPKo oli menettänyt kesän aikana rutkasti pelaajia – 25 edelliskauden miehestä Savossa jatkoi vain kymmenen.
Luottovahti Seppo Aksila ja konkaripakki Risto Laitinen lopettivat, eikä nelikymppinen ikipässi Gennadi Kurdinkaan jatkanut joukkueessa. Ykkösvahtina toiminut Ari Luostarinen siirtyi KalPaan, kuten hyökkääjä Marko Levänenkin. Muista hyökkääjistä Teo Harju-Jeanty siirtyi Hyvinkäälle ja Jarno Honkonen Kokkolaan. Mika Ahonkivi siirtyi Norjaan, Tatu Kattelus, Jarkko Oksala, Tero Anttila, Tommi Pöllänen ja Reino Soijärvi taas sarjaporrasta alemmas. Pakistoa harvensivat vielä Teemu Vänttinen ja välivuoden SaPKosta pitänyt J-P Karvonen.
Uuden maalivahtikaksikon SaPKo hankki Porista. Marko Suvelo tosin oli ässäuransa jälkeen jo pelannutkin SaPKossa ja viime kauden Kotkassa. Suvelo pelasi sen verran hyvin, ettei Ässien luukkumiehenä toimineelle Jarno Parkkiselle riittänyt vastuuta divarissakaan. Suvelolla sen sijaan hommia riitti, sillä SaPKon puolustus oli varsin kokematon. Joukkueen uusia pakkeja olivat Ässien junioreista siirtyneen Pasi Tammisen lisäksi vain omista nuorista nostetut Mikko Lemettinen ja Mika Koivisto. Olikin pitkälti hyvän maalivahtipelin ansiota, ettei SaPKolle tehty kuin 165 maalia.
Hyökkäykseensä SaPKo sentään teki muutaman hankinnan enemmän. Nimekkäin uusista kavereista oli edelliskaudella lähes kaikki länsirannikon seurat läpikäynyt Samu Wesslin. Kokemusta porukkaan toi 34-vuotias paluumuuttaja Pasi Varhevaara, nuoruutta taas J-P Leinonen, Toni Kaukiainen (Ässät-A) ja oman junnutyön helmi, vasta 16-vuotias Jarkko Immonen. Tero Tuhkala siirtyi Savoon Raahe-Kiekosta. Mika Kilpeläinen pelasi tällä kertaa kauden alusta loppuun Savossa, Saksan divarista palkattu Vesa Karjalainen taas suuntasi jo yhdentoista pelin jälkeen Norjan Stavangeriin. Edelliskauden PePossa pelannut Simo Liukka hyökkäsi Pallokerhossa kolmentoista ottelun ajan. 38 pistettä kasaan saanut SaPKo teki runkosarjassa yhteensä 131 maalia.
Järvenpään suunnalta kevään ja kesän kuulumiset olivat laskeneet odotuksia. Joukkue etsi pitkään seuraajaa HIFK:n junnujoukkuetta vetämään siirtyneelle Harri Rindellille, kunnes sai hommattua pestiin viimeksi Titaaneita valmentaneen Sergei Grisintsovin. Siirtorintamallakin oli apeutta ilmassa: ketjullisen verran pelaajia lopetti tai siirtyi porrasta alemmas – mukaan lukien K-Vantaan paitaan vaihtanut edelliskauden pistekunkku Tuomas Kalliomäki sekä PiTassa uraansa jatkanut luottopakki Antti Karttunen. Mika Nyqvist ja Miikka Teimonen siirtyivät Tanskaan, HIFK piti Kimmo Kuhdan riveissään koko kauden ja lisäksi molemmat maalivahdit palasivat kotikonnuilleen: Sami Heikkinen Kouvolaan ja Kimmo Kytölaakso Lahteen.
Haukkojen uusi ykkösvahti oli Diskoksesta tuttu Tero Leinonen, jonka varamiehinä hääri pari entistä kakkosdivarivahtia: Tommi Suikki (HeKi) ja Tomi Räisänen (EPS). Perusvarman Leinosen ansiosta maalivahtipeli oli kunnossa, eikä puolustuskaan ollut juuri edelliskauden miehistöä heikompi. Jari Liikkanen siirtyi Haukkoihin Saksasta ja toinen uusi pakki oli Ässien junnuissa pelannut porvoolainen Tuomas Luotonen. Alkukaudesta apuna oli Bluesin lainaama Aki Kauppinen, loppukaudesta fyysistä voimaa toi UJK:sta Norjan kautta koukannut Santeri Kilkki. Uusia hyökkääjiä oli peräti seitsemän: Kari Tuiskula ja Janne Vilhunen (Ahmat), Petri Pitkäjärvi (Jokerit), Ville Jokinen (KalPa), Harri Hintsa (PiTa), HIFK:stä divariin palannut Mikko Vesterinen ja edelliskauden USA:ssa pelannut Antti Ilvonen.
Joukkue kärsi kauden aikana rumia tappioita, mutta tilanteen tasapainoksi Haukat onnistui kuitenkin ottamaan tarvittavat pisteet sarjasta mallikkaalla joukkuepelillään. Haukkojen tilastoihin merkittiin ikävännäköisestä maalierosta (123-182) huolimatta viivan päälle riittäneet 37 pistettä, joten kauteen voitiin olla tyytyväisiä vaikka sijoitus yhdellä pykälällä edelliskaudesta huononikin. Karsintoja järvenpääläisten ei tarvinnut pelätä oikeastaan missään vaiheessa kautta. Kauden ensimmäinen puolikas oli nimittäin sujunut erinomaisesti ja tuonut Haukkojen pussiin jo 26 pistettä. Totaalinen kevätväsähdys oli kuitenkin edessä ja näin pudotuspelipaikkakin karkasi.
Tutut jumbot
Karsimaan joutuivat samat seurat kuin edellisenäkin keväänä: UJK ja Ahmat. Molemmat keräsivät kauden aikana 30 pistettä ja maalierot 139-198 sekä 112-172. UJK:n maaliero oli vähemmän huono sen voitettua viimeisellä kierroksella Jokipojat peräti 7-1. Uudessakaupungissa Mölli Keinonen oli jäänyt sivuun ja tilalle tullut Lukon B-junioreita valmentanut Matti Järvenpää. Kauaa ei Mölli tosin malttanut kaukalon laidalta poissa pysyä, sillä jo ennen joulua hän toimi joukkueen “konsulttina” kuukauden verran.
Kun kokenut Jari Neuvonen oli pannut kevään päätteeksi hokkarinsa naulaan ja muutama muu avainpelaaja siirtyi muille maille, käännettiin Ugissa anovat katseet yhteistyökumppani Rauman suuntaan pelaajapuolellakin. Eniten apuja tarvittiin puolustukseen, sillä Jari Porkan lisäksi menetyksiin kuuluivat fyysiset Jaakko Harikkala (Lukko) ja Santeri Kilkki (Norja). Lisäksi runkopelaajiin kuuluneet Jari Laihi, Jyrki Pönkkä ja Petri Tervo pelasivat vain puolet tästä kaudesta. Hyökkäyksestään UJK ei ollut menettänyt Neuvosen lisäksi oikeastaan kuin Roman Nikitinin.
Raumalaisjunnuista liittyikin divarimiehistöön muutama kaveri koko kaudeksi: hyökkääjät Sami Suominen, Rami Kaupinsalo ja Samu Kiiski sekä puolustaja Sami Lehtinen. Puolustusta tilkittiin myös nuorella latvialaispakki Vents Feldsmanisilla ja Ruotsista siirtyneellä Matias Isomaalla. Marko Toivonen aloitti kauden Kokkolassa, mutta siirtyi jo muutaman kierroksen jälkeen Uusikaupunkiin. Rapakon takaa Suomeen palannut ex-tehopakki Tomi Uusitalo jäi puolestaan kauden 20 pelissään melko pieneen rooliin.
Kotkien hyökkääjähankintoja olivat FPS:sta siirtynyt Juho Pietsalo, välillä Norjassa piipahtanut Jani Rautio sekä tshekki Jiri Holik. Pelimiehille sukua ollut tshekki sai lähtöpassit joukkueesta jo yhdentoista matsin jälkeen ja jatkoi kauttaan Pohjois-Amerikassa. Puolustaja Feldmanis sen sijaan kuului Jääkotkien eliittiin, vaikkei tilastoillaan juhlinutkaan. Edelliskauden Laitilan Jyskeessä pelannut 19-vuotias maalivahti Matias Valavuo lukeutui hänkin erinomaisiin löytöihin.
Lukko-avut jäivät muuten vähiin, Petri Lätti tosin pelasi muutaman matsin, ja UJK:n kausi alkoi erittäin nihkeästi. Ensimmäinen voitto joukkueelle irtosi vasta yhdennellätoista kierroksella Jokipoikien kaaduttua lukemin 3-1. Myöhemmin joukkue ajautui vielä toiseen pitkään, yhdeksän pelin pituiseen, voitottomaan putkeen. Joukkueen loppukiri oli kuitenkin erinomainen. UJK voitti 11 viimeisestä pelistään kahdeksan – eli sai näistä matseista enemmän pinnoja kuin kauden 37 ensimmäisestä ottelustaan yhteensä.
Ahmojen lento puolestaan tyssäsi kuin tiiliseinään, vaikka joukkueella oli parhaimmillaan apuja Bluesista lähes kentällisen verran. Kohtalaista syksyä ja neljän voiton putkea seurasi kaksitoista perättäistä häviötä. Runkosarjan viimeisistä 20 pelistä Ahmat ei voittanut yhtään. Runkosarjan 24 kotipelistään Ahmat voitti kuusi. Hyvinkääläisten viimeiseen kotimatsiin ei tullut 400 katsojaakaan – vaikka otteluun olikin vapaa pääsy.
Ahmat teki sarjassa vähiten maaleja, keskimäärin vain 2,3 ottelua kohden. Hyvinkäälle hankitut nuoret hyökkääjälupaukset eivät pystyneet nousemaan ratkaisijoiksi riittävän usein, joten Ahmat onnistui käytännössä saamaan pisteitä vain Mika Oksan ja Jarno Ekmanin venyessä paraatipelastuksiin. Forssasta loppukaudesta Vantaalle siirtyneen Ekmanin korvaajaksi hankittu Juha-Pekka Kaarenoja sen sijaan ei lisäpisteitä torjunnoillaan tuonut. Vasta 16-vuotiaan Miikka Jäsken kauden ainoa maali puolestaan tuli hyvään saumaan: nuorukaisen marraskuisen jatkoaikaosuman turvin Ahmat katkaisi kuuden voitottoman ottelun putkensa. Ottelu oli Jäsken ensimmäinen divaripeli.
Uusista ahmahyökkääjistä vain HPK-nuorten kaksikko Jussi Tie – Jani Juselius pystyi vastaamaan odotuksiin. Molemmat olivat käväisseet Ahmoissa jo edellisellä kaudella, Tie oli lisäksi ollut A-nuorten SM-sarjassa pistepörssin kakkosena. Kolmanneksi tehokkain hyvinkääläishyökkääjä oli FPS:sta siirtynyt Jomi Santala. Teo Harju-Jeanty (SaPKo) ja J-P Linnonmaa (HIFK-A) jäivät kumpikin alle kahteenkymmeneen tehopinnaan. Lainamiehiä joukkueessa kävi niin HPK:sta kuin Bluesistakin.
Rajuimmin Ahmat oli uudistunut puolustuksensa osalta, sillä viime kauden pakkikalustosta jatkoi vain Tuomas Peltola. Timo Blomqvist vaihtoi peliasun edustavampaan pukuun, Petri Kalteva siirtyi TuToon ja Marko Halonen matkasi Ranskaan. Lähtijöitä olivat myös Kimmo Hyttinen ja kakkosdivariin siirtyneet Markku Väisänen (Titaanit), Jari Ikonen (EPS) ja Petri Koski (HeKi). Hyökkääjien kohdalla kato oli pienempi: Janne Ijäs suuntasi Halosen kaverina Brestiin, Tuiskula ja Vilhunen Haukkoihin ja Jussi Tapola Heinolaan. Täydellisestä vaihtuvuudesta huolimatta Ahmojen ongelmat eivät olleet puolustuksessa, vaikka se koostuikin nuorista kavereista. Kimmo Pikkarainen (KalPa), Tomi Källärsson (HPK), Jani Lehtilä (HPK-A), Aki Tuominen (HIFK-A), Juha Gustafsson (K-Espoo-A) ja Ruotsista palannut Tomi Silvennoinen muodostivat tasavahvan pakiston.
Kärpät tilastojen kärkisijoilla
Piste- ja maalipörssin voitti tehoilla 46+31 Kärppien Martin Bergeron, joka kauden päätteeksi äänestettiin myös sarjan parhaaksi pelaajaksi. Bergeronia peesasivat kärppäkapteeni Jari Laukkanen (21+44) sekä joukkuetoverit Juha Jokiharju (11+49), Esa Pirnes (26+26), Joenväärä (16+36) sekä Rousu (19+29).
Yli neljänkymmenen prosentin teholla ylivoimaa pelanneiden oululaisten väliin pistepörssissä kiilasi vain TuTon Forsell, jonka nakuttamat 22+35 pistettä riittivät neljänteen sijaan. Tehokkain puolustaja oli Hermeksen nuori Teemu Aalto (14+24). FPS:n tehoista vastasivat tutut nimet: Jarkko Aaltonen (25+16) ja Antti Laakso (21+19) mätkivät maaleja Petri Lehtosen (19+27) ja Sportista tulleen Tuomas Jalavan (10+25) syötöistä.
Maalipörssin kolmanneksi sijoittunut Aaltonen keräsi myös mukavan plusmiinuslukeman +16 joukkueensa reippaahkon negatiivisesta maalierosta huolimatta. Tuo luku oli kuitenkin koko sarjan mittakaavassa kevyttä kauraa. Tehopörssissä oululaisia oli seitsemän kärjessä, kovimpana nimenä Karri Kivi lukemalla +54.
Parhaat ei-Kärpät olivat Pelicansin Aki Uusikartano ja Diskoksen Teemu Kohvakka, jotka kumpikin ylsivät 29 maalia plussalle. Miinuspään kärjessä oli hivenen yllättäen TuTo-pakki Juha Peltonen (–25), perässään –24 keränneet uusikaupunkilaishyökkääjät Janne Ståhl ja Marko Toivonen, jonka koko kauden lukema kaunistui kuitenkin kolmella pykälällä kiitos Hermes-pelien. UJK:n Vents Feldsmanis jäi 23 ja Haukkojen Joakim Roslund 21 maalia miinukselle.
Pistemies Bergeron näytti myös toisenlaista osaamistaan jakamalla jäähypörssin voiton TuTon Atte Saunamäen kanssa 112 rangaistusminuutilla. Haukkojen Ville Jokinen keräsi 94 jäähyminuuttia ja sai kauden lopussa kahdeksan matsin pelikiellon pelitilanteen ulkopuolella tapahtuneesta törkeästä poikittaisesta mailasta.
Eniten pelanneista maalivahdeista parhaat tilastot sai syksyllä Kärppiin palannut, kuusi nollapeliä pelannut Duane Derksen (92,50% ja 1,72). Kärppävahdin eteen kiilasi vain 13 matsia Hermeksessä pelannut Markus Korhonen (93,71% ja 2,15). Sarjan muut yli 91% varmuudella torjuneet olivat Pelicansin Sami Lehtinen, Diskoksen Juha Virenius sekä Ahmojen Mika Oksa. Lehtinen ja SaPKon Marko Suvelo pitivät maalinsa puhtaana neljästi, Virenius kolme kertaa. Mainitsemisen arvoiseen suoritukseen ylsi myös Sportin Marko Härkönen, joka jätti helmikuussa Kärpät nollille Vaasassa. Runkosarjan tilastollisesti heikoin ykkösvahti oli lähes kaikki TuTon pelit otellut Pekka Mäkitalo (87,44%).
Oulussa oli pyritty ottamaan huomioon ja eliminoimaan kaikki projektin onnistumisen, eli nousun, vaarantavat seikat. Muilla osastoilla ei ongelmia missään vaiheessa ollutkaan, mutta osittain epäonnenkin takia maalivahtipeluutus oli Derksenin paluuseen asti melkoista säätämistä. Kauden alkaessa ykköseksi kaavailtu Åslin loukkaantui heti syksyllä ja oli sivussa kuukauden. FPS:stä varavahdiksi hankitun Ville Koivulan aisapariksi hankittiin sitten try-out-sopimuksella HPK:ssa ja Lukossa liigaa pelannut Timo Kauhanen.
Kauhanen piti maalinsa koskemattomana avausottelussa UJK:ta vastaan, mutta pelit jäivät siihen, ja mies matkasi reilun viikon päästä Italiaan. Myös Koivula piti kertaalleen nollat Åslinin sairasloman aikana, mutta seura päätyi hankkimaan takaisin Tapparassakin käväisseen tutun ja turvallisen Derksenin. Koivula matkasi Arto Sirviön valmentamaan Gislavedin joukkueeseen Ruotsin divariin tammikuun alussa, Åslin siirtyi muutamaa viikkoa myöhemmin London Knightseihin. Derksenin aisapariksi hankittiin loppukaudeksi HIFK:ssä viisi nollapeliä pelannut, mutta Tim Thomasin tulon takia statistin rooliin jäänyt, Jan Lundell.
Tunkua tähdistöihin
Tähdistökuusikkoon mahtui yllättäen vain neljä kärppää. Ykköskentällisen maalivahtina oli nimittäin Sami Lehtinen ja toisena laitahyökkääjänä Hämeenlinnasta “maitojunalla” palannut Antti Virtanen, joka jatkoi tutun tehokasta tahtiaan divarissa: 39 pistettä 32 pelissä. Kärppien miehiä olivat pakit Harri Aho ja Jaako Niskavaara sekä hyökkääjät Bergeron ja Rousu. Kakkoskentälliseen mahtui Oulusta kolme pelaajaa: puolustaja Karri Kivi ja hyökkääjistä Jari Laukkanen sekä Kimmo Koskenkorva. Koskenkorva oli todellinen yllätysvalinta, olihan hän ollut tehoillaan 15+11 vasta yhdenneksitoista paras pistemies oululaisjoukkueessa. Kuusikon täydensivät Diskos-vahti Virenius, Hermeksen Teemu Aalto ja TuTon Tero Forsell. Parhaana tuomarina palkittiin Kari Aarvala.
All Starsien ulkopuolelle jääneitä onnistujiakin löytyi. Diskoksen tehohyökkääjänä hääri jälleen Pasi Sinikunnas (19+29), peesissään toinen vanha kehäkettu Lasse Nieminen (18+26). Värikkääseen tapaansa Sinikunnas nappasi kauden aikana myös yli sata rangaistusminuuttia. Pasi Kangas (19+20) ylsi koko sarjan pistepörssissä 18. sijalle, vaikka siirtyikin liigaan 29 divaripelin jälkeen. Tehokasta jyväskyläläishyökkäystä edustivat myös Jussi Passi (16+22) ja Teemu Kohvakka (13+25). Yli kymmenen maalia iskivät myös Pekka Kärkkäinen ja Tommi Vali. Aki Uusikartano oli pisteissä vasta kolmanneksi tehokkain lahtelainen. Tehot 12+27 iskeneen sentterin edelle kiilasivat Toni Saarinen (16+30) ja Jussi Vienonen (16+24). Yhteensä yhdeksän eri Pelicans-peluria teki vähintään kymmenen maalia, mukaan lukien puolustajat Mika Niskanen (14+18), Kimmo Peltonen (10+11) ja Jaakko Piirainen (11+7).
Jää-Kotkien Marko Väkiparta oli totutun tehokas – mutta malttoi mielensä oudon hyvin. UJK:n paras peluri kirjasi tilastoihinsa tehot 12+28 ja vain 52 jäähyminuuttia. Seuran muita tehopelaajia olivat Mika Julkunen (13+19), Olle Sildre (14+17) ja kuusitoista kertaa maalannut Juho Pietsalo. Sportin ykkönen oli Jani Uski (13+33), perässään Jari Kesti (13+26). Joukkueesta löytyi vain viisi vähintään kymmenen maalin miestä, ja heistäkin yksi oli lempattu ulos kesken kauden. Savonlinnalainen J-P Laamanen oli eniten syöttöpinnoja kerännyt puolustaja (6+26). Pallokerholaisista hänen edelleen ehättivät pisteissä vain hyökkääjät Jori Kokkonen (18+20) ja Mika Kilpeläinen (12+23). Samu Wesslin iski pässeille 19 kassia.
TPS-hyökkääjä Ville Vahalahti ehti pelata TuTon paidassa 21 ottelua, joista keräsi kerrassaan muhkeat tehot 15+18. Vahalahti palkittiinkin vuoden tulokkaana. Forsellin lisäksi hänen ohitseen kirivät turkulaisista koko kauden divaria pelanneet Kari Syväsalmi (16+23) ja Jani Tuominen (11+23). Hermekseen kesken kauden palanneen Virtasen ohitse ei sen sijaan mennyt kukaan kokkolalainen. Sarjan tehopakki Aalto sijoittui sisäisessä pörssissä teholaiturin peesiin, lähimpänä miehenä takanaan Anrei Ignatovits (19+17). Mika Puhakan 17 ottelussa keräämät 30 pinnaa riittivät Hermes-pörssissä vielä kauden päätteeksikin neljänteen sijaan. Joukkueen hyökkääjien maalintekovaikeuksista kertonee sekin, että Aalto oli tällä kaudella seuran toiseksi paras maalintekijä ja neljänneltä sijalta löytyi toinen puolustaja; 13 kertaa osunut Antti Rahkonen.
Sarjan Fair Play –pelaajaksi arvostettiin Petri Lehtonen, joka otti koko kauden aikana vain yhden kakkosen ja iski siinä kaiken jäähyilynsä ohessa jo mainitut 46 tehopinnaa. Jokipoikien ja Haukkojen tehokkaimmat pelaajat saivat puolestaan juuri kolmenkymmenen pinnan rajat rikki. Joensuussa letkaa veti Toni Romppanen (13+19), Abols tosin ylsi lähes piste per peli –tahtiin keräten 26 pelistään 25 pinnaa. Haukoista Jere Keskinen keräsi tehot 11+21 ja Harri Kuusiniemi 9+23. Ahmojen kärkinimi Jussi Tie sai kasaan pisteet 11+16.
Mika Karapuu torpedoi Kärppien liigahaaveet
Kauden jymypaukku tuli jo pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, kun pieni ja piskuinen TuTo yllätti “voittamattomat oululaiset”. Kärpäthän oli jo vuotta aiemmin meinannut kompastua ensimmäisellä kierroksella Diskokselle, mutta nyt ensimmäisen kierroksen piti saada kaikkien aikojen joukkueelle pintaan vain kevyt hiki. TuTo oli ollut erityisen hankala vastus Kärpille jo runkosarjassa, mutta sitä ei juuri pudotuspelien alla muisteltu. Ennemmin kaikkialla huomioitiin tasoerojen lisäksi se tosiasia, että TuTo oli voittanut viimeisistä kymmenestä pelistään vain yhden ja keskityttiin jo pohtimaan Kärppien tulevia vastustajia.
Koko Kiekko-Suomen suureksi yllätykseksi TuTo aiheutti kuitenkin Kärpille kauden neljännen tappion jo parsikunnan ensimmäisessä pelissä. Ottelusarja oli erikoinen heti ensimmäisen pelin avauserästä lähtien. Avausmaalin teki TuTo, kun joukkueen ensimmäinen laukaus pomppi sisään mailoista kimpoillen. Kärpät oli hukata halvan maalin takia hermonsa, mutta kasasi rivinsä kuntoon ja siirtyi jo 3-1-johtoon. Ottelua oli jäljellä vain viitisen minuuttia kun Timo Hurskainen kavensi Kärppien johdon yhteen maaliin loistavalla yksilösuorituksellaan. Tuon maalin ansiosta Veikkaaja-lehdessä Hurskaisen kuvailtiin muuttuneen yhdessä yössä Timosta Jaromiriksi. Hetkeä myöhemmin TuTo kampesi itsensä väkisin tasoihin. Jatkoaikaa ehdittiin pelata 19 sekuntia yli neljän minuutin, kun summeri soi maalin merkiksi – TuTo nappasi Raksilasta avausvoiton luvuin 3-4 Kari Syväsalmen maalilla.
Seuraavaksi TuTon tuurikiintiön uskoteltiin jo täyttyneen, lukemiin 1-5 päättynyt toinen peli nimittäin osoitti kärppälauman pelin palanneen takaisin raiteilleen. Kylmää suihkua tarjottiin kuitenkin Tammisen naamalle jo seuraavana päivänä, kun TuTo uusi temppunsa ja haki toisen voittonsa Oulusta. Tällä kertaa päänahka irtosi turkulaisille jo varsinaisella peliajalla. Ottelu alkoi tälläkin kertaa oululaisten kannalta pahimmalla mahdollisella tavalla: 29 sekuntia pelattu ja TuTo laukoo ensimmäisen kerran – sisään... Kärpät tuli vielä tasoihin, mutta erän lopulla vieraat kuittasivat uudelleen ja siirtyivät takaisin maalin johtoon. Kärpät painoi kaksi seuraavaa erää päälle vimmatusti, mutta tolppia ei tunnetusti lasketa, ja lopulta TuTo iski viimeisen niitin tyhjiin.
Kärpät nousi ottelusarjassa vielä ahdingostaan tasoihin hakemalla pakkovoiton Turusta, mutta helpolla ei tuo voitto irronnut. TuTo sai pelata vailla paineita, ja käänsi vastustajan panikoidessa Kärppien 0-1-johdon edukseen lukemiin 3-1. Tamminen vaihtoi Derksenin tilalle Lundellin ja lopulta oululaiset olivat parempia lukemin 3-5. Optimistisimmat kärppäfanit juhlivat jo TuTon liekin sammuneen, olihan Kärpät hakenut nyt Turusta jo kaksi voittoa. Pessimistisempi joukko taas huomautti Kärppien hävinneen molemmat aiemmat kotipelinsä; olihan ratkaiseva ottelu jälleen pelattava samassa hallissa.
Kaikki kulminoitui tuohon viidenteen koitokseen – ja varsinkin sen ratkaisuhetkiin. Tuloksen lisäksi myös tapa, jolla ratkaisu nähtiin sopi täydellisesti tämän yllätystarinan käsikirjoitukseen. Kärpät hallitsi ensimmäistä erää miten tahtoi, mutta pystyi tekemään vain yhden maalin, kun koko sarjan täysin yössä vaeltanut Bergeron osui ylivoimalla. Erän lopussa tyhmä jäähy kostautui kalliisti TuTon tasoittaessa pelin erän ainoasta paikastaan. Toisessa erässä ei osunut kumpikaan, joten päätöserään lähdettiin katsojien kynsiä lyhentäneestä tilanteesta 1-1. Turkulaisten johtomaali sai varmasti monet oululaisista puistelemaan päitään epäuskoisina: runkosarjassa vain kolme maalia tehnyt puolustaja Markus Laine tyytyi heittämään punaviivalta purkukiekon ristikulmaan. Lundell meni hakemaan normaaliin tapaan kiekkoa – jonka kenttämestarin erikoinen heitti suoraan maaliin pleksin saumasta.
Yleisestä ja täydellisestä hölmistyksestä huolimatta Kärpät onnistui tasoitusmaalin teossa ja peli venyi jatkoajalle – kuten sarjan ensimmäinenkin peli kahdeksan päivää aiemmin. Suurin osa 7600 Raksilaan ahtautuneesta katsojasta odotti jatkoerää pelon sekaisin tuntein, eikä suotta. Peli päättyi ja oululaisten unelma särkyi, ainakin tämän kevään osalta, Mika Karapuun tuulettaessa elämänsä maalia kun jatkoaikaa oli pelattu 19.20. Kiekko käväisi nopeasti Lundellin selän takana, mutta löytyi maalivahdin hanskan alta. Tilanne, joka näytti täpötäyden katsomon mielestä vähintäänkin epäselvältä, puhutti Oulussa vielä pitkään ja punavalon sytyttänyt iki-kärppäläinen maalituomarikin sai varmasti puolustella näkemystään monen monta kertaa kesäkuukausien aikana.
Jatkopaikka valui siis turkulaisille voitoin 3-2 varsin jännittävien ja viihdyttävien vaiheiden jälkeen. TuTon sankareita olivat sarjan ainoat maalinsa makeisiin paikkoihin tehneiden Karapuun ja Syväsalmen lisäksi tehot 2+4 kerännyt kokenut Mertsi Raitanen, Jani Tuominen (3+1), Tero Forsell (0+4) sekä lähes 94% varmuudella kiekot torjunut Pekka Mäkitalo. Mäkitalo torjui aivan eri tasolla kuin runkosarjassa, tosin Kärppien pommituskin oli ajoittain varsin ajatuksetonta roiskimista, joka ei tunnetustikaan ole vaikeinta molareiden torjuttavaksi. Kärpistä pahiten petti ykköshyökkääjä Bergeron, joka saalisti vain tehot 1+1 sekä koko pudotuspelien rumimmat teholukemat –6. Eliittipakki Kivi jäi pisteittä ja kolme maalia pakkasen puolelle, Bouchardkaan ei maaleja onnistunut tekemään. Kärppien tehokkaimmat pelimiehet olivat Sakari Palsola (2+3), Harri Aho (3+1) ja Miikka Rousu (2+2). Derksenin torjuntaprosentti oli 91,30% ja Lundellin 87,93%.
Kyytiä tarjoilivatkin loksunokat
Kahdessa muussa parissa ei samankaltaisia jymy-yllätyksiä nähty. Sport voitti Diskoksen luvuin 3-1. Kaksi ensimmäistä peliä päättyivät vierasjoukkueille 2-3, mutta kolmannessa ja neljännessä ottelussa vaasalaiset olivat jo selvästi parempia (5-1 ja 2-6). Runkosarjassa loistaneen maalivahti-Vireniuksen torjuntaprosentti jäi nyt alle yhdeksänkymmenen, kun Sportin Marko Härkönen (92,86%) oli puolestaan huomattavasti varmempi. Jari Kesti jakoi vaasalaisille viisi maalisyöttöä, Jani Uski keräsi pisteet 1+3 ja Kokkolasta siirtynyt puolustaja Sorokins keräsi hienot tehot: seitsemän plusmaalia, eikä yhtään omiin. Kokeneet Sinikunnas ja Nieminen tekivät kumpikin Diskokselle kaksi maalia neljässä pelissä, Jussi Passi ja Riku Hänninen jäivät puolestaan kumpikin neljä maalia miinukselle.
Hermes puolestaan törmäsi muuriin nimeltä Sami Lehtinen. Lehtinen piti maalinsa koskemattomana kahdessa ensimmäisessä pelissä (5-0, 0-4) eikä päästänyt kolmannessakaan pelissä kuin yhden maalin. Tuo kolmas peli ratkesi lahtelaisille Jarkko Ollikaisen pikaisella jatkoaikamaalilla, joten Hermes kaatui puhtaasti 3-0. Runkosarjassa suhteellisen pienessä roolissa ollut Ollikainen oli kolmella maalilla ja neljällä maalisyötöllä pudotuspelikierroksen tehokkain pelaaja. Toiseksi tehokkain lahtelainen oli puolustaja Kimmo Peltonen (2+1). 61 kertaa kiekon tiellä olleen Lehtisen torjuntaprosentti oli upeasti 98,39%
Ottelusarjan ainoan Hermes-maalin iski runkosarjassa kahdesti osunut puolustaja Kimmo Lisko, muita mainittaviin saavutuksiin yltäneitä kokkolalaisia ei enää keväällä tavattu. Toki Hermeksen lähtökohdatkin pudotuspeleihin tiedettiinkin vaikeiksi: kymmenen viimeistä ottelua olivat tuottanut sille vain kuusi pistettä. Sarjan parhaat lukemat tilastoinut maalivahti Markus Korhonen oli kutsuttu tammikuussa takaisin Ilvekseen ja hyökkääjät Jussi Eloranta sekä Marko Lapinkoski (sai kiekon leukaansa, joka murtui) loukkaantuivat aivan runkosarjan viimeisillä kierroksilla. Muutama muukin loukkaantuminen vaivasi joukkuetta, joten kauden tärkeimmässä vaiheessa joukkue joutui heittämään vain muutaman divariottelun pelanneita keltanokkia jäälle (alle parikymppiset Henri Hietaharju, Andreas Haglund, Kimmo Salmela, maalivahti Ari Vapola...). Kokkolalaisista heikoimmat tilastot otti nimiinsä Antti Virtanen: 0+0 ja –4.
Liigakarsinnan ensimmäisessä vaiheessa TuTo jäi kauaksi siitä, mitä se oli Kärpille tehnyt. Avausmatsi oli jo vartin pelaamisen jälkeen kuopiolaisten hyväksi lukemissa 5-0. Hannu Kapasen käskyyn siirtynyt KalPa oli voittanut kuluneella kaudella vain yhdeksän liigapeliä. TuTon masu taisi olla nyt kuitenkin jo täynnä, sillä KalPa pääsi heti voittojen makuun ja marssi lopulta turkulaisten yli lukemin 6-3, 0-3 ja 6-2 Kimmo Kapanen ja Pekka Tirkkonen kapellimestareinaan. TuTon pelintekijät Forsell ja Raitanen eivät kumpikaan saalistaneet kolmesta matsista pistettäkään – Forsell vieläpä jäi tehotilastossa viisi maalia pakkasen puolelle. Turkulaisten viidestä maalista kaksi lähti Mikko Rauteen lavasta. Oululaisia vastaan loistanut Mäkitalokin palasi kuolevaisten joukkoon tylyllä tavalla. Mäkitalo saalisti sarjasta torjuntaprosentin 82,86% ja Bogdanov joutui jopa turvautumaan koko runkosarjan aikana vaivaiset seitsemänkymmentä minuuttia pelanneeseen Ville Salmiseen.
Pelicansin ja Sportin kamppailut olivat tiukempia, mutta lopputulos sama. Sami Lehtinen jatkoi siitä, mihin oli jäänyt Hermestä vastaan. Ensin herra muuri turhautti Sportin hyökkääjiä lukemin 3-1 ja 3-0. Kolmas peli meni tässäkin parissa jatkoajalle. Tällä kertaa ratkaisijaksi nousi Jouko Myrrä. “Herra Hymypojan” 2-1-maali syntyi ajassa 84.55 ja vei Pelicansin askelta lähemmäs liigapaikkaa. Sportin Härkösen torjuntaprosentti jäi nyt alle yhdeksänkymmenen, kenttäpelaajista pahiten pettivät avainhyökkääjät Jani Uski (0+0 –4) sekä Markus Jämsä (0+0 –5).
Lahtelaisryhmä pystyi tiiviiseen puolustuspeliin myös KalPaa vastaan, vaikka Savon Sanomien mainoksessa olikin leuhkasti lupailtu “Loksunokille kyytiä!”. Kun kauden päätteeksi vuoden valmentajan pystillä palkitun Elorannan taktiset kuviot purivat hyökkäyspäässäkin, vei Pelicans kuopiolaisten liigapaikan suoraan voitoin 3-0. Ottelut olivat tiukkoja, mutta lopputulos kuitenkin kiistattoman selvä. Lintulauma aloitti nousunsa viimeisen vaiheen hakemalla vierasvoiton Kuopiosta luvuin 1-4. Pari päivää myöhemmin vuorossa oli kotipeli Lahden jäähallissa yli 5600 katsojan edessä: 3-1. Viimeisen naulan kohtaloonsa alistuneen tuntuisen KalPa-organisaation arkkuun lahtelaiset napauttivat 11.4. Niiralanmontussa. KalPa yritti nousta vielä tasoihin päätöserässä, mutta lopputulokseksi jäi luvut 1-2 ja lahtelaisten riemu saattoi alkaa.
Kaanien suurimpia sankareita oli luonnollisestikin maalivahti Lehtinen (97,1%), joka päästi koko pudotuspelien yhdeksässä ottelussa yhteensä vain kuusi maalia. Juhlituin pelaaja oli kuitenkin kolme voittomaalia tehnyt Myrrä, joka oli karsintavaiheen paras pistemies tehoilla 6+2. KalPaa vastaan kaanit tekivät yhdeksän maalia – joista Myrrän osuus oli 3+2. TuTossa kuusi edellistä kautta pelannut Myrrä kertoi pelien jälkeen KalPan kaatamisen olleen hänelle oikeastaan velvollisuus – olihan mies aikoinaan ollut nostamassa TuToa liigaan juuri lahtelaisten kustannuksella. Myrrä aloitti kautensa Paraisilla pelaten kolmosdivaria, mutta päätti kokeilla kovempaa tahtia ja soitti Elorannalle kysellen näyttöpaikkaa. Ensimmäinen yritys meni mönkään laiturin loukkaannuttua, mutta Myrrä sai toisen mahdollisuuden, jonka käytti hyväkseen: konkari kuritti Haukkoja tehoin 4+2. 28 runkosarjapelissä hän upotti kiekon maaliin yhteensä 17 kertaa – tuolla määrällä harvahammas oli kaanien paras maalintekijä. Tätä siirtoa ei luonnollisestikaan katunut Lahdessa kukaan.
KalPa-vahti Kimmo Kapasen torjuntaprosentti karsintapeleistä oli 91,76%. Parhaimmiten kuopiolaisista kenttäpelaajista onnistuivat Pekka Tirkkonen (3+3), Aki Korhonen (3+1) ja Sami Torkki (3+0). Mikko Konttila jäi viisi maalia plussalle, kuten myös Jouko Myrrä, Tomi-Pekka Kolu ja Tommi Kovanen lahtelaisjoukkueestakin. Myrrän ohella Pelicansin tehomiehiä karsintasarjassa olivat Jussi Vienonen (1+5), Aki Uusikartano (0+6), Magnus Axelsson (4+1) ja Toni Saarinen (3+2). Jarkko Ollikainen sai nyt jäädä Ville Kiiskisen kanssa neljä maalia miinukselle.
Karsimassa vanhat tutut
Divarikarsinnoissa kohtasivat samat joukkueet kuin edelliselläkin kaudella, tosin parinsa vaihtaneina. Ahmat sai vastaansa kakkosen jatkosarjan etelälohkon voittaneen KooVeen, UJK:n vastus KooKoo oli jäänyt tamperelaisten taakse vain heikomman maalieron turvin. Pelin henki oli selvä: paras viidestä ja voittajat ensi kauden divarissa.
Hyvinkääläisjoukkue oli saanut lopullisen muotonsa vasta runkosarjan loppupuolella. Ahmojen onneksi Bluesissa käväissyt Juha Gustafsson palasi loppukaudeksi Hyvinkäälle. Kesken kauden lähtenyt HPK:n riveihin lähtenyt Tomi Källarson sen sijaan jätti puolustukseen pahan aukon, vielä kun lainalla käväissyt Aki Heinokin onnistui valtaamaan vakiruudun Kerhon kokoonpanosta. Vaisun syksyn pelannut Marko Myllymäki oli puolestaan siirtynyt kevääksi Kotkan Titaaneihin, maalivahti Ekman Vantaalle ja Mika Rautakallio Italiaan. Niinpä Jussi Tapola maaniteltiin kakkosdivarista takaisin palvelukseen ja Bluesia kiitettiin Jesse Wellingistä.
KooVee ei sen sijaan ollut muuttunut juurikaan – ei ennen kautta eikä sen aikana. Viime vuonna divariin karsineen ryhmän runkopelaajista joukkueen jätti vain Pekka Hilden. Uusia pelaajia porukkaan oli liittynyt puolestaan reilun kentällisen verran. Tärkein heistä oli Tanskasta palannut kolmekymppinen Jarno Suokko, divarikokemusta omasivat myös hyökkääjät Jarkko Oksala (SaPKo) ja Janne Ansakorpi (UJK).
Hienoisesta heikkenemisestään huolimatta Ahmat selätti KooVeen neljässä ottelussa ja säilytti täten sarjapaikkansa. Joukkueiden kaksi ensimmäistä kohtaamista olivat vielä tiukkoja (4-3 Ahmoille ja 4-2 KooVeelle), mutta ottelusarjassa kuusi maalia iskeneen Juha-Pekka Linnonmaan johdolla kolmas ja neljäs peli päättyivät hyvinkääläisten 7-2-voittoihin. Ratkaisevana voi pitää toisen Tampereella pelatun ottelun päätöserää, jonka Ahmat hoiti maalein 0-4 – ja otti samalla itselleen voiton lisäksi kotiedun ja mikä tärkeintä: henkisen yliotteen.
Linnonmaan (6+1, +7) lisäksi petojen tehomiehiin kuuluivat puolustaja Aki Tuominen (1+5, +6) ja Jussi Tapola (3+2, +4). Kyseisestä tehokolmikosta huolimatta divaripaikan Ahmoille pelasti ennen kaikkea onnistumiset laajalla rintamalla. Maalinteossa onnistui kymmenen eri hyvinkääläispelaajaa ja vain Jussi Tie sai sarakkeeseensa miinusmerkkisen lukeman. KooVeelle kaikki kaikessa olivat kokeneet Jari Harjumäki (2+3) sekä Jarno Suokko (3+1) – jotka tosin sortuivat kumpainenkin myös jäähyilemään. Petri Murtovaara iski tamperelaisille kolme ja Jarkko Oksala syötti neljä maalia.
Toisessa parissa kohtasivat siis Jää-Kotkat ja KooKoo. Divaripaikkaansa puolustanut uusikaupunkilaisjoukkue joutui tulemaan toimeen varsin kapealla ringillä, toisen kakkosdivarikautensa pelannut perinteikäs KooKoo taas oli pelottavankin kova. Kouvolalaiset olivat jo vuotta aiemmin olleet lähellä nousua, mutta jääneet rannalle. Nyt miehistöstä oli vaihtunut yli puolet, nimekkäimmistä miehistä ulkomaalaisveteraanit Aleksander Fatkullin ja Mihail Korshunov sekä Texasiin matkannut sentteri Gerald Tallaire. Maalivahti Tommi Friman oli siirtynyt JYP:n A-nuoriin ja noin puolitoista kentällistä miehiä joko lopetti tai siirtyi muihin kakkosen seuroihin. KooKoo jäi kuitenkin markkinoilla voitolle, sillä uudet hankinnat olivat lähes poikkeuksetta divaritasoa ja varsin moni vielä nälkäisiä ja KooKoo-henkisiä paluumuuttaja.
Maalilleen KooKoo oli saanut takaisin Haukoissa yhden kauden viettäneen kasvattinsa Sami Heikkisen. Pakistoon liittyivät P-Amerikasta kotikonnuilleen palannut Mikko Outinen, Pelicansissa pelannut Jari Raattama ja vielä kesken kauden Hermeksestä Markku Erholtz, hänkin vanha tuttu parin kauden takaa. Hyökkäyspään paluumuuttajia olivat Tatu Kattelus (SaPKo), Timo Nurmberg (TuTo) ja aikoinaan sarjan pistepörssissä mellastanut Mikko Laaksonen, joka oli pelannut edelliskaudet Manner-Euroopassa. Tulivoimaa toivat myös SM-liigasta Kuopiosta siirtynyt kokenut Timo Mäkinen, Janne Seppänen Ketterästä, Aki Sinkkonen SaiPan nuorista ja vielä kesken kauden Geoff Kufta jenkeistä.
Pariskunnan ensimmäiset pelit päättyivät selviin kotivoittoihin, 6-3 UJK:lle ja 5-1 KooKoolle. Kolmannessa pelissä kouvolalaiset hakivat Uudestakaupungista kuitenkin etulyöntiaseman 2-5-voitollaan. Kuten vuotta aiemminkin, joutuivat lähes 3500 kouvolalaiskannattajaa kuitenkin pettymään neljännessä pelissä, kun UJK tasoitti voitot lukemilla 3-5. Perinteikkään KooKoon korpivaellus kakkosdivarissa jäi silti kahden kauden mittaiseksi, sillä viidennessä ja ratkaisevassa ottelussa se voitti UJK:n vieraskaukalossa jatkoaikamaalilla. Väkiparta, runkosarjan tehokkain ukilainen, sai tehtyä viidessä karsintapelissä vain kaksi tehopistettä, kun puolestaan KooKoon Janne Seppänen keräsi hurjat tehot 7+4.
Kouvolalaisten Jani Luoma-aho jäi plussalle kuuden maalin verran, UJK:n Jari Laihille lukemaksi -5. Kotkien tehokkain pelaaja oli virolainen Olle Sildre (3+2), joka tosin sai myös tililleen myös 22 rangaistusminuuttia. Muutamalle muullekin uusikaupunkilaiselle paineet tuntuivat olleen liian kovat: UJK:lle vihellettiin keskimäärin parikymmentä minuuttia jäähyjä jokaista ottelua kohden, KooKoo selvisi puolella tästä. Jää-Kotkien divarivisiitti näytti siis jäävän tällä haavaa kolmen kauden mittaiseksi, vaan vielähän tuo putoaminen ehdittiin kesän aikana perumaan.
Suomenlatvialaiset
Latvia piti kauden päätteeksi yllä Suomen divarin mainetta Norjan MM-kisoissa. Yhdenneksitoista sijoittuneen maan kisamiehistöön mahtuivat Hermes-hyökkääjä Andrei Ignatovits (6. 0+2), Joensuussa kautensa päättäneet Artis Abols (4. 0+0) ja Marek Jass (6. 0+1) sekä kesken kauden Forssaan siirtynyt maalivahti Juris Klodans, joka pääsi Arturs Irben varamiehenä pelaamaan vain yhdessä matsissa. Lähes puolet Latvian joukkueesta pelasi tai oli pelannut uransa aikana Suomessa. B-sarjan MM-kisoissa Viro jäi keskikastiin. Myös virolaisista moni oli kytköksissä Suomeen, Jää-Kotkien Olle Sildre iski seitsemässä kisapelissään kaksi maalia. Syksyn karsintaturnauksessa Sildre iski yhden osuman.
Jukka Rautakorven valmentama 20-vuotiaiden jellonamiehistö jäi Kanadan MM-kisoissa viidenneksi. Divarimiehinä kisajoukkueessa pelasivat Kärppien Teemu Virkkunen (6. 0+2), ahma-pakki Juha Gustafsson (6. 1+1) sekä Diskoksessakin pelannut Miikka Männikkö (6. 2+3). 18-vuotiaat puolestaan nappasivat Saksassa järjestetyistä EM-kisoista kultaa. Mitali oli ikäluokalle jo viides peräkkäinen – ja myös viides peräkkäin kerta finaalissa. Jouko Lukkarilan luotsaamassa kisamiehistössä pelasi parin edustukseen mahtumattoman kärppäjunnun lisäksi FPS:n Jouni Kulonen, joka kuului myös seurajoukkueensa vakiopelaajiin. Kisoissa piskuinen Kulonen keräsi pisteet 1+6 ja oli Suomen toiseksi tehokkain peluri.
Vaille kisapaikkaa parikymppisissä jäivät harkkamatseja pelanneet TuTon Tommi Hannus, Sportin Andre Smulter, Ahmoissa puolustanut Tomi Källarson, 14 divaripeliä Kärpissä hyökännyt Jari Viuhkola, Diskoksen Pekka Saravo ja FPS:n Pasi Kuusisto. Viuhkola oli 19-vuotiaiden tehokkain pelaaja, keräten yhdeksästä pelistään pisteet 8+7. 18-vuotiassa ilman kisapaikkaa jäivät kokeiluista huolimatta Jokipoikien Mikko Martikainen ja kärppävahti Riku Välitalo. 17-vuotiaissa maaotteluja saalistivat SaPKon Jarkko Immonen (10. 4+3) sekä Ahmojen Miikka Jäske (4. 0+0). NHL:ään suomalaisia varattiin kesällä yhteensä kahdeksantoista – ei kuitenkaan ketään divarista.
Joulutauolla Kärpät peittosi hyväntekeväisyyskamppailussa I divisioonan tähdistön luvuin 9-5. Kari Heikkilän ja Ari-Pekka Selinin valmentamassa divaritähdistössä oli yksi pelaaja FPS:sta, UJK:sta ja Kärpistä sekä muista joukkueista kaksi. Kärppien Bergeron keräsi ottelussa tehot 2+2 ja Rousu nakkasi kypärätempun. Tähdistön tehokkaimpia olivat kaksi maalia tehneet Antti Virtanen sekä Sport-pakki Mika Yli-Mäenpää.