Analyysi: Eliittitasolla puolustava Ässät ontuu hyökkäyspelaamisessa

LIIGA / Artikkeli
Patasydän on sykkinyt Isomäessä tälläkin kaudella.
Kuva © Teemu Grönroos www.teemugronroos.kuvat.fi
Ässät pelaa vahvaa kautta Jere Härkälän alaisuudessa. Patapaidat ovat lyöneet luukut kiinni, mutta hyökkäyspelaaminen on ollut ponnetonta. Jatkoaika analysoi Ässien neljä edellistä kamppailua.

Ässät on kerännyt 17 otteluun 30 pistettä, mikä oikeuttaa sarjataulukon kolmanteen sijaan. Erityisesti kauden alussa Ässät oli iskussa, sillä ensimmäisestä kymmenestä ottelusta joukkue voitti seitsemän. Näistä voitoista kolme tuli varsinaisen peliajan jälkeen.

Viimeiset viisi kamppailua taas ovat tuoneet kaksi voittoa ja kolme tappiota, joista kaksi edellistä tuli viime viikonloppuna Lukkoa vastaan.

Ässät on tehnyt maaleja seitsemänneksi eniten (46) ja päästänyt vähiten (36). Nämä kaksi tilastoa kuvaavat isossa kuvassa hyvin Ässien pelaamista. Hyökkääminen ei ole huonoa, mutta ei oivallistakaan. Puolustus- ja maalivahtipelaaminen taas ovat aivan Liigan kärkitasoa, mikä jo yksinään tuo joukkueelle varmasti jatkossakin hyvän määrän pisteitä.

Puolustuspelaaminen syvällä selkärangassa

Jere Härkälä valmennustiimeineen on saanut Ässät puolustamaan ympäri kenttää erinomaisesti. Prässipelaaminen ei ole samalla tavalla pelin keskiössä kuin vaikkapa Tommi Miettisen TPS:llä, mutta sekin luonnistuu. Ei käy kateeksi puolustajia, jotka joutuvat menemään päätykiekkoon Jesse Joensuun ja Lassi Vanhatalon kaltaisten pelaajien vyöryessä päälle.

Ässät vaalii kuitenkin jatkuvasti puolustuspelivalmiutta ja pelin alla on vähintään kolme pelaajaa, joskus jopa neljä.

Tämä ei tuota niin paljoa riistoja kuin olisi mahdollista, mutta toisaalta Ässät pääsee lähes poikkeuksetta puolustamaan omalla alueella hyvistä asemista. Keskialueen ohjauspelaaminen eli trap taas on selkeä osa Härkälän työkalupakkia.

Ässät oli tyly vieras Tampereella.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa

Ässät haki viime viikon keskiviikkona Tapparasta vakuuttavan 6–2-vierasvoiton, jonka avaintekijänä tehokkaan viimeistelyn lisäksi oli 32 kertaa keskialueelle asetettu trap-muodostelma. Vaikka Tappara ohittikin tätä kiitettävällä tavalla, oli Ässät joka kerta valmis puolustamaan laadukkaasti omalla alueella.

Omalla alueella Ässät puolustaa yksi vastaan yksi -tyylillä, mikä on toiminut erinomaisesti. Pelaajat puolustavat poikkeuksetta tunnollisesti ja laadukkaasti. Lisäksi maalin suulla on yksi sarjan parhaista maalivahdeista, Niklas Rubin, joka on torjunut 91,82 torjuntaprosentilla ja 1,92 päästettyjen maalien keskiarvolla.

Ässät siis antaa tasakentällisin suhteellisen vähän maalipaikkoja – edelliseen neljään peliin hieman yli yhdeksän paikkaa per ottelu – minkä lisäksi Rubin kykenee lähtökohtaisesti torjumaan ykkös- ja kakkossektorin paikkoja tarvittaessa.

Omalla kenttäpuoliskolla Ässät onkin toistaiseksi ollut hyvin vakuuttava.

Pelin virtaus kaipaa laadukkaampaa hyökkäyspelaamista

Laadukkaasti puolustaminen edellyttää kuitenkin myös laadukasta hyökkäyspelaamista, ja siltä osastolta Ässät kaipaisi enemmän. Virheitä kuitenkin syntyy puolustuspelaamisessa väistämättä, mikäli hyökkäyspelaaminen ei anna riittävästi happea tälle osa-alueelle.

Edelliset neljä peliä ovat tuottaneet vaivaiset kuusi ja puoli maalipaikkaa ottelua kohden, mikä on auttamatta liian vähän. Suorahyökkäyspelaaminen on ollut laadukasta oman alueen tarjontapelaamisesta lähtien, mutta hyökkäyssiniviivan ylitettyä peli on muuttunut vaikeammaksi.

Yksi ongelma Ässien hyökkäyspelissä on, että se ei saa riittävästi aikaiseksi pitkiä hyökkäysalueen hyökkäyspelejä. Näillä on itseisarvo jo siinä mielessä, että pelkästään hyökkäysalueella vietetty aika tuo joukkueelle peliotetta. Ja kun hyökkäysalueen pelit päättyvät lyhyeen, on maalipaikoillekin vaikea päästä.

Usein Ässien hyökkäyspelaamisessa pelataan kiekko syvään, sieltä viivaan ja sitten kiekko kohti maalia, missä on kahdesta kolmeen pelaajaa jatkopeleillä. Hyvin rautalankajääkiekkoa, joka kaipaisi monipuolisuutta.

Taitoa ja juonikkuutta Ässien kokoonpanossa kuitenkin on riittävästi muun muassa Jan-Mikael Järvisen, Lenni Hämeenahon ja Martin Lefebvren muodossa.

Ylivoimaprosenttikin (12,50) on sarjan toiseksi heikoin ja se kaipaa myös onnistumisia. Mutta mikäli tasaviisikoin hyökkäyspelaaminen ei suju, heijastuu se usein myös ylivoimapelaamiseen.

Härkälän ryhmällä on pelin perusta hyvissä kantimissa, mutta nyt hyökkäyspelin organisoinnissa täytyy ottaa askeleita eteenpäin, jotta Ässät on keväällä uskottava seura taistelemaan pudotuspeleissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle