Pelaajakartta: Kun HPK:sta puuttuu timantteja, on iloittava näytönpaikoista ja kilpailusta

LIIGA / Artikkeli
Petteri Nikkilän syöttöpelaaminen on yhä Liigan eliittiä.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
HPK jäi keväällä 2023 pudotuspelien ulkopuolelle viime metreillä. Pelaajiston uudet kasvot ovat ensisijaisesti paluumuuttajia. Seasta löytyy laatupelaajia, mutta kärkitaitoa, syvyyttä ja leveyttä puuttuu etenkin hyökkäyksestä.

HPK:n kausi 2022-23 päättyi pettymykseen joukkueen jäätyä hyvästä loppuneljänneksestä huolimatta pudotuspelien ulkopuolelle. Päävalmentaja Jarno Pikkarainen vaihtui tulokas Matias Lehtoseen. Lehtonen on liigatasolla kokematon mutta Mestiksessä hyvin menestynyt päävalmentaja. Myös apuvalmentajisto myllääntyi fysiikkavalmennusta myöten, kun NHL:ään siirtynyt Matias Sarvela jouduttiin korvaamaan uudella kasvolla Markus Jokisella.

Lehtosen peluutus ja erityisesti pelitapa asettuvat suurennuslasin alle kauden alusta lähtien. Kun pelaajisto on jonkin verran heikentynyt, olisi ero kurottava umpeen pelillisin keinoin. Näissä Lehtosta testataan siinä, että hyvän peruspelin ja tiiviin puolustuksen päälle hyökkäysalueen hyökkäyspeliin löytyisi kiekonhallintaa ja toisteisuutta.

Voimasuhteita arvioidessa kaksi asiaa on samaan aikaan totta: Lehtonen on yhtä aikaa Liiga-tasolla yksi heikoimmista valmentajista sekä yksi lupaavimmista. Helppoa savottaa hänelle ei ole luvassa, mutta tuskin hän odottikaan aloittavansa liigauransa "valmiista pöydästä".

Supertähti ja adjutantit poistuivat

Liigan kirkkain hyökkääjätähti Michael Joly oli kesän merkittävin menetys. Pistepörssin kärkinimi vie mukanaan tehot, joille ei lähtökohtaisesti ole löydetty paikkaajaa. Suurena menetyksenä voidaan pitää myös Arttu Pellin siirtymistä Ilvekseen. Kaksikko vie nopeutta ja kärkitaitoa pois sekä tasakentällisin että ylivoimalla.

Myös NHL:stä paikkaa tavoitteleva Eetu Liukas ja Tšekkiin siirtyneet Matti Järvinen sekä Steve Moses vievät tehoja pois hyökkäyksestä. Heidän tilalleen on tosin saatu jossain määrin samantapaisia pelaajia, eikä ole täysin poissuljettua, että Liukas siirtyisi lainalle takaisin Kerhoon. Mathias Trettenes ei ollut liigatasolle mikään tähti, mutta kehittyi kuitenkin kauden aikana HPK:lle tärkeäksi runkopelaajaksi, jonka paikka sentterinä on toistaiseksi täyttämättä samantasoisella pelaajalla.

Mistä hyökkäyksen tehot?

Kerhoa seuraaville kesän paras uutinen oli kanadalaisen Danick Martelin saapuminen joukkueeseen. Kanadalaisesta ei kannata suorilta odottaa Michael Jolyn paikkaajaa, mutta harjoituskauden perusteella hänestä on tulossa hyökkäyksen ykköstähti sentteriksi tai laidalle. Martel on pelannut kakkosessa ja välillä laidassa, ja esitysten perusteella taitotaso riittää selkeästi ykköstason minuuteille, mutta ominaisuuksiensa puolesta parempi paikka voisi olla laidassa. Tämä aiheuttaisi kuitenkin entistä suuremman loven keskelle.

Pidempään joukkueessa olleet Markus Nenonen sekä Aleksi Mustonen kuuluvat hyökkäyksen "takuumiehiin" 25-30 pisteen odotusarvolla. Eetu Tuulola ja Teemu Rautiainen ovat parhaimmillaan olleet sitäkin kovempia, mutta ketjukaverien ollessa nyt siivun verran heikompaa luokkaa, pitäisi kaksikon nyt enemmän ottaa muita reppuselkään ja näyttää parasta osaamistaan särmässä, luistelussa ja pelin ytimeen menemisessä.

Kärkimiesten takaa tarjolla on enemmän mahdollisuuksia ja tilaa kuin kovin kirkasta potentiaalia. Artturi Toivola, Veikko Loimaranta, Jere Henriksson ja harjoituskauden komeetta Heikki Huttunen ovat pelaajia, joihin on suhtauduttava avoimin mielin: odotusarvo ei ole hiomattoman timantin luokkaa, mutta nyt kaikilla on kaikkien aikojen näytönpaikka täräyttää itsensä kunnon runkopelaajiksi Liiga-tasolle. Pessimistisemmin on todettava, että Kerhon menestys vähän myös vaatisi sitä.

Kokonaisuutena HPK:n hyökkäyksen merkittävimmät ongelmat ovat ne, että sentterikalusto on ohut ja laidoilla on liikaa alempien ketjujen tasoisia pelaajia. Positiivisesti ajateltuna kilpailua riittää. Materiaalina arvioituna hyökkäys kuuluu Liigan heikoimpaan neljännekseen.

HPK:n pelaajakartta

Pelaajakartta HPK:n pelaajakartta

VLH

Teemu Rautiainen
Heikki Huttunen
Veikko Loimaranta
Antti Pihlström
Eskil Wold
Roope Vesterinen

KH

Danick Martel
Aleksi Mustonen
Artturi Toivola
Sami Päivärinta
Juho Järvelä

OLH

Markus Nenonen
Eetu Tuulola
Jere Henriksson
Miro Ruokonen
Joel Janatuinen
Samuli Aaltonen
Valtteri Savolainen

P

Petteri Nikkilä
Juuso Hietanen
Ossi Ikonen
Petteri Nurmi
Rony Ahonen
Julius Reini
Juuso Ketola
Mikael Tapio
Jiri Pärssinen
Niklas Talvikunnas
Miro Karjalainen (louk.)

MV

Sami Rajaniemi
Juho Markkanen
Kaj Saarinen

Valmentaja

Maso Lehtonen

Peräpää kestää vertailua paremmin

Hieman keskeneräiseksi jäänyt kokoonpano ei näytä yhtä keskeneräiseltä peräpäässä. Kärkinelikko tai -viisikko puolustajista on vähintään luotettava, ja viimeisille paikoille riittää kilpailua. Ykkösparina nähtäneen viisaan kiekollisen pelinrakentelun maestro Petteri Nikkilä sekä sijoittumisen sekä oikea-aikaisuuden mestari Juuso Hietanen.

Todennäköisen kakkosparin Petteri Nurmi tuo nelikkoon kehitysvaraa. Kausi 22-23 oli Nurmelle yllättävän heikko, ja nyt hänen tulisi kammeta itsensä takaisin nousujohteiselle uralle. Alivoimalla ja tasakentällisin luotettava Ossi Ikonen täydentää kakkosparin tai tarjoaa tukea kolmosessa jollekin nuoremmalle pelaajalle. Tässä saatetaan nähdä myös Rony Ahonen.

Viimeisistä paikoista kisaavat Julius Reini kärjessä, Mikael Tapio, HPK:ssa läpimurtoa hakeva Juuso Ketola sekä viime kauden lähes kokonaan sivussa ollut Jiri Pärssinen. Myös Niklas Talvikunnas saatetaan nähdä yksittäisissä peleissä kauden aikana.
Miro Karjalaisen selkävamma on toistaiseksi jättänyt koko uran jatkon kyseenalaiseksi. Toivoa kuntoutumisen suhteen ei ole vielä menetetty täysin, mutta ihan heti häntä ei kaukalossa nähdä.

Puolustus olisi kaivannut Pellin kaltaista nopeutta ja yllätyksellisyyttä lisää, mutta kokonaisuutena se kestää hyvin vertailua. Optimitilanteessa pakisto kuuluu Liigan keskitasolle.

Maalivahti Sami Rajaniemi kuuluu parhaimmillaan Liigan luotettaviin hieman keskitason yläpuolella torjuviin pelaajiin. Ongelmaksi tämä nousee vain silloin, jos HPK:n takana hänen pitäisi kyetä vielä parempiin. Juho Markkanen on hänen takanaan toistaiseksi liigatasolla onnistumatta jäänyt kakkonen. Markkasen täytyisi kyetä pelaamaan tasolla, jolla se kykenee viemään liiallista kuormaa Rajaniemeltä pois. Liika peluutus on näkynyt Rajaniemellä välillä tasonlaskuna.

Paras laukoja: Markus Nenonen
Nopein luistelija: Aleksi Mustonen
Kovin taklaaja: Eetu Tuulola
Henkinen johtaja: Juuso Hietanen
Flopin ainekset: Eetu Tuulola
Tärkein pelaaja: Sami Rajaniemi

» Lähetä palautetta toimitukselle