Pelaajakartta: SaiPa hyökkää laajalla rintamalla, mutta omassa päässä riittää huolenaiheita

LIIGA / Artikkeli
SaiPan ilonaiheet ovat olleet vähissä viime kausina.
Kuva © Topi Lainio

SaiPassa on eletty jo monta tuulista vuotta. Odotuksia on ollut joka syksy, mutta vuodesta sekä kaudesta toiseen kausi on päättynyt jo runkosarjaan. Viime kauteen lähdettiin Pekka Virran komennuksessa, mutta kausi päätettiin tulevallakin kaudella valmentavan Ville Hämäläisen alaisuudessa.

Hämäläinen on kerännyt kokemusta päävalmentajan tehtävästä jo parilla eri kaudella. Nyt alkava sesonki on kuitenkin ensimmäinen, jonka hän pääsee aloittamaan lappeenrantalaisen pääkäskyttäjänä heti runkosarjan ensimmäisestä ottelusta lähtien.

Itse joukkue on uudistunut paljon. Maalivahdit ovat vaihtuneet kokonaan ja puolustuksessa riittää kysymysmerkkejä. Hyökkäys vaikuttaa lähtökohtaisesti selvästi joukkueen vahvimmalta osa-alueelta.

Pelaajakartta SaiPan pelaajakartta

VLH

Antoine Morand
Jonne Tammela
Otto Kivenmäki
Ville Vainikainen
Rasmus Ruusunen

KH

Antti Kalapudas
Adam Helewka
Miska Siikonen
Otto Hokkanen

OLH

Valtteri Ojantakanen
Valtteri Lipiäinen
Niklas Appelgren
Joonas Oden
Roni Karvinen

P

Nuutti Viitasalo
Santeri Airola
Greg Moro
Aleksi Anttalainen
Matias Rajaniemi
Hugo Rikkilä
Elmeri Laakso
Ondřej Trejbal
Henri Hietala

MV

Jan Lukáš
Kari Piiroinen
Kalle Varis

Valmentaja

Ville Hämläinen

Viitasalo puolustuksen kärkihahmona

Niclas Westerholmin poistuminen SaiPan maalilta kesken viime kauden jätti lappeenrantalaiset hankalaan tilanteeseen. Vaikka nuori maalivahti ei ehkä pystynyt viime kaudella parhaimpaansa joka ilta, hän oli siitä huolimatta usein joukkueen tuki ja turva, joka pelasti monelta suurinumeroiselta tappiolta.

Myös joukkueessa kauden aikana pelanneet kaksi muuta maalivahtia Niklas Kokko sekä Jere Huhtamaa poistuivat sputnikkien riveistä. SaiPa lähtee tulevaan kauteen tämän myötä täysin uudella maalivahtikaksikolla. Maalia tilkitsevät tulevalla kaudella Kari Piiroinen sekä tšekkivahti Jan Lukáš.

Kari Piiroiselle on luvassa tasavertainen mahdollisuus taistella ykkösvahdin roolista.
Kuva © Tiia Mahkonen

Maalivahtikaksikon muutos yhdistettynä paperilla heikentyneeseen puolustukseen ei lähtökohtaisesti aiheuta juuri hurraa-huutoja. Suurimmat menetykset puolustuspäässä joukkue koki kanadalaispuolustaja Aaron Irvingin sekä kokekeen Kalle Maalahden poistuttua puolustusvahvuudesta. Myös Kärppiin edelliskauden lopussa siirtynyt Joel Olkkonen voidaan laskea isoksi menetykseksi.

Omaan päähän Lappeenrannassa on kyllä hankittu vahvistuksia, mutta täysin menetyksiä ei ole kyetty paikkaamaan. TPS:stä saapunut Aleksi Anttalainen ja Yhdysvalloissa juniorisarjoja kolunnut tšekkipakki Ondřej Trejbal ovat ennakkoon kyllä kehityskelpoisia, mutta hyvällä tahdollakaan heistä ei saa paikkaajia koetuille menetyksille.

Joukkueessa jatkaneista puolustajista suurimmat odotukset kohdistuvat Nuutti Viitasaloon. Potentiaalia puolustuksessa edustavat Matias Rajaniemi, Santeri Airola, Elmeri Laakso sekä Hugo Rikkilä. Heistä varsinkin rohkeasti pelaava Airola on ollut positiivinen yllätys harjoituskaudella. 

Nuutti Viitasalolta on lupa odottaa lopullista läpimurtoa Liigan kärkipakkien joukkoon.
Kuva © Tiia Mahkonen

Uudistunut hyökkäys on laaja ja potentiaalia täynnä

SaiPan hyökkäys on uudistunut muun joukkueen tavoin. Aiemmilla kausilla joukkueesta on löytynyt ainakin oletusarvoisesti selkeästi kärkihyökkääjät erikseen, mutta tulevan kauden joukkueen hyökkäysosasto vaikuttaa tasapainoisemmalta. Joukkueessa ei ole enää yhtä Kristián Pospíšilin kaltaista tähteä, sillä mahdollisia vastuunkantajia on nyt enemmän.

Veikko Loimarannan, Gustav Olhaverin, Tino Metsävainion ja Ville Meskasen jättämiä paikkoja paikkaamaan on hankittu useita jo liigatasolla kyntensä näyttäneitä pelaajia. Kokemusta uusista hankinnoista edustavat Niklas Appelgren, Miska Siikonen sekä Jonne Tammela. Potentiaalisten hankintojen listalle voidaan laittaa Otto Kivenmäki.

Appelgrenilta ja Siikoselta odotetaan vahvaa esimerkin näyttämistä joukkueelle siitä kuinka töitä tehdään illasta toiseen päästä päähän SaiPa-konkari Ville Vainikaisen säestäessä omalla panoksellaan. Tammelan sekä Kivenmäen suurimmat avut löytyvät hyökkäyspäästä. Kaksikolta odotetaan tehoja erityisesti ylivoimalla.

Hyökkäyspäähän SaiPalta löytyy poikkeuksellisen paljon edellisiin kausiin verrattuna sitä kuuluisaa potentiaalia. Harjoituskaudella erityisesti kanadalainen Antoine Morand on osoittanut haluavansa lyödä itsenä läpi liigakartalle. Myös uusi hankinta, niin ikään kanadalainen, Adam Helewka on hiljalleen osoittanut tottuvansa suomikiekon metkuihin.

Ville Vainikainen johtaa SaiPan alaketjuja kovalla asenteella.
Kuva © Topi Lainio

Antti Kalapudas, Valtteri Lipiäinen sekä Valtteri Ojantakanen voidaan laskea myös pelaajiin, joilta odotetaan enemmän vastustajan päässä kuin omassa päässä. Joonas Odenilta löytyy myös vastaavaa potentiaalia, mutta tehokkuutta olisi saatava lisää aiempaan verrattuna. 21-vuotias Roni Karvinen ei lähtökohtaisesti kuuluu aivan terävimpään kärkeen yhdessä Otto Hokkasen kanssa, mutta molemmat ovat varmasti valmiita taistelemaan paikan itselleen vakiokokoonpanosta.

Pudotuspelipaikka tiukassa myös ensi keväänä

SaiPa on pelannut edellisen kerran pudotuspeleissä kaudella 2018-2019. Myös ensi kaudella paikka auringossa on tiukassa. Hyökkäyksen laajuus ja laatu mahdollistaa pudotuspelipaikasta taistelemisen, mutta auttamatta kapea puolutuspää sekä täysin uusi maalivahtikaksikko aiheuttavat harmaita hiuksia Lappeenrannassa.

Hämäläisen todellisista kyvyistä päävalmentajan pestissä ei ole vielä täyttä kuvaa. SaiPan kannalta olisi toivottavaa, että rahakirstusta löytyisi vielä euroja panostaa puolustukseen ainakin yhden kokeneen puolustajan verran.

Paras laukoja: Valtteri Ojantakanen
Nopein luistelija: Antoine Morand
Kovin taklaaja: Aleksi Anttalainen
Henkinen johtaja: Miska Siikonen
Flopin ainekset: Otto Kivenmäki
Tärkein pelaaja: Antoine Morand

» Lähetä palautetta toimitukselle