Pelaajakartta: Timanttiset sentterit ja vahva jatkuvuus Karjalaisen tulokaskauden selkärankana

LIIGA / Artikkeli
KalPan kuviot olivat valmistavissa otteluissa suhteellisen hyvin paikoillaan.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
Niiralan montun saranat ovat säästyneet kesän aikana liiemmältä rasitukselta, sillä KalPan vaihtuvuus on ollut hämmästyttävän pieni. Ratkaisevin muutos on kuitenkin ollut penkin takana, kun Petri Karjalainen debytoi liigajoukkueen päävalmentajana.

Jatkuvuus. Siinä ensimmäinen mieleen tuleva sana, joka kuvaa KalPan tulevan kauden joukkuetta. Viime keväänä niukasti puolivälieräsarjan seiskapelissä Pelicansille tippuneesta joukkueesta poistui vain kourallinen pelaajia, joskin sisäänpäin liikennettä on ollut jopa vielä vähemmän.

Uskomattomalta tuntuva fakta on, että KalPan 18 sopimushyökkääjästä jokainen pelasi jo viime kaudella Kuopiossa. KalPan joukkueessa onkin kaikista liigajoukkueista eniten joukkuekohtaista kokemusta, joten savolaisryhmää voi huoletta nimittää myös hyvin ”kalpamaiseksi”.

Mielenkiintoisin muutos onkin valmennuksessa, kun Tommi Miettinen vaihtui Petri Karjalaiseen. Ikäisekseen erittäin kokenut Karjalainen hyppää nyt ensimmäistä kertaa liigajoukkueen päävalmentajan rooliin. Valmennus vahvistui myös Karjalaisen viime kausien aisaparilla Jukka Hentusella. Jatkuvuutta valmennukseen tuo muu valmennusryhmä Sami Tervosen johdolla.

Pelaajakartta KalPan pelaajakartta

VLH

Juuso Mäenpää
Matyáš Kantner
Aleksi Klemetti
Elias Koponen
Andreas Okany
Akseli Pulkkanen

KH

Jaakko Rissanen
Aapeli Räsänen
Oliver Kapanen
Jaakko Lantta
Severi Immonen
Joona Saarelainen

OLH

Tuomas Kiiskinen
Kasper Simontaival
Benjamin Korhonen
Sami Tavernier
Konsta Kapanen
Sakke Vallius

P

Lasse Lappalainen
Colby Sissons
Jesper Mattila
Filip Westerlund
Anton Karlsson
Aleksi Elorinne
Hugo Gallet
Saku Salmela
Leevi Sorvali
Ville Ruotsalainen

MV

Juha Jatkola
Stefanos Lekkas

Valmentaja

Petri Karjalainen

Suuria mullistuksia Karjalainen ei ole KalPan peliin tuonut, mutta kaikkea leimaa pyrkimys edelleen nopeuttaa peliä. Se on tuonut peliin paljon hyvää, toisaalta myös omissa on soinut taajaan. Yhtä kaikki, KalPan harjoituspelikausi oli tuloksellisesti varsin mallikas. Seitsemästä harjoituspelistä saldona oli viisi voittoa.

Puolustuksessa muutokset maltillisia

KalPan maalilla päävastuuta kantaa Juha Jatkola, jonka viime kausi oli todellinen läpilyönti. Liigassa nousu ykkösvahdiksi, debyytti maajoukkueessa ja juhannuksen korvilla vielä 4. kierroksen NHL-varaus. Jatkolaa kirittää Tanskan pääsarjasta saapunut Stefanos Lekkas. Sähäkän kanadalaisvahdin otteet harjoituskaudella ovat olleet kohtalaisia, mutta lähtökohtaisesti Jatkola on selkeä ykkönen.

KalPa oli viime kaudella Tapparan ohella ainoa joukkue, josta löytyi kaksi yli 30 pistettä tehnyttä puolustajaa. Sekä Lasse Lappalainen että Colby Sissons jatkavat Kuopiossa ja kantavat suuren vastuun joukkueen takalinjoilla. Ylivoima-aikaakin on luvassa ruhtinaallisesti, joten tulosta myös odotetaan.

Lasse Lappalainen ja Juha Jatkola jatkavat KalPan alakerran turvana.
Kuva © Saimi Airaksinen / https://urheilu.kuvat.fi/SaimiPhoto/

Lappalaisen pakkiparina on pelannut Liigaan palaava Aleksi Elorinne, joka on esiintynyt valmistavissa otteluissa edukseen. Sissonsin parina aloittanee Jesper Mattila. Sekä Mattila että Elorinne ovat luotettavia oman pään puolustajia, jotka tahkoavat isot minuutit myös alivoimalla.

Parhaassa terveystilanteessa kolmanteen pariin jäisi Anton Karlsson ja Ilveksessä viime kaudella pelannut Filip Westerlund. Ruotsalaisparia ei kuitenkaan nähdä kuin aikaisintaan myöhemmin keväällä Karlssonin pitkän loukkaantumisen vuoksi. Westerlund tuo kätisyyden vuoksi vaihtoehdon myös ylivoimapeliin.

Runkopakkien joukkoon menee myös Hugo Gallet sekä Saku Salmela. Molempien otteissa on viime aikoina ollut parantamisen varaa. KalPa tarvitsisi heiltä varmempaa suorittamista, ettei kärkipakkien kuormitus karkaa liian suureksi. Kaksikon haparoidessa voi Leevi Sorvalille tai Ville Ruotsalaiselle avautua mahdollisuus pelata itsensä vakiopelaajaksi.

Timanttiset sentterit

KalPan hyökkäyksen peruspilarit löytyvät keskikaistalta, joka on yksi Liigan kovimmista. Viime kaudella 50 pistettä tehnyt Jaakko Rissanen, Leijonissa debytoinut Aapeli Räsänen sekä Montreal Canadiensin NHL-varaus Oliver Kapanen muodostavat poikkeuksellisen vahvan kolmikon. Koko triolle vastuuta onkin tiedossa paljon, pelaavathan kaikki niin yli- kuin alivoimaakin.

Myös Jaakko Lanttaa sekä Severi Immosta voi huoletta heittää alempien ketjujen keskustaan. Kokonaisuudessaan KalPan sentteriosasto on niin vahva, että peluuttipa Karjalainen minkälaista kiekkoa tahansa, on keskushyökkääjät saatava tiukasti peliin ytimeen myös kiekollisena.

Matyáš Kantnerin ruuti oli harjoituspeleissä rutikuivaa.
Kuva © Saimi Airaksinen / https://urheilu.kuvat.fi/SaimiPhoto/

Rissasen laidoille on tarjolla mielenkiintoinen kaksikko, joka voi nousta ratkaisevaan asemaan KalPan menestyksen kannalta. Sekä Aleksi Klemetti että Kasper Simontaival tekivät viime kaudella 24 pistettä, mutta nyt oletettu rooli on sellainen, että tulosta pitää syntyä enemmän.

Kapasen ympärillä nähtäneen Juuso Mäenpää ja Tuomas Kiiskinen. Kokenut Kiiskinen täyttää edelleen paikkansa mallikkaasti, mutta saako kapteeni alleen ehjän kauden? Mäenpää on puolestaan KalPa-hyökkäyksen varmimpia kortteja. Erittäin vahvasti harjoituspeleissä esiintynyt pienikokoinen hyökkääjä on matkalla koko Liigan eliittiin.

Räsäsen ketjussa hyökkäävät todennäköisesti Matyáš Kantner ja Benjamin Korhonen. KalPan harjoituspelikauden positiivisin asia onkin ollut Kantnerin hurja maalivire, sillä maalintekijätyyppejä on savolaisten riveissä vähän. Korhonen puolestaan kuuluu monipuolisuudellaan KalPa-pelaajiston aliarvostettuun valiojoukkoon.

KalPan nelosketjusta on turha odottaa romuluista yksikköä. Oikeaan laitaan nousee melkein koko viime kauden loukkaantuneena ollut Sami Tavernier. Toiselle laidalle on paljon vaihtoehtoja. Omista kasvateista vahvimmin tyrkyllä ovat Elias Koponen, Konsta Kapanen tai Andreas Okany. Vaihtoehtona on myös peluuttaa Immosta toisessa laidassa.

Kaiken kaikkiaan KalPan materiaali on hyvä ja kilpailua pelipaikoistakin on. Jos jotain joukkue tarvitsisi olisi se ehdottomasti oikea käsi alhaalla pelaava maalinsylkijä tulosyksikköön ja ylivoimalle. Tämän materiaalin pitäisi riittää pudotuspeleihin, mutta alkukaudesta nähdään, miten Karjalaisen saa pelitapansa toimimaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle