Vaihto vaihdolta: tuore tupsukorva Adam Clendening ensi kertaa eurokaukalossa

LIIGA / Artikkeli
Adam Clendening ei päässyt vielä juhlimaan maalia uuden joukkueensa kanssa.
Kuva © Samuli Huikuri
Ilveksen tuore puolustaja Adam Clendening on Liigan mittakaavassa harvinaisen nimekäs ja kokenut hankinta. Jatkoaika seurasi jenkkipakin ensimmäisen ottelun vaihto vaihdolta.

Ilves tiedotti sunnuntaina hankkineensa riveihinsä Yhdysvaltain maajoukkueesta tutun Adam Clendeningin. Kokenut, yli 500 AHL- ja 90 NHL-ottelua pelannut puolustaja saapui Tampereelle viikonloppuna ja liittyi joukkueen vahvuuteen maanantaina.

Keskiviikon ottelu Kouvolassa tuli kapeaan kaukaloon tottuneelle Clendeningille eteen nopeasti. Ottelun alla C Moren haastattelussa Antti Pennanen kertoi puolustajan kummastelleen ensimmäisissä harjoituksissaan kentän suurta kokoa.

Haparoiva ensimmäinen erä

0.43−1.47
Clendening pääsee ensimmäistä kertaa jäälle, pakkiparinaan hänellä on kapteeni Niklas Friman. Ensimmäisen kiekkokosketuksen tuloksena on rujo ohisyöttö, joka päätyy KooKoo-päätyyn saakka. Pitkää kiekkoa ei kuitenkaan vihelletä. Tämän jälkeen toinen kiekkokosketus tulee oman päädyn vieressä. Harhautus ei onnistu, vaan KooKoon pelaaja nappaa kiekon mukaansa.

2.11−3-14
Puolustaja pääsee heti ottelun ensimmäiseen ylivoimaan ykköskentälliseen. Vaihto tuottaa ensimmäisen laukauksen.

6.19−7.14
Clendening ottaa hieman rauhallisemmin ja viihtyy oman maalin edessä. Kenties kaukalon koko ja hieman haparoiva aloitus vaikuttavat.

7.59−9.06
Vaihtoon luistelee vierelle seitsemäntenä puolustajana kokoonpanoon merkitty Joni Jurmo. Muuta merkittävää kentällä ei tapahdu.

10.12−10.56
Vaihto alkaa hyökkäyspäästä. Kiekko päätyy Clendeningille viivaan, josta hän pienen liikkeen jälkeen siirtää hyvin keskelle. Tilanteesta seuraa Eetu Päkkilän laukaus. Clendening ehtii ensimmäisenä omaan päätyyn, kun KooKoo nappaa kiekon.

14.08−15.24
KooKoo hyökkää ja peli jää pyörimään Ilveksen omaan päätyyn. Clendeningin saadessa kiekon hän purkaa keskialueelle KooKoo-lapaan. Pyöritys jatkuu, kunnes Ilves-pelaajat saavat rakennettua hyökkäyksen. Hyökkäys päättyy, kun Clendening sohlaa kiekon kanssa siniviivalla ja roiskaisu päätyy jälleen KooKoolle.

18.43−19.48
Teemu Engberg ohittaa Clendeningin laidasta ja puolustaja jää oman siniviivan tuntumaan hieman ihmettelemään. Saatuaan kiekon lapaan kulmaväännön jälkeen hän pelaa rauhallisesti ja avaa Ilves-hyökkäyksen. Clendening ehtii myös hyökkäyspäähän toimittamaan rännikiekon takaisin KooKoo-maalin taakse.

Erän yhteenveto: 7 min 14 sek, yksi laukaus, +/-0

Peliaika laskee, mutta otteet paranevat

20.59−22.12
Clendening aloittaa erän pelaamalla hyvin yksinkertaista peruspeliä omassa päässä. Syötöt alkavat jo paremmin löytää omille, mutta kiekkokontrollissa on edelleen huomattavasti parantamisen varaa.

23.58−25.07
Ylivoimaa kakkoskentässä, pakkiparina Les Lancaster. Clendening hieman hidastaa ylivoiman pyörimistä. Laukaus lähtee keskeltä viivan tuntumasta, mutta Olli Korhonen blokkaa tämän.

30.04−31.25
Clendening lähtee aktiivisesti tukemaan hyökkäystä, mutta kaartaa pian takaisin hyökkääjien kiekonmenetyksen vuoksi. Pääsee kiekkoon useasti ja saa sen pois kouvolalaisilta. Syötöissä kuitenkin vieläkin hieman hätäisyyttä. Pitkähkön vaihdon päätteeksi spurttaa hyökkäykseen Petr Kodýtekin kanssa.

34.01−35.07
Aloitus hyökkäyspäästä, Clendening toimittaa kiekon kulmaan. Kiekonhallinta alueella tuottaa jäähyn. Puolustaja siirtyy tällä kertaa seuraamaan ylivoimaa vaihtopenkin puolelta.

37.31−38.37
Clendening laukoo kiekon maalin sivustalle, josta Nick Malík koppaa sen. Vaihto jatkuu aloituksen jälkeen. KooKoo saa kiekon ja toimittaa sitä Ilves-päätyä kohti. Clendening esittelee fyysisyyttään ajamalla kovan, mutta puhtaan taklauksen Otto Paajaseen keskialueella.

Erän yhteenveto: 5 min 55 sek, kaksi laukausta, +/-0

Rutiini löytyy pikkuhiljaa

41.18−42.35
Puolustajan aktiivisuus on parantunut. Vaihdon aikana nähdään rauhallinen nousu viivasta, ja tilanteen päättää hyvä syöttö takakulmalle. Kiekkovarmuus näyttää jo paremmalta ja omassa päässä toiminta on rauhoittunut.

47.52−49.05
Vaihto on rauhallinen, suorastaan pitkästyttävä. Ensin maalin takana odottelee KooKoo ja hieman myöhemmin on Ilveksen vuoro. Ilveksen avaus päätyy pitkäksi kiekoksi ja vaihto jatkuu. Clendening taistelee ja vääntää maskipelaajan kanssa.

50.52−51.29
Clendening pelaa viivassa rauhallisesti ja toimittaa kiekkoa jälleen maalille. Amerikkalainen on selvästi alkuottelua aktiivisempi ja hakee paikkaa myös maalilta, kun hyökkääjä vie kiekkoa viivaan. Toisaalta Clendening pitää edelleen huolta siitä, että hän on alimpana pelaajana vastassa, kun peli kääntyy omiin.

52.28−53.50
Puolustajan kolmas ylivoimavaihto. Ilves hukkaa kiekon keskialueella ja KooKoo pääsee laukomaan. Paajanen ajaa maalille ja Clendening muistuttaa olemassaolostaan vihellyksen jälkeen. Tuomarit ovat välittömästi paikalla, joten enempää nokkapokkaa ei nähdä.

KooKoo pelaa hyvää alivoimaa ja hallitsee kiekkoa, kunnes Clendening pääsee rakentamaan peliä omasta päästä. Oula Palveen kuljettaessa kiekkoa hyökkäysalueelle Clendening jää hieman katselemaan tilannetta vierestä. Charle-Edouard D'Astous karvaa kiekon Palvelta ja karkaa läpiajoon, josta Clendening on auttamatta myöhässä.

56.04−57.08
Clendening hyppää jäälle kiekon ollessa hyökkäyspäässä. Frimanin pitkän kiekon jälkeen aloitus tulee omiin, josta Ilves pian lähtee hyökkäämään. Clendening lähtee jo huomattavasti kernaammin hyökkäyspäätä kohti ja käy KooKoo-maalin takanakin ottamassa kiekkoa haltuun. Toimitus kulmaan karkaa vastaanottavan lavasta päätyverkkoon ja tuoreen puolustajan ottelu päättyy tähän vaihtoon.

Erän yhteenveto: 6 min 27 sek, yksi laukaus, +/-0

Vahvistus, jonka pitää sopeutua uuteen ympäristöön

Tuore Ilves-pakki on 30-vuotias Niagara Fallsissa syntynyt pelaaja, jonka koko tähänastinen ura on MM-kisoja lukuun ottamatta kulunut kapeassa kaukalossa. Viiden kauden aikana yhteensä 90 NHL-esiintymistä on tuottanut pisteet 4+20=24, kymmenen AHL-kautta puolestaan sisältää 512 ottelua tehoin 49+269=318. Yli 500 jäähyminuuttia kertovat, että aivan pyhäkoululaisesta ei myöskään ole kyse.

Ura ja tilastot kertovat, että Clendeningin pitäisi olla ehdottomasti kova vahvistus. Puhtaasti ensimmäisen ottelun perusteella on hankala tehdä johtopäätöksiä, sillä etenkin ensimmäisten vaihtojen otteet olivat haparoivia ja jopa liian varman päälle yritettyjä. Yllättyä ei voine siitäkään, että aktiivisuus ja varmuus paranivat jo tämän ottelun sisällä. Tasossa riittää kuitenkin vielä nostamista, jotta odotukset täyttyvät.

Yhteensä peliaikaa Liiga-debyytissä tuli 18.42 minuuttia eli kolmanneksi eniten Dominik Mašínin ja Frimanin jälkeen. Keskimääräinen vaihto kesti 66 sekuntia ja vaihtojen pituudet vaihtelivat 37 ja 82 sekunnin välillä. Ylivoimaa kertyi kolmessa vaihdossa, kaikki eri yv-kertoina. Tasakentällisin 12 vaihdon ajan pakkiparina oli Friman ja yhden vaihdon verran Jurmo.

Artikkelia päivitetty 26.10. kello 9.20: Peliajoissa oli Dominik Mašínin paikalle merkitty  virheellisesti Les Lancaster.

» Lähetä palautetta toimitukselle