Suomen maajoukkue on jälleen kovin tutussa tilanteessa: isoon turnaukseen lähdetään kilpalijamaita selvästi heikommalla materiaalilla. On siis sanomattakin selvää, että Leijonien onnistumisen mahdollisuus piilee toimivassa pelitavassa ja tiiviissä viisikossa.
Leijonien on nojattava yhteistyön jääkiekon periaatteisiin niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessa.
Penkin takana Leijonien ryhmää johtaa Lauri Marjamäki, joka edustaa uutta, modernia valmentajasukupolvea. Marjamäen pelillisiin teeseihin kuuluvat yhteistyön jääkiekko ja kiekkokontrolli.
Kiekkokontrollin kautta pelin virtaus haltuun
Viime vuosina Kärppien peräsimessä Marjamäki on saanut hioa omaa pelikirjaansa. Kiekkokontrolli vietiin Kärpissä ajoittain jopa äärimmäisyyksiin, kun maalin takana saateltiin seisoskella useita kymmeniä sekunteja kerrallaan.
Pienessä kaukalossa peli muuttuu jonkin verran. Tilaa ja aikaa on vähemmän. Paineistaminen on helpompaa pienempien etäisyyksien myötä. Näin ollen etenki toiset erät saattavat tuottaa vaikeuksia Leijonat-puolustukselle pidemmän vaihtomatkan vuoksi. Silloin voidaan joutua pelaamaan pitkiäkin aikoja omalla alueella.
Pelin rytmittäminen nousee isoon rooliin. On osattava ja pystyttävä löytämään ne paikat, jolloin kiekkoa voidaan turvallisesti palauttaa puolustukseen ja vaihtaa kentälle tuore viisikko. Kiekon kanssa vaihtaminen on yksi Marjamäen tärkeistä pelillisistä peruspilareista, sillä se määrittää hyvin pitkälti pelin virtausta. Joukkue, joka hyökkää useammin tuoreilla jaloilla kuin vastustaja, on vahvoilla.
Olennaista Suomen kannalta on se, kuinka vastustajan pitkän pyörityksien jälkeen pystytään pelin virtaus jälleen kääntämään. Jos pitkän puolustuspelin jälkeen joudutaan usein roiskimaan kiekkoa keskialueelle tai hyökkäämään väsyneenä ja alivoimaisena, voittomahdollisuudet vähenevät huomattavasti.
Vastustajan pitkän hyökkäyksen jälkeen olisi siis pystyttävä pitää kiekko itsellä ja vaihtaa uusi viisikko jäälle. Viivelähtö heti pitkän puolustuspelin jälkeen ei todennäköisesti onnistu, sillä vastustaja pyrkii paineistamaan kiekonmenetyksensä jälkeen. Sen sijaan vastustajaa täytyy hieman huijata ja olevinaan lähteä hyökkäykseen, jolloin myös vastustaja joutuu reagoimaan ja vetäytymään. Juuri silloin on paikka palauttaa alakertaan.
Pelin rytmittämisessä Suomen paras pelaaja on Sebastian Aho, joka on Kärpissä viime kausina omaksunut Marjamäen pelifilosofian täydellisesti. Aho pystyy liikkeellään ja kiekonkäsittelytaidollaan aiheuttamaan hyökkäysuhan vastustajalle, mutta järkevänä pelaajana hän palauttaa kiekon puolustajalle, jos alla on pitkä vaihto. Aho väläytteli jo muutamaan kertaan pelinlukutaitoaan ottelussa Yhdysvaltoja vastaan.
Suomen on luotettava omiin vahvuuksiinsa myös pienessä kaukalossa
Leijonien menestyksen kannalta on toivottavaa, että Marjamäki ei ole lähtenyt liikaa muuttamaan omaa pelitapaansa pieneen kaukaloon, sillä jos Suomi pyrkii vastustajiaan voittamaan pystysuunnan jääkiekolla, voidaan puheet jatkopaikasta ja välieristä unohtaa. Suomi ei pysty yksilöidensä turvin haastamaan muita joukkueita mutta kollektiivinsa turvin pystyy.
Yksinkertaisesti kyse on siitä, että Leijonat ei saa päästää peliä virtaamaan kovalla temmolla jatkuvasti päästä päähän. Nopeuskilpailussa vastustajien paremmat yksilöt ottavat erävoiton.
Toisekseen kyse on vielä valmentajana suhteellisen nuoren Marjamäen rohkeudesta. Leijonien johtoryhmässä on ennennäkemättömän paljon suomalaisia entisiä NHL-pelaajia erilaisissa rooleissa. Heillä lienee jokaisella vahvoja näkemyksiä siitä, kuinka pienessä kaukalossa pitää pelata. Onko Marjamäellä silti rohkeutta peluuttaa juuri sellaista jääkiekkoa, jota hän haluaa?
Usein väitetään, että pienessä kaukalossa ei voi pelata kiekkokontrollia siinä määrin mitä isossa kaukalossa. Sanotaan, että esimerkiksi viivelähtöihin ei ole aikaa, kun vastustaja paineistaa.
Yksikään joukkue ei kuitenkaan pelaa 60 minuutin täydellistä painetta. Myös NHL:ssä pienen kaukalon pelissä puolustusta rytmitetään. Onhan välillä vastustajankin mentävä vaihtoon. Juuri silloin Suomen pitää olla hereillä.
Kiekkokontrollipelaaminen on haastavampaa pienessä kaukalossa kuin isossa, sillä tila ja aika on vähissä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö pienessä kaukalossa voisi kiekkokontrollin turvin hallita pelin virtausta. Täytyy muistaa, että myös NHL:ssä kiekkokontrollion nostanut päätään viime vuosina voimakkaasti.
On osattava rytmittää peliä ja tunnistaa tilanteet entistä paremmin. Hyökkäyspelin rakenteet on oltava niin laadukkaita, että kiekkoa ei menetetä ratkaisevilla alueilla. Viisikon yhteispelin nopeuden on oltava huippuluokkaa.
Harjoitusotteluissa vain näennäistä kiekkokontrollia
Esiotteluissa Leijonien kiekkokontrollipelaaminen oli kokonaisuutena kehnoa. Ruotsi-otteluissa suurimpana ongelmana oli pelin rytmittäminen. Kiekkoa ei palautettu tarpeeksi usein puolustajille, vaan hyökättiin väsyneenä ja alivoimaisena. Siihen varmasti vaikutti se, että NHL-pelaajilla kestää aina hetki omaksua jälleen suomalainen pelitapa.
Yhdysvallat-ottelussa nähtiin jo parempaa pelin rytmittämistä. Aika ajoin palautuksien määrä puolustajille muistutti jopa viime kauden Kärppiä. Ongelmia, ja suuria sellaisia, oli kuitenkin hyökkäysten rakenteessa.
Pieni kaukalo on asettanut Marjamäen valmennusryhmälle isoja haasteita, sillä hitaiden hyökkäysten perusrakenne ei ollut USA-ottelussa vielä kunnossa.
Suomi onnistui saamaan vain noin puolet Yhdysvallat-ottelussa viivelähdöistään vastustajan päätyyn. Se on pelin virtauksen hallitsemisen kannalta aivan liian vähän. Toki kiekkokontrollin ja pelin rytmittämisen myötä pelin virtaus ei karannut päästä päähän -koheltamiseksi, vaan Suomi pystyi hitaammassa pelitemmossa haastamaan toden teolla Yhdysvallat.
Hitaat hyökkäyksiinlähdöt tuottivat kuitenkin jatkuvasti kiekonmenetyksiä ratkaisevilla alueilla.
Pelaajat näyttivät tasapainoilevan kahden mallin välillä. Välillä vauhtia haettiin suomalaiselle pelitavalle tyypilliseen tapaan alhaalta koko viisikon voimin. Välillä taas viisikko repesi, kun hyökkääjät karkasivat keskialueelle, mikä on hyvin tyypillistä NHL:ssä.
Kolmessa esiottelussa Leijonat avasi peliä pääsääntöisesti laidalle. Kärpissä Marjamäen peruspilareihin kuului keskustan kautta pelaaminen. Hyökkäyspelin onnistumisen kannalta on ratkaisevaa se, kuinka paljon Leijonat pelaa avauksiaan keskushyökkääjän kautta.
Laitaan avaaminen on hieman riskittömämpi vaihtoehto etenkin pienessä kaukalossa, jossa tilaa on vähemmän. Laidan kautta avaamisen vaikutus hyökkäyspeliin on kuitenkin valtava verrattuna siihen, kun peliä avataan systemaattisesti keskustan kautta.
Laidan kautta pelaaminen ei tuota dynaamista rintamahyökkäystä. Avauksen vastaanottanut laitahyökkääjä ei ehdi kahden muun hyökkääjän mukaan muodostamaan rintamaa. Tuloksena on siis usein alivoimainen hyökkäys. Jos joudutaan pelaamaan päädyn kautta, prässiä ei saada aikaan kolmelta kaistalta.
Harjoitusotteluissa Suomi sai vain harvakseltaan pitkiä pyörityksiä vastustajan alueella. Keskialueen hyökkäyspelin pitää olla parempaa, jotta hyökkäysalueella on mahdollista saada pitkiä hyökkäyksiä. Jos prässi on jatkuvasti myöhässä, vastustajan taitavat puolustajat leikittelevät paineen alta pois.
Ensimmäisessä ottelussa viisikkopelin palaset on oltava kohdillaan. Vastassa on nopea, taitava ja sähäkkä Pohjois-Amerikan joukkue, joka kyllä rokottaa kiekollisen pelin virheistä. Ennen kaikkea tärkeää on se, että nopeat ja taitavat nuoret Pohjois-Amerikan joukkueen pelaajat eivät pääsisi mukavuusalueelleen eli pelitemmoltaan nopeaan suunnanmuutospeliin, jossa yksilöiden nopeus ja taito korostuvat. Jos niin pääsee käymään, tulee Suomen puolustukselle kiire.
