Quebecin provinssin pienestä Norandan kaupungista alkoi lokakuun 19. päivänä vuonna 1950 Michael Tallonin matka kohti arvostetuimpien jääkiekkojohtajien joukkoa. Tänä päivänä Michael tunnetaan paremmin nimellä Dale ja asemapaikka on vaihtunut Kanadan vaihtelevasta ilmastosta aina aurinkoiseen Floridaan.
Jääkiekon pariin Tallon ajautui jo nuorena, itsekin jääkiekkoa amatöörisarjoissa pelanneen isänsä Stanin ohjaamana. Ura alkoi kotikaupungin Copper Kingsissä, jonka johtotähdeksi Dale nousi nopealla tahdilla. Copper Kingsissä ja naapurikaupungin seura Rouyn Citadelsissa vietettyjen vuosien jälkeen oli seuraavan askeleen aika kesällä 1967.
Isä Stan otti yhteyttä Alan Eaglesoniin, joka oli ollut myös kaksi vuotta vanhemman Bobby Orrin taustavoimana. Eagleson junaili Dalen samoille urille juuri Orrin kanssa, kun varsinainen junioriura pyörähti käyntiin reilut 500 kilometrin päässä kotoa sijaitsevassa Oshawan kaupungissa, Ontarion junioriliigassa (OHA-jr). Samassa joukkueessa, josta Orr oli ponnistanut reilua vuotta aikaisemmin suoraan Boston Bruinsin ja koko NHL:n tähtipelaajien joukkoon.
Paikallisessa Oshawa Generalsissa puolustajana pelannut Tallon nousi heti avainpelaajien joukkoon, voittaen ensimmäisellä kaudellaan joukkueen puolustajien pistepörssin. Vertailu Orriin vaikutti kuitenkin nuoren Tallonin peliin, eikä hän saanut itsestään täyttä kapasiteettia esiin.
Oshawasta matka jatkui Toronto Marlborosiin, jossa käyrä jatkui nousevana. Ensimmäisellä kaudella Tallon voitti jälleen joukkueen puolustajien pistepörssin ja kaudella 1969-70 räjähti jättipotti. Jälkimmäisellä kaudella 54 ottelussa kertyi huimat 39 maalia ja 79 pistettä, joista osa tosin keskushyökkääjän paikalta. Lukemat oikeuttivat koko sarjan pistepörssin kymmenenteen sijaan. Pudotuspeleissä tahti kiihtyi entisestään, kun Marlboros eteni finaaleihin asti ja Tallon iski joukkueen johtotähtenä 18 pelissä 29 pistettä.
Varaus ja NHL-uran alkutaipaleet
Kovaotteinen, monipuolinen ja suuren pistepotentiaalin Tallon herätti kiinnostusta myös NHL-joukkueissa. Lopulta miehen varasi liigaan vasta laajennusjoukkueena liittynyt Vancouver Canucks koko tilaisuuden toisena pelaajana. Ensimmäisenä tilaisuudessa pääsi varaamaan niin ikään tulokasjoukkue Buffalo Sabres, joka nappasi Gilbert Perreaultin. Kärkikaksikon tiet olivat kohdanneet jo aiemmin, kun Perreaultin Montreal Canadiensin nuorisojoukkue oli kaatanut Tallonin Marlborosin OHA-liigan finaaleissa vain hetkeä aiemmin.
Perreaultista tuli kiintotähti NHL-kartalle, kun taas Tallonin ura loppui jo kymmenen vuotta varaustilaisuuden jälkeen vähin äänin.
Siirto NHL:ään tapahtui välittömästi varaustilaisuuden jälkeisenä vuonna ja Tallon pelasi täyden kauden tulokasjoukkueen matkassa, voittaen jälleen joukkueen puolustajien pistepörssin 56 pisteen saaliilla. Ensimmäisellä kaudellaan rytinällä parrasvaloihin nousseelle Tallonille tulokaskausi toi koko hänen uransa toiseksi parhaan pistesaaliin. Vielä toisella kaudella pisteitä syntyi 44, mutta käyrä oli laskeva seuraavat vielä kolmen kauden ajan, vaikka myös toisella kaudella tuli kutsu NHL:n tähdistöotteluun.
Syksyllä 1972 Tallon osallistui Summit Seriesiin vuosikymmenen kovimmaksi joukkueeksi arvioidussa Kanadan joukkueessa. Neuvostoliittoa vastaan käydyissä otteluissa peliaikaa ei herunut, mutta ystävyysotteluissa Ruotsia ja Tsekkoslovakiaa vastaan mies pelasi kasaten kaksi syöttöpistettä ja kuusi jäähyminuuttia.
Siirto ja uran loppu
Toukokuussa 1973 takana oli takana toinen heikompi kausi ja edessä oli siirto Chicago Blackhawksiin vaihdossa puolustaja Jerry Korabiin sekä maalivahti Gary Smithiin. Lisävauhtia vaihtokaupalle toi Tallonin erimielisyydet valmentaja Vic Stasiukin kanssa ja tilanne kärjistyi lopulta siihen, että Tallon uhkasi siirtyä WHA-liigaan pelaamaan, mikäli ei saa siirtoa toiseen joukkueeseen.
Canucksissa numerolla yhdeksän pelanneelle Tallonille tarjottiin myös Blackhawksissa samaa numeroa. Fanit eivät sulattaneet aiemmin Bobby Hullin käytössä olleen numeron antamista käyttöön, joten lopulta Tallonin pelinumeroksi Blackhawksissa vakiintui 19. Sittemmin myös Hullin käyttämä numero yhdeksän on jäädytetty seuran toimesta.
Uran käännekohdassa Tallon siirtyi yhä enemmän pelaamaan keskushyökkääjän tontille. Kahden vaisumman kauden jälkeen mies pelasi uransa pisteiden valossa parhaaksi jääneen kauden 1975-76, kun 80 ottelussa syntyi 62 pistettä.
Huippukauden jälkeen pistetuotanto alkoi hiipua. Lopulta ura päättyi kahteen Pittsburgh Penguinsissa vietettyyn kauteen vuonna 1980, vain 29-vuotiaana. Tallon ei koskaan yltänyt odotusten tasolle ja miestä rassasi vertailu varausvuotensa ykkösnimeen Perreaultiin. Lopulta Tallonin saldoksi muodostui 642 NHL-ottelua runkosarjassa, joissa syntyi 336 pistettä ja 33 pudotuspeliottelua, joiden saldoksi jäi 12 pistettä.
Uran jälkeinen paluu Chicagoon
Ura oli ohi, mutta Tallon oli vasta nuori mies. Lopulta tie vei takaisin Chicagoon ja TV-töihin vuonna 1982. Alkujaan yhden ottelun koe-esiintyminen muuttui pitkäksi, 16-vuotiseksi uraksi kameran edessä asiantuntijana ja kommentaattorina, jossa mies viihtyi peräti 16 vuotta eri kanavien palveluksessa ennen siirtoaan Blackhawksien toimistolle vuonna 1998.
Ura Blackhawksin toimistolla eteni tasaisesti kohti huippuaan ja lopulta seitsemän seurassa vietetyn vuoden jälkeen oli edessä uran ensimmäinen managerin pesti, kun Tallon nimitettiin tehtävään työsulkukauden jälkeen 22. kesäkuuta vuonna 2005.
Tallonin astuessa puikkoihin joukkue oli selvinnyt pudotuspeleihin vain kerran edellisen seitsemän vuoden aikana. Ruusuisesti ei alkanut myöskään Tallonin aika, sillä kolmella ensimmäisellä kaudella joukkue kuului sarjan häntäpäähän.
Voima omista varauksista
Heikon menestyksen kääntöpuolena Blackhawks pääsi varaamaan useana vuonna aikaisessa vaiheessa ja varsinkin Tallonin aikakauden kaksi ensimmäistä varausvuotta tuottivat seuralle jättipotin, joka kantaa yhä tänä päivänä joukkuetta kohti menestystä. Tallonin ensimmäisen kauden jälkeen joukkue varasi numerolla kolme nykyisen kapteeninsa Jonathan Toewsin. Kesällä 2007 Blackhawks pääsi varaamaan ensimmäisenä ja ilmoille kajahti Patrick Kanen nimi.
Kaksikon lisäksi kesien 2006 ja 2007 varaustilaisuuksista ei arpa osunut yhteenkään tulevaisuuden ison liigan vakiopelaajaan. Aiempien vuosien ykkösvaraukset olivat vastaavasti tuomittu Brent Seabrookia lukuun ottamatta epäonnistumaan, mutta taustalta löytyi laatua.
Ensimmäisen kierroksen ulkopuolelta varatuista pelaajista on kermana kakun päällä yhä tänä päivänä joukkueessa vakuuttava Duncan Keith (2. kierros 2002). Keithin lisäksi puolustuksessa edelleen häärii kesän 2005 neljännen kierroksen varaus Niklas Hjalmarsson. Ensimmäisellä mestaruuskaudella nousujohteisesti lähinnä hyökkääjän tontilla nähty ja jo matkaansa Winnpegiin jatkanut Dustin Byfuglien varattiin vasta kahdeksannella kierroksella omana varausvuonnaan.
Hyökkäyksen osalta merkittävä vuosi oli 2004, kun toisella kierroksella haaviin tarttuivat Bryan Bickell sekä Dave Bolland ja seitsemännellä kierroksella Troy Brouwer. Kolmikko ei ollut välttämättä se säihkyvin osa Blackhawksien menestystarinaa, mutta omissa rooleissaan loistavia pelaajia. Heistä Bickell jatkaa yhä tänä päivänä uraansa Chicagossa.
Pohjalta parrasvaloihin
Pelkillä nuorilla pelaajilla nousu pohjamudista mestaruuteen ei kuitenkaan tapahtunut, vaan Tallon uusi joukkuetta rohkeasti kauppaamalla pelaajia ja hakemalla aktiivisesti laumaan sopivia vapaita agentteja.
Vapailta markkinoilta tai myöhäisiä varausvuoroja vastaan Tallonin tähtäimessä oli kokeneempaa kaartia varsinkin puolustukseen auttamaan etenkin Keithin ja Seabrookin sopeutumista NHL-kaukaloihin. Joukkoihin liittyivät esimerkiksi Adrian Aucoin ja lyhyemmälle visiitille hyökkääjä Robert Lang sekä puolustaja Jaroslav Spacek.
Menestyksen kannalta merkittävimmät hankinnat Tallon teki kuitenkin kauppojen avulla. Patrick Sharp liittyi haukkapaitaan Eric Melochen kanssa vaihdossa Matt Ellisoniin ja kolmannen kierroksen varausvuoroon. Ellisonin ura ei koskaan lähtenyt lentoon ja nykyään mies kiekkoilee Venäjällä, mutta Sharpista kasvoi suuri osa Blackhawksien menestystarinaa. Andrew Ladd saapui vaihdossa Tuomo Ruutuun, Kris Versteeg Brandon Bochenskiin. Kun soppaan lisättiin vielä Martin Havlat yhdessä Bryan Smolinskin kanssa vaihdossa lähinnä b-tason pelaajiin, niin nuoriso-osastolla oli tukenaan kokemusta ja taitoa.
Matkan varrella myös valmentajat saivat vaihtua, kunnes Tallon lopulta löysi joukkueelle sopivan valmentajan. Trent Yawney ja Denis Savard saivat omat mahdollisuutensa, mutta Joel Quennevillen saapuminen Chicagoon käänsi kurssin lopullisesti kohti kattoa.
Menestys näkyi myös taloudellisella puolella, sillä Tallonin astuessa puikkoihin Blackhawksilla oli 3500 kausikorttilaista, kun Tallonin lähtöhetkellä määrä oli täydet 14000 ja jonossa oli enemmän väkeä kuin kausikortin omistajia vuonna 2005.
Loppusilaus jäi uupumaan
Mestaruutta Tallon ei päässyt kuitenkaan joukkueen managerina juhlimaan, sillä mies siirrettiin sivuun tehtävistään. Vetovastuun otti legendaarisen Scotty Bowmanin poika Stan Bowman. Tallon jäi kuitenkin organisaatioon neuvonantajaksi ja pääsi näin nauttimaan himoitusta Stanley Cupista.
Luottamuspulan todelliset syyt ovat vain harvojen ja valittujen tiedossa, mutta viimeisen kesänsä aikana Tallon teki palkkakaton suhteen ratkaisuja, joita pidetään vähintäänkin osasyyllisinä siirtoon. Kesän aikana tehdyistä jatkosopimuksista varsinkin Cristobal Huetin ja Brian Campbellin arvokkaat sopimukset saivat kritiikkiä, mutta viimeisen sykäyksen antoi sekoilu rajoitettujen vapaiden agenttien kanssa.
Tuohon aikaan minimitarjoukset rajoitetuille vapaille agenteille sekä NHL:n toimistolle lähetettiin kuriirin ja faxin avulla, mutta Tallon esikuntineen oli siirtynyt sähköpostiin ja tarjouksien jäätyä viime hetkiin, ei tarjouksia hyväksytty, vaan pelaajista tuli rajoittamattomia vapaita agentteja. Lopulta Tallon sai Versteegin, Brouwerin, Cam Barkerin ja Dave Bollandin nimet paperiin, mutta hinta oli kalliimpi.
Keväällä 2010 mestaruuden voittaneessa joukkueessa ei ollut mukana yhtään pelaajaa ajalta ennen Tallonin tuloa ja uusi manageri Bowman oli ehtinyt vaikuttamaan joukkueeseen vain pieniltä osin.
Uusi alku Floridan lämmössä
Juhlittuaan Stanley Cupia Blackhawksin neuvonantajana, uusi mahdollisuus managerointiin avautui Floridan lämmössä, kun Panthers haki uutta ratkaisua Randy Sextonin tilalle. Chicagossa Tallon teki rohkeita liikkeitä parantaakseen joukkuetta, eikä tinkinyt periaatteistaan myöskään Miamin auringon alla, vaikka taloustilanne oli ankea.
Jo ensimmäisenä kesänä oli edessä iso siirto, kun jatkosopimusneuvotteluissa umpikujaan ajautuneelle Nathan Hortonille piti etsiä uusi seura parhaalla mahdollisella vastineella. Hortonin kanssa Bostoniin siirtyi Gregory Campbell ja Panthersiin Dennis Wideman, mutta myös ensimmäisen kierroksen varausvuoro, joka jatkokauppojen jälkeen osoittautui Nick Bjugstadiksi. Bjugstadin lisäksi Panthersilla oli kaksi ykköskierroksen varausvuoroa, joilla joukkueeseen varattiin Quinton Howden sekä Erik Gudbranson.
Kuten Blackhawksissa, myös Panthersissa Tallon rakentaa joukkuetta omien varausten ympärille, mutta pyrkii löytämään palettiin sopivia kokeneita pelaajia tukemaan nuorten kehitystä.
Ensimmäinen varsinainen kokeneiden pelaajien saapumiserä nähtiin kesällä 2011, kun Tallon haali vapaiden pelaajien markkinoilta Tomas Fleischmannin, Scottie Upshallin, Sean Bergenheimin, Ed Jovanovskin ja Jose Theodoren kaltaisia pelaajia.
Joukkuetta vahvistettiin myös kaupoilla, joista monessa saapuvana pelaajana oli Tallonille tutut pelaajat Chicagon vuosilta. Miehet, joita pidettiin osasyinä Tallonin lähtölaukaukseen Blackhawksista liittyivät nyt Panthersin miehistöön. Campbellin tai Versteegin hinta ei hiponut taivaita, vaan Tallon sai vanhat luottomiehensä luopumalla menetetystä lupauksesta Rostislav Oleszista sekä muutamasta varausvuorosta. Lisäksi Blackhawksissa mestaruuspyttyä nostellut Tomas Kopecky siirtyi itärannikolle.
Myöhemmin Tallon hankki vielä entisestä seurastaan nuoremman sukupolven pelaajia. Brandon Pirri, Jimmy Hayes ja Dylan Olsen saapuivat kaikki Blackhawkseista kauden 2013-14 aikana.
Kaikkiaan tämän päivän Panthersissa on paljon samaa kuin Blackhawksissa ennen lopullista menestystä. Toewsin kaltaista täydellisen kokonaisvaltaista pelaajaa tai Kanen tasoista taituria joukkueesta ei löydy, mutta Aleksander Barkov, Jonathan Huberdeau, Aaron Ekblad ja Gudbranson ovat kaikki omana varausvuonnaan kolmen kärjessä varattuja pelaajia ja taustalla on vielä nippu pelaajia, joista moni on jo vakiinnuttanut paikkansa NHL:ssä ja osa vasta nousemassa mukaan kekkereihin.
Golf lähellä sydäntä
Jääkiekko ei ollut Tallonin ainoa rakkauden kohde nuorena, sillä lahjakkuutta löytyi myös golfin ja baseballin parissa. Lähempänä sydäntä oli kuitenkin golf, jossa mies saavutti myös menestystä.
Juuri ennen varaustilaisuuttaan Tallon voitti Kanadan nuorten golfturnauksen ja aikoi suunnata kohti golf–ammattilaisuutta. Ainakin puheen tasolla miehen neuvotellessa ensimmäistä NHL-sopimustaan Vancouver Canucksin kanssa. Tähtäin oli kuitenkin ammattilaisurassa, mutta puheet muista vaihtoehdoista edesauttoivat riittävään sopimustarjoukseen. Kokemusta karttui myös Kanadan PGA-turnauksen karsinnoista kesältä 1971.
TV-uransa aikana mies vietti talvet kameran edessä ja kesät ammattilaiskilpailuissa viheriöillä.
Lähteet: Heritage Hockey, Canucks Legends, Legends of hockey, Chicago Tribune