Vielä keväällä ja alkukesällä moni odotti, että Joe Sakic tulisi olemaan Kanadan kapteeni Vancouverin kisoissa. Näin ei kuitenkaan tapahdu, sillä legenda päätti ripustaa hokkarit naulaan. Päätös syntyi jo alkukesästä. Mies piti medialle avoimen TSN-kanavan televisioiman tiedotustilaisuuden Denverissä.
– Pari vuotta sitten ajattelin, että varmasti pelaisin Olympialaisissa kotikaupungissani Vancouverissa. Paluu tänä vuonna kaukaloon tuntui hyvältä. Kun selkäni särkyi, oli se kova paikka. Sain ajatuksen, että tämä voi olla viimeinen vuoteni. Yritin kovasti paluuta, mutta kesällä täytyi kohdata todellisuus. En voinut enää olla pelaaja joka halusin olla - oli tullut aika lopettaa. Päätös syntyi kesäkuun alussa, Joe Sakic kertasi.
– Muistan, kun tulimme Denveriin, se oli jännittävää ja meidät toivotettiin tervetulleiksi. Kiertelimme kaupunkia ja saimme vähitellen kuvan, että täällä olisi hienoa pelata. Minua kohdeltiin täällä kunnioittaen ja tunsin oloni kotoisaksi. Minä ja vaimoni rakastamme tätä paikkaa ja on ollut hienoa kasvattaa lapsiamme täällä.
Avalanchen viime aikojen menestys ei ole ollut kummoista, eikä lähitulevaisuus näytä paljon valoisammalta. Joukkueessa on menossa voimakas uudistusprosessi, mikä ei kuitenkaan vaikuttanut Sakicin päätökseen. Kapteeni Joen suuri aikakausi on täten ohi.
– Enpä tiedä suuresta aikakaudesta, mutta onhan tämä iso muutos. On jälleenrakennuksen aika. Kun murtauduin liigaan, halusimme toki pudotuspeleihin. Emme kuitenkaan tyytyneet siihen, vaan halusimme huipulle. On parempi aloittaa alusta, kuin vain yrittää väkisin pudotuspeleihin ja tippua heti.
– Joukkueen nuorennusleikkauksella ei ollut osuutta päätöksessäni, vain terveydelläni. Olisin ollut mukana uudistuksessa, mihin joukkue on menossa. On hienoa seurata nuorten kehitystä ja samalla organisaation nousua aivan terävimmälle huipulle, ei vain keskikastiin.
Väistyvä päällikkö ei tapansa mukaan halua egoilla liikaa, ja ohjeet tulevaisuuden sankareille ovat varsin maltillisia.
– Sanoisin nuorille, että aika menee äkkiä, niin minullekin sanottiin. Tehkää kovasti töitä unelmienne eteen. Tämä on hienoin laji mitä on olemassa, tulette rakastamaan tätä hommaa.
Herrasmies maalitykki
Sakic oli kaukalossa monipuolinen pelaaja, mutta erityisesti miehen nopeasti lähtevä ja tappavan tarkka rannelaukaus niitti mainetta ja tuhoa. Mistä tämä laukaisutaito oli peräisin?
– Jouduin lapsena rangaistuksena kellariin, ja treenasin ranteisiin voimaa siellä. En kyllä tehnyt mitään rankaisun arvoista, Sakic hauskuutti toimittajaparvea.
- Junioreissa olin jäällä koko ajan ja mitäpä maalintekijä muuta tekisi kuin ampuisi kiekkoja. Käytin siihen paljon aikaa. Guy Lafleur näytti minulle esimerkkiä siitä, kuinka pitää tehdä paljon töitä ja ylimääräisiä harjoituksia. Nuorena oppii sellaisilta veteraaneilta. Ymmärsin, että jos haluaa olla sellainen pelaaja, pitää tehdä hommia.
Sakicia pidetään myös erinomaisena johtajana, vaikka mies ei mikään suupaltti olekaan. Herrasmiesmäinen pelaaja johti esimerkillään ja oli valmentajan unelmapelaaja.
– Yritin pysyä rauhallisena ja näyttää esimerkkiä jäällä. Yritin tehdä mitä valmentaja pyytää. Jään ulkopuolella yritin myös johtaa esimerkilläni.
Kiekkokansan tunteita liikkuttanut Stanley Cupin ojentaminen Ray Bourquelle tuli Sakicin mukaan suhteellisen spontaanista.
– Se oli hieno kokemus. Kapteenina sitä ajattelee mitä tekee Cupin kanssa. Arvostin kovasti, kun Ray tuli vielä vuodeksi meidän mukaamme, eikä lopettanut. Mielessäni oli, että teen jotakin, mutta en tiennyt mitä. Sitten vain päätin antaan Cupin heti hänelle.
Kohokohtia ja iso muutos
Parikymmentä vuotta kestäneen ammattilaisuran päättyessä pelaajan elämässä tapahtuu iso muutos. Sakic totutteli jo viime talvena kotona oloon, joten perheelle on jo jonkinlainen käsitys mitä tulevaisuus tuo.
– Joe on ollut kotona jo nyt! Tulemme lasten kanssa rakastamaan sitä, kun hän on kotona. Olemme jo lähdössä ensimmäiselle matkallemme, Joen vaimo Debbie Sakic hymyili.
– Tulee olemaan vaikeaa. Kun harjoitusleiri alkaa, käyn tervehtimässä kavereita ja lähden golfaamaan - he ovat pettyneempiä kuin minä, herra Sakic itse virnuili.
Sakic tulee saamaan työtarjouksia kiekkopiireistä, mutta aivan heti mies ei ole valmis hyppäämään kehiin.
– En halua aktiivista roolia nyt. Haluan oppia juttuja esimerkiksi talouspuolelta, mutta katsotaan nyt. Olen tyytyväinen päätökseeni. Olen valmis siirtymään elämässäni eteenpäin.
Jälkeen päin ajatellen 20 vuotta menee nopeasti ja siihen mahtuu paljon, mutta mitkät tapahtumat ovat jääneet Colorado/Quebec-ikonin mieleen erityisesti.
– Ensimmäinen peli oli yksi ikimuistoisimmistani. Se oli yksi unelmistani, joka täyttyi. Ajattelin "Wow, tein sen!"
Ensimmäinen Stanley Cup ja kulta Salt Lake Cityssä Kanadan paidassa.
– Jos olisitte kertoneet 20 vuotta sitten, että tämä loppuu näin... Kaikki nämä muistot. Tätä ei olisi tapahtunut ilman hienoja pelaajia ympärilläni. Se ei olisi ollut mahdollista.
Sakic tuli tunnetuksi miehenä, joka ei hyytynyt tiukoissa paikoissa. Päinvastoin, hän nosti tasoaan, kun siihen oli tarvetta.
– Kun on tiukassa tilanteessa, ottelu seitsemän tai jatkoaika. Se on parasta jääkiekkoa. Pitää olla valmiina koko ajan. Mitään sen kaltaista ei urheilussa ole. Niinä hetkinä haluaa olla jäällä.
Millaisena pelaajana Joe Sakic haluaisi tulla muistetuksi ajan kuluessa?
– Olisi hienoa tulla muistetuksi siitä, että tein jäällä kaikkeni voiton eteen, vaatimattomuuden perikuvana tunnettu jääkiekkolegenda päätti.
