Jatkoajan pudotuspelijää, välierät: Mahatifot tulevat Lappeenrantaan

LIIGA, MESTIS / Artikkeli
Lukko lähtee avaamaan Tappara-puolustusta.
Kuva © Juha Koivula - http://juhakoivula.kuvat.fi/
Kärpät ja Tappara jyräsivät runkosarjassa välierävastustajiensa yli. Onko syyskuusta asti ennakoitu kaksikko kevään 2014 finaalipari? Onko SaiPalla mitään palaa oululaisia vastaan? Maanantaijään ylimääräisessä painoksessa tuumitaan välieräsarjojen voittajia, ratkaisijoita ja tuloksia.

Mitalipelien joukkueet ovat selvillä, mutta kunkin kohtaloa aletaan kirjoittaa vasta keskiviikkoiltana. Tänä vuonna välieräjoukkueet muodostuvat kiehtovasti runkosarjan neljän kärjestä, joten mukana ovat pitkälläkin tähtäimellä kauden parhaat suorittajat.

Runkosarjavoittaja Kärpät saa vastaansa neljänneksi sijoittuneen SaiPan. HPK:n 4–0-voitoin pudottaneet oululaiset ovat huilanneet jo pitkään, kun taas SaiPa joutui pelaamaan vielä maanantaina Lappeenrannassa ja selvisi vain täpärästi jatkoon puolivälieristä JYPiä vastaan.

"Vastustajalla riittää vauhtia ja energiaa, mutta yllättämään se ei pääse"

Toisessa välierässä kohtaavat Tappara ja Lukko. Sama pari otti toisistaan mittaa samassa vaiheessa myös viime talvena. Silloin Tappara kieputteli raumalaiset pronssiotteluun suoraan neljässä ottelussa. Runkosarjassa joukkueet kohtasivat neljästi, ja voitot menivät Tapparalle 3–1.

Välieräsarjat käynnistyvät Oulussa ja Tampereella keskiviikkona. Toiset ottelut pelataan perjantaina ja kolmannet heti lauantaina. Sarjat voivat päättyä aikaisintaan ensi maanantaina. Mikäli sarjat venyvät yli neljän pelin, taistellaan loppuottelupaikoista ensi viikolla mahdollisesti vielä lauantainakin.

Maanantaijää pureutuu tänä keväänä Liigan pudotuspelipareihin aina ennen sarjojen alkua. Pöydälle nostetaan vahvuuksia ja heikkouksia, arviot sarjan lopputuloksesta ja pelaajia, jotka omilla suorituksillaan voivat kääntää sarjan joukkueensa eduksi.

Välierien paras seitsemästä -pareja arvioivat tänään Jatkoajan Liiga-toimituksen päällikkö Matias Strozyk ja päätoimittaja Antti Wennström.

Kärppäkannattajien tavaramerkki sopii kevään lämpöön.
Kärppäkannattajien tavaramerkki sopii kevään lämpöön.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi

Kärpät-SaiPa

Kärpät voittaa...

Matias Strozyk: Koska se ei tässä(kään) sarjassa montaa maalia päästä. SaiPa kohtaa kliinisen voittajajoukkueen, joka päästi HPK:n huumasta ilmat pihalle kuin massiivisesta vappupallosta. Nyt hampaisiin joutuu toinen innosta piukkana oleva paikkakunta.

Kuten HPK-sarjankin kohdalla, muistutan taas siitä hurmoksen ja huuman luonteesta. Kiva ajatus ja varmasti auttaa pelaamaan, mutta sarja ratkeaa jääkiekon pelaamiseen. Hurmos ainoana argumenttina voiton puolesta on hyvin halpaa pohdintaa. Kaukalossa Kärpät on parempi kuin mikään joukkue valtakunnassamme, eikä Lasse Kukkosta ei paljon naurata kun vastaan tullaan hymyssä suin keltamustan irokeesin kera.

Tämä haisee hyvin samanlaiselta sarjalta kuin Kärppien puolivälierä. Vastustajalla riittää vauhtia ja energiaa, mutta yllättämään se ei pääse. Kärpät on ollut läpi kauden erinomaisesti valmistautunut jokaiseen otteluunsa, eikä tämä sarja ole poikkeus. Neljän voiton suora antoi valtavasti aikaa oppia tuntemaan jokaisen potentiaalisen vastustajan temput.

Kärppien on siis vain jatkettava samaan tapaan. Tilanne on nimittäin sama kuin syyskuussa: mestaruus on Kärppien, ellei se itse mokaa mahdollisuuttaan.

Antti Wennström: Koska kaiken sen kovemman materiaalin keskellä Kärpät on henkisesti erittäin hyvässä vireessä. Kuvaavin sana ei ole "huuma", jota on käytetty HPK:sta ja SaiPasta, mutta ei pidä aliarvioida Kärppien tunnetilaa. Mitään muuta kuin hyvää dägää ja flowta Kärpistä on vaikea aistia. Kärppä ei pure tällä hetkellä hammasta.

Kaksi avainasiaa pelillisesti ovat puolustusvalmius ja hyökkäyksiinlähdöt. JYP ei ollut SaiPaa vastaan niin tiivis kuin Kärpät on. Aukkoja ei löydy samalla tavalla. Puolustusvalmius ja hyökkäyksiinlähdöt ovat äärimmäisen hiottuja.

Kiekko liikkuu nopeina syöttöinä pois paineen alta, ja se avaa tarvittaessa Juhamatti Aaltoselle ja muille nopeille hyökkääjille vastahyökkäyksiä. Siihen rinnalle Kärpät osaa kuitenkin myös hidastaa peliä, jättää, vaihtaa puolta nopeasti, hieroa hitaasti...ja lopulta saada aikaan vaarallisen maalipaikan avaavan hyökkäyksen.

Kaiken taustalla myös Jussi Rynnäs kuntoutuu peleihin. Kärpillä on kaksi iskukykyistä maalivahtia oman päänsä tukkona, siinä missä Jussi Markkasen pelikunto on arvoitus ja Andreas Bernard ei onnistunut.

SaiPa voittaa...

Strozyk: Jos se saa Kärpät kantapäilleen heti ensimmäisessä ottelussa Raksilassa.

On syytä korostaa, että sekään ei silti välttämättä riitä. Kärppien maltti ja suoritusvarmuus ovat ainutlaatuisia. On mielenkiintoista nähdä, millaisen SaiPan Pekka Tirkkonen pystyy kasaamaan Raksilan jäälle kaksi vuorokautta seitsemännen puolivälierän jälkeen.

SaiPan lähtökohdat ovat samat kuin koko kaudenkin ajan. Se on altavastaaja, puolivälierien myötä selkeäkin sellainen. Näin ennakkoon näkisin jokaisen SaiPan Kärpiltä ryöstämän voiton huimana saavutuksena. Sellaisen sattuessa jokin on todellakin mennyt pieleen oululaisleirissä.

Viimeisessä runkosarjakohtaamisessa vain viitisen viikkoa sitten Kärpät ajoi SaiPan huonoille paikoille. SaiPa ei ollut huono, mutta Kärpät paljon parempi. Näytti siltä kuin SaiPa ei olisi silloinkaan keksinyt ratkaisua Kärppien puolustuksen avaamiseen. Tuloksena kolme pistettä Ouluun 3–0-voitolla.

SaiPalla on edessään kauden suurin haasteensa. Loppuotteluun eteneminen olisi kovempi saavutus kuin runkosarjan hienot suoritukset. Kärppien kaatamisen jälkeen joukkueelta voisi odottaa vain ja ainoastaan Kanada-maljan viemistä kotiin.

Wennström: Jos SaiPan kaksinkamppailuvoima riittää horjuttamaan Kärppien tasapainoa. SaiPa on mukavan ilkeä joukkue. Jalkoja riittää, mutta myös puristusta.

Pallon pitää pyöriä alusta asti oikeaan suuntaan. Keltainen toukokuu ja täsmäiskut Kärppien pakistoon. Tässä palaan itsekin siihen tosiasiaan, että kaksinkamppailuja ja pyöritystä horjutetaan parhaiten kiekkokontrollilla. Kovan paineen alta selviää sillä, että kiekkoa liikutetaan nopeasti painimatolta pois, tai sitten hidastetaan kiekollista peliä niin, että momentum ja se hierominen loppuu, kun SaiPankin pitää vaihtaa pelaajia.

Lisäksi tarvitaan terve Markkanen alusta loppuun. Markkanen, jonka tärkeyttä SaiPalle olen korostanut jo ennen liigakauden alkua, on pelikunnoltaan kysymysmerkki. Seitsemännessä ottelussa Markkanen otti äärimmäisen tärkeitä koppeja, mutta kestääkö hänen kroppansa toista vastaavaa sarjaa?

Käänteentekijä:

Strozyk: Jussi Markkanen, SaiPa

Markkanen voi ryöstää pelejä ja ehkä suistaa Kärppien hyökkääjiä raiteiltaan. Sairaslomalta palattuaan hän joutui antautumaan neljästi seitsemännessä JYP-ottelussa, mutta kokeneena miehenä Markkasen pitäisi kyllä kyetä nollaamaan ajatuksensa.

Wennström: Esa Pirnes, Kärpät

Pirneksen johtama kenttä Aaltonen - Pirnes - Mika Pyörälä otti roolia jo ensimmäisellä kierroksella HPK:ta vastaan. Pyörälä ja Pirnes olivat kärsivällisiä myös oman pään pelissä, ja Aaltonen nakutti paikoistaan kovalla prosentilla. Ben Maxwell ei saanut kahden suunnan peliään samanlaiseen kuosiin kuin tämän hetken ykkössentteri.

Tulosarvio:

Strozyk: Kärpät voittaa 4–1.

En vain jaksa uskoa niin valtavaan paukkuun kuin SaiPaan pudottamassa Kärpät. Runkosarjassa SaiPasta ei ollut nappaamaan Kärpiltä yhtäkään voittoa, joten viiden ottelun sarjan ennakoiminenkin on jo jonkinlainen myönnytys SaiPan ansiokkaalle pelaamiselle. Onnea hienosta kaudesta, mutta Raksilan jengi on liian teräksinen.

Wennström: Kärpät voittaa 4-1.

Kahden ensimmäisen pelin jälkeen ollaan tasatilanteessa, mutta siinä vaiheessa tasapaino kaatuu hurjasti Kärppien puolelle. Kärpät tekee vähemmän virheitä ja osaa muokata peliään lappeenrantalaisia paremmin. Lopussa Kärppien hanat aukeavat myös toistaiseksi vaisuja tehoja tehneiden Maxwellin ja kumppaneiden osalta.

SaiPa ei ole antautunut vastoinkäymisten edessäkään.
SaiPa ei ole antautunut vastoinkäymisten edessäkään.
Kuva © Kalle Mantere - kalle.mantere@jatkoaika.com

Tappara-Lukko

Tappara voittaa...

Strozyk: Jos Jukka Rautakorven harjoittama intensiivinen kuntokoulu alkaa nyt maksaa vaivaa. Runkosarjan perusteella on helppo ajatella Lukon hitauden olevan Tapparalle paljon ihanteellisempi tilanne kuin välieräsarja esimerkiksi SaiPaa tai JYPiä vastaan.

Tosiasia on kuitenkin toinen. Lukko oli Bluesia vastaan hyvin aktiivinen ja yllättävän nopea. Nyt olisi korkea aika Tapparankin nostaa pelinopeutta pykälällä tai kahdella. Se paitsi antaisi Tapparalle etulyöntiaseman pitkän sarjan tahkonneita raumalaisia vastaan, myös ehkäisisi tämän sarjan uhkakuvaa - puuduttavaa keskialueen torjuntavoittojen vuorottelua.

Lukko paransi otteitaan Blues-sarjan edetessä, mutta Tapparan tahmeus säilyi. Se on huolestuttavaa. Tappara oli liian hidas, jopa arka. Hyvin usein se jämähti keskialueelle. Jos Pelicans sai tamperelaiset moisiin kahleisiin, niin miten käy kolmannen mestariehdokkaan kanssa?

Kaiken lisäksi Tappara teki Pelicansia vastaan karkeita puolustusalueen virheitä. Sellaisia, joita esimerkiksi Kärpät ei tee.

Mieleeni jäi joulukuinen ottelu Hakametsässä. Se ilta oli niin huima Tapparan näytös, että jokaisen kannattaa vilkaista tallenteelta tämän sarjan epävirallisena prologina. Tappara ei antanut Lukolle sekuntiakaan aikaa tai tuumaakaan tilaa, vaan painoi pelin raumalaispäätyyn heti alussa.

Sen luistelu oli puolivälieriin nähden kuin toiselta planeetalta ja Pelicans-sarjan takkuilevien avausten sijaan kiekko liikkui tehokkaasti ylöspäin. Lukko jäi täysin paineen alle puolustusalueellaan ja Tappara kuihdutti puolustajilta kaikki järkevien kiekollisten tekojen mahdollisuudet.

Wennström: Kun se saa kiekollista peliään kovempaan kuosiin myös hyökkäyspäässä.

Tappara on hionut peliään mestaruutta kohti puolustuksen kautta. Nyt sillä on vastassa joukkue, jolla on allaan raskas, pitkä sarja, ja aavistuksen heppoinen puolustus. Tapparan pitää pistää rohkeammin myös nopeat hyökkääjänsä hommiin.

Kiekon pitää pyöriä hyökkäyspäässä vaikka nurkissa. Pitkiä "juoksuja" ja Lukon pakkien uuvuttamista. Tämän joukkueen peli omassa päässä on murrettavissa Tapparan materiaalilla. On haaveilua, että tässäkään sarjassa lähdettäisiin maalintekokilpailuihin, mutta minä luottaisin Tapparan hyökkäyspään jaksamiseen Lukon puolustuspäätä vastaan. Peli pitää vain tehdä raskaaksi haastajalle.

Ville Vahalahti ja kumppanit eivät tee maaleja sen jälkeen, kun kiekko on pyörinyt heidän päässään koko kahden minuutin vaihdon ajan. Josh Green saattaa sen tehdä, kun Antti Erkinjuntti ja Kristian Kuusela ovat kiekon hänelle maalin eteen toimittaneet.

Huomio! Kaiken tämän keskellä Tappara voi aina palata peruutteluun, jos se haluaa. Näkemykseni kuitenkin on, että Tapparan pitää ottaa Lukolta luulot pois heti alussa − pitkillä hyökkäyksillä.

Tapparan on ohitettava Lukon lukko Ryan Zapolski.
Tapparan on ohitettava Lukon lukko Ryan Zapolski.
Kuva © Jarno Hietanen

Lukko voittaa...

Strozyk: Jos se saa erikoistilannepelinsä siedettävälle tasolle.

Raumalaiset kohtaavat hyvin erilaisen joukkueen kuin puolivälierissä. Lukko ei ole materiaalin puolesta Tapparaa parempi millään osa-alueella. Valmennus sentään menee tasan. Tällä kertaa voidaan runkosarjan perusteella odottaa Lukon olevan se vastaanottavampi osapuoli. Sen iskukyky on rutkasti parempi kuin vuoden takaisessa välieräsarjassa, mutta talven Tappara-ottelut eivät anna kovin lupaavaa kuvaa yllätyspotentiaalista.

Sen voin taata jo nyt, että Lukon erikoistilannepelaamisen on mentävä eteenpäin kilometrikaupalla. Runkosarjan neljässä kohtaamisessa kirvesrinnat löivät limpun uuniin ylivoimalla kuudesti. Alivoimalla ei voi päästää Blues-sarjan tapaan vähintään yhtä maalia per peli ja sitten odottaa kurovansa Tapparaa vastaan eron kiinni viidellä viittä vastaan. Varsinkaan, jos oma ylivoimaprosentti on lohduttomaan itkuun ajava kahdeksan.

Hannu Aravirta laittoi Pelicansin ahneesti Tappara-puolustuksen iholle riskilläkin, ja sai sitä kautta katkottua Tapparan hyökkäämisen juuria. Jos Lukko saa fyysisen valmiutensa kohdilleen, tulee kirvesrintojen alakertaan odottamatonta kiirettä. Sitä kautta Lukko voi päästä yllättämään Tapparan maalipaikoilla, jotka tätä joukkuetta vastaan ovat niin kallisarvoisia.

Pakko silti myöntää, että odotan tästä sarjasta tylsähköä vääntöä. Siksikin ylivoimatilanteet on hyödynnettävä, nimittäin tasaviisikoin maalit voivat olla tiukilla molempien päästessä parhaaseen puolustussuunnan suoritukseensa.

Wennström: Jos Ryan Zapolski jatkaa siitä, mihin hän Blues-sarjassa jäi.

Zapolski oli sarjan alussa kuin varjo runkosarjasta. Mahdolliseksi flopiksi veikkaamani maalivahti päästi useammassa pelissä helppoja maaleja ja maalikeskiarvo hipoi tasoa "ruma". Itseluottamus kuitenkin löytyi, etenkin kun vastapäässä pelannut Jani Nieminen oli vähintään yhtä epävarma. Lopulta Blues sai vain pomppuja sekä kimmokkeita sisään, eikä saanut enää henkistä yliotetta Lukon pohjoisamerikkalaisesta.

En ole vakuuttunut Juha Metsolan pudotuspelitasosta. Tässä on oikeasti hieman vastaava sauma kääntää henkistä taistoa koko joukkueen selkärangaksi. Pari helppoa Metsolalle alkuun, Raumalla vaihtoon, ja kas, meillä on kinkkinen sarja Tapparalle voitettavaksi.

Matiaksesta poiketen vähättelisin materiaalieroja siinä tapauksessa, että Tappara yrittää voittaa ylipuolustamisella. Tappara on siinäkin tapauksessa vähemmän altis yksilövirheille, mutta Lukko on toivotaan, toivotaan -kiekoissa ja tilanne siellä, toinen täällä -aaltoilussa myös vaarallinen. Siis puolustavassa kiekossa, jossa kytätään harppuunahyökkäyksiä ja viskotaan välillä suosiolla kiekkoa päätyyn painittavaksi. Silloin nousevat esiin yksilöt, ei se, jolla on enemmän taitavia yksilöitä kokonaisuutena.

Käänteentekijä:

Strozyk: Matt Generous, Lukko

Ameriikan-Matti teki jopa maalin Bluesia vastaan. Tässä sarjassa hänen roolinsa kuitenkin korostuu siellä omalla tontilla, eli puolustusalueella. Typerät jäähyt pois, niistä Tappara rokottaa. Sen sijaan umpikanadalaiset otteet ja fiksu puolustaminen antavat Lukolle mahdollisuuden. Siinä Generous onnistui mainiosti Blues-sarjassa, etenkin loppuvaiheessa.

Wennström: Josh Green, Tappara

En nyt pue tässä kenenkään fanipaitaa päälleni, mutta kuka Liigan jäljelläolevista hyökkääjistä täyttää termit "hampaaton kanukki" ja pudotuspelien kulmakivi paremmin kuin Green? Nostaisin tähän liudan peräänkuuluttamiani Tapparan nopeita laitureita, mutta Green on se pelaaja, joka kiekot kauhoo sisään. Vastustamattomasti, tässäkin sarjassa.

Tulosarvio:

Strozyk: Tappara voittaa 4–3.

Lukko pystyy pitämään Tapparan aisoissa kotikaukalossaan ja hakemaan jopa jonkun vierasvoitonkin, mutta neljä ottelua seitsemästä on liikaa vaadittu. Tässä sarjassa kohtaa kaksi kolmesta mestarisuosikista, joten loppuottelupaikka menee varmuudella ansaittuihin käsiin.

Wennström: Tappara voittaa 4-2.

Tässä sarjassa nähdään hektisiä paukutuksia suuntaan jos toiseenkin. Uskon molempien voittavan vieraspelejä, ja Metsola otetaan kertaalleen vaihtoon. Tappara tekee sarjan itselleen vaikeaksi, jos se ei malta käyttää koko arsenaaliaan hyväkseen. Enkä puhu vain Ville Niemisestä. Sen pitää myös uskaltaa hyökätä. 

Kauden aiemmat Maanantaijäät:

Viikko 14: Sakkoa ja kakkua sekä seitsemännet ottelut
Puolivälierät: Aika taidon, työn, toivon ja tahdon
Viikko 12: Hyvää yötä, Helsinki
Villi kortti -kierros: Stadi aloittaa pohjalta
Viikko 11: Kun yksi dynastia horjuu, toinen herää
Viikko 10: Ehkä vika ei olekaan sinussa, vaan minussa
Viikko 8: "Dufva tulee, Dufva tekee, Dufva voittaa"
Viikko 7: Ovista ja ikkunoista
Viikko 6: Jäikö Kuopioon edes kunniaa?
Viikko 4: Tarjoushintoja Turun tähtitukussa
Viikko 3: Pätevyysvaatimuksena maailmanmestaruus
Viikko 2: Vuoden mies
Viikko 52: Mestarisuosikki Lukko ja keltamustat tähdistökentälliset
Viikko 50: #BornaToBeWild
Viikko 49: Paljon melua Juusoista
Viikko 48: Taruolento joka sentterinä tunnetaan
Viikko 47: Vielä yksi kriisijoukkue
Viikko 43: Kärppä on Gilliesiä armottomampi
Viikko 42: Kerholla ei ole vaihtoehtoja
Viikko 41: Uusi mies liipaisimella
Viikko 40: Ramzi Abidin hermot
Viikko 38: Tampereella on vain yksi joukkue
Viikko 37: Tuomiopäivä
Viikko 35: Poliisijää
Viikko 33: Comeback
Kausi 2011-2012

» Lähetä palautetta toimitukselle