Jatkoaika ennakoi kausipaketissaan Ässien kauden riskejä ja mahdollisuuksia. On aika luoda katsaus sekä menneeseen että tulevaan.
Päävalmentaja Pekka Virta mainitsi jo harjoitusotteluiden yhteydessä maalinteon merkityksen. Riski, joka oli vaihtuvuuden tähden olemassa tällä koko lajin tärkeimmällä sektorilla, realisoitui karulla tavalla porilaisjoukkueen keskuudessa.
Kauden alku ehkä vähän hämäsi kaikkia, kun kotona peli kulki ja tuotti voittoja toisensa jälkeen tiukoistakin väännöistä. Näytti siltä, että itseluottamus ei horju mistään. Lausunnoissa kyllä kulki mukana maalintekijöiden vähyys, mutta kaikki näytti kuitenkin olevan kunnossa.
Jos koko joukkueen tehoilu ja sitä kautta voittaminen lepää liikaa yhden tai kahden pelaajan harteilla, usein käy, kuten porilaisjoukkueelle on käynyt. Vetojuhdat uupuvat taakkansa alle, mutta auttajia ei näy missään, vaikka tahtoakin löytyisi. Noin maali per peli on tahti, jolla ei kannata haaveilla pudotuspelipaikasta.
Ennakkoon ajatellen monilla pelaajilla oli mahdollisuus nousta edes osittain samalle urapolulle lähtijöiden kanssa. Muun muassa Sami Lähteenmäki on oikealla tiellä, mutta täytettävät saappaat lienevät vielä tällä kaudella liian suuret.
Puolustuksen muutokset ovat olleet määrällisesti pienehköt, mutta laadun hankkimisessa onnikin on ollut Ässiä vastaan. Shaun Heshkalle ei löytynyt korvaajaa, mutta se ei yllättänyt. Itse asiassa Heshkan puuttuminen on näkynyt karusti kokeneidenkin runkopuolustajien pelissä.
Colby Cohen kävi pikavisiitillä, ja Alexander Ribbenstrand paikkasi lähtökohtaisestikin vain puolustajien määrää harjoituksissa.
Positiivisia pilkahduksia
Virta lupasi ennen kautta, että nuoret pelaajat saavat kyllä mahdollisuutensa, ja ässävalmentaja piti lupauksensa. Porilaisjoukkueen harmina ovat toki olleet loukkaantumisetkin, mutta kauden puolivälin tuntumassa kuusi eri A-nuorta kokoonpanossa on osoitus halusta nähdä tulevaisuuteen.
Vahvimmin jalkansa edustusjoukkueen oven väliin on saanut puolustaja Valtteri Parikka. Palkintona huikeasta alkukaudesta nuori mies on aika lähellä paikkaa Karri Kiven luotsaamassa nuorten MM-kisajoukkueessa.
Rasmus Rinteen nousu Liigan vaatimalle tasolle on ollut nopea. Vanha konkari Juuso Riksman on tuskin vielä sanonut viimeistä sanaansa kilpailussa peliajasta. Silti laadukas, mutta toinen toistaan kunnioittava kilpailutilanne on aina erittäin tervetullut asia.
Miten tästä eteenpäin?
Jos marraskuun maaottelutauko romutti haaveita hienosta kaudesta, olisi joulukuun maaottelutauko viimeisiä hetkiä kääntää kurssia taas kohti valoisampaa tulevaisuutta. Austin Smith ei liene ihmeidentekijä, mutta voi hyvinkin olla raikas tuulahdus alisuorittaneille laitahyökkääjille. Ainakaan hänellä ei ole harteillaan samaa järkyttävää painolastia kuin muulla joukkueella.
Ässävalmennuksen mukaan työmoraalissa ei ole ollut moitittavaa, ja pelaajatkin ovat kaikin tavoin yrittäneet pitää mielialaa korkealla tappioista huolimatta. Kaikki tappiotkaan eivät ole olleet täysin kelvottomia peliesityksiltään.
Silti tulosurheilussa yksikään joukkue ei voi hävitä vähintään yhdeksää peliä kymmenestä ilman, että jotain muutosta tapahtuu.
