Keväällä pelattavien olympialaisten ennakkosuosikki on luonnollisesti isäntämaa Kanada, jonka perinteet ja materiaalin vahvuus sekä syvyys aiheuttavat kaikissa NHL:n kaikille pelaajilleen sallimissa turnauksissa korkeintaan positiivisen ongelman.
Heikko ei ole Kanadan tilanne nytkään, mutta riittääkö kanukkilegendojen potku vielä tulevanakin keväänä? Jos ei, kuka heidät sitten ohittaa? Yhdestä kommentista suivaantuneet suomalaiset taas ovat miettineet myös, onko Suomella oikeasti Miikka Kiprusoffin ohella muita valintoja ykkösvahdiksi.
USA marssimassa jopa paalupaikalle
Ryan Miller on ollut alkaneen NHL-kauden ykkösvahti niin tilastojen kuin tärkeimmillä hetkillä suoritettujen venymisten valossa. Parina edelliskeväänä pudotuspelit missannut Buffalo Sabres ei vahvistunut viime kesänkään aikana ollenkaan, mutta Miller tärkeimpänä yksittäisenä syynä, joukkue on nyt noussut koillisen divisioonan kärkeen ja Itäisen Konferenssin kolmanneksi.
Miller johtaa sekä päästettyjen maalien keskiarvossa että torjuntaprosentissa koko liigaa. Akrobaattisia torjuntoja esittänyt maalivahti on matkan aikana nolannut muun muassa Toronto Maple Leafsin pari kertaa niin totaalisesti, että vastapuolenkin pelaajat arvelivat Millerin tekevän touhun tahallaan varmistaakseen Torontoa ja USA:n joukkuetta valmentavan ja valitsevan Ron Wilsonin ja Brian Burken ykkösvahdin tuleviin kisoihin.
Craig Anderson ja Tim Thomas haastavat laadukkaasti Milleriä paikasta Yhdysvaltojen ykkösvahtina. Anderson on viimeinkin ykkösvahtina kunnollisen näytön paikan saatuaan ollut loistava Colorado Avalanchen yllätyksellisen alkukauden mukana. Thomasin ja Boston Bruinsin alkukausi ei ole ollut yhtä ruusuinen, mutta kyseessä on eräs selkeimmistä mukanaolijoista kansainvälisten kenttien kokemuksenkin takia.
Kaikkien USA:n vahtien pudotuspelimenestys NHL-puolella on lähes olematon. Ei ole silti pelkästään sen perusteella liian yltiöoptimistista väittää, että nuorekas USA:n joukkue voi tosissaan pistää myös olympialaisissa vettä ennakkosuosikkien Kanadan ja Venäjän myllyyn niin maalivahtien kuin kultamitalitaiston kannalta.
Onko Kanadan tilanne liian tuttu ja turvallinen?
Roberto Luongo ja Martin Brodeur ovat olleet jo pitkään Vancouverin kisojen 1A ja 1B, eli Kanadan ykkösvahdin paikka on tarjolla molemmille. Se ei todellakaan ole heikko tilanne, mutta ovatko itsestäänselvyydet sitten pidemmän päälle hyvä vai huono asia?
Kaikilla muilla pelipaikoilla Kanada suorastaan pursuaa parasta mahdollista materiaalia. Tälläkin hetkellä arvuutellaan ihan tosissaan ja pokerinaamalla esimerkiksi mahtuvatko NHL:n tämän hetken kuumimman trion, San Jose Sharksin supertähdet Joe Thornton, Patrick Marleau ja Dany Heatley edes lopulliseen kisamiehistöön!
Maalivahtien kohdalla tilanne on toinen. Ykkössuosikkien Luongon ja Brodeurin takana tulee erilaisten kysymysmerkkien kanssa iso liuta tasokkaita, muttei missään nousukiidossa olevia vahteja.
Veteraaneista kirkkaimmat loiston ajat ovat tällä haavaa takanapäin aiemmin ykkösluokkaan kuuluneille Marty Turcolla ja Jean-Sebastian Giguerella. Heistä Turco on kyllä pelannut surullista viime kautta paremmin, mutta jälkimmäinen ei ole edes seuransa ykkösvahti.
Viime kauden sensaatio, Columbuksen Steve Mason on vaikeuksiensa takia romahduttanut osakkeensa totaalisesti, ja saanee keskittyä seuransa ykköspaikan pitämiseen vailla maajoukkuemietintöjä. Myöskään Carey Pricea ei tarvinne miettiä kuin seuratason spekulaatioissa.
Chris Mason on ollut eräs harvoista St. Louis Bluesin vaikean alkukauden valopilkuista, mutta se ei yksinään riitä kisapassin leimaamiseen. Cam Ward taas ei ole joukkueensa tavoin onnistunut viime kauden malliin, ja kaiken kukkuraksi Ward joutui vastikään pitkälle sairauslomalle.
Kolmannen paikan Kanadan joukkueessa vieneekin viime kevään Stanley Cup-voittaja Marc-Andre Fleury. Vuonna 2003 koko draftin ykkösenä varattu Fleury ei varmasti koskaan nouse maalivahtitilastojen kärkeen kuin voittosarakkeessa, eikä niin ole ollut tälläkään kaudella. Voittamisen Fleury kuitenkin osaa, ja lunasti viimeistään viime keväänä ne odotukset, joita Penguins-kansa on vuosien saatossa nuorukaiselle langettanut.
Suomella leveyttä, muttei kokeneita voittajia
Suomalaisten menestys yksilötasolla NHL:ssäkin on ollut tällä kaudella selkeästi eniten maalivahtien varassa. Vesa Toskalaa ei kannata edes harkita.
Muilla menee onneksi paremmin. Niin Pekka Rinne, Niklas Bäckström kuin Antero Niittymäkikin ovat viilettäneet seurojensa ykkösvahteina, ja myös Tuukka Rask on ollut jopa Tim Thomasia varmempi alkukauden otteissaan.
On kuitenkin yksi ylitse muiden. Jo nyt voidaan julistaa, että todellisia Stanley Cup-haaveita suomalaisista vahdeista elättelee vain Miikka Kiprusoff. Alkukausi ja uuden valmennuksen alla pelaaminen ovat palauttaneet Calgaryn huipulle, sekä Kiprusoffin henkilökohtaisissa tilastoissa taas liigan kärkimiehiin, viimeisimpänä todisteena peräkkäiset nollapelit marras-joulukuun vaihteessa.
Tätä totuutta, ja Kiprusoffin asemaa kaikkien aikojen kovimpana suomalaisvahtina, ei tule myöskään sivuuttaa olympiavahteja valittaessa. Suomella riittää hienoja vahteja nyt ja tulevaisuudessa, mutta on vain yksi selkeä ykkönen, jota eivät yksittäisistä lausunnoista nousseet kohut saa horjuttaa.
Minne se riittää? Suomella riittää joukkueessaan kysymysmerkkejä, mutta Kiprusoff ykkösenä niitä miinuksia voisi saada anteeksi turnauksen alusta loppuun, ja vielä enemmän kuin muilla laadukkailla suomalaisvahdeilla. Vaikkei torilla tavattaisikaan, ei suomalaisuutta tarvitsisi ainakaan maalivahtipelin osalta hävetä.
Muutkin joukkueet tutuin sävelin
USA:n, Kanadan ja Suomen lisäksi tuttuja kasvoja nähdään muidenkin joukkueiden maalinsuulla. Realistisia menestysmahdollisuuksia vahtien perusteella on kisojen toisella ennakkosuosikilla Venäjällä, ja mustaksi hevoseksi luettavalla, aina vaarallisella Ruotsilla.
New York Rangersin Henrik Lundqvist takaa vaikka päällään seisten yllätysmahdollisuuksia niin seura- kuin maajoukkuetasollakin. Jonas Gustavsson on onnistunut myös NHL-tasolla, nousten Toskalan ohi Toronton ykkösvahdiksi. Lupaava asetelma kisoja ajatellen, vaikkei ”Monster” vielä ”King Henrikin” veroinen supertähti olekaan.
Venäjän ykkösenä jatkanee San Josen Jevgeni Nabokov. Nabokovin pitäisi edelleen viedä Sharks pudotuspeleissä pitkälle, mutta sitä ennen pienenä ihmeenä voidaan pitää jos hänkin ei ole olympialaisissa maansa ykkösvahti. Entä jos Nabokov epäonnistuu?
Ilja Bryzgalov ja Semjon Varlamov nappaavat silti mielellään kaiken mahdollisen peliajan, jonka saavat, ja jos nappaavat sen samalla tasolla kuin kuluneen NHL-kauden aikana seurajoukkueissaan, ei Venäjällä ole hätää.
Tshekin maalivahdeilla on suurista maista todennäköisesti suurimmat kysymysmerkit. Tomas Vokoun ja Ondrej Pavelec ovat perätysten asiallisissa asemissa koko NHL:n tilastoissa, mutta Dominik Hasekin kaltaista supervahtia ei Tshekillä ole ykköseksi kisoihin asettaa hyvistäkin peleistä huolimatta. Älkääkä sanoko, että Hasek pelaa vielä.
Onko NHL:n paras vahti paras maajoukkuevahti?
On melko aikaista vetää lopullisia johtopäätöksiä jokaisesta kisavahdista jokaisen maan kohdalla. Kuitenkin, kun Venäjä ja Kanada kerran ovat materiaalin ja viime aikojen arvokisamenestyksen perusteella sen verran selkeät ennakkosuosikit kisojen voittajaksi, on suorastaan kutkuttavaa nähdä, jos edes jollain osa-alueella voi kyseisistä joukkueista löytää pienen inhimillisyyden rippeen, jolla niitä haastaa.
Broudeurin tasoista vahtia ei kokonaisuutena kellään ole. Nabokov jyrää Malkinin ja Ovetshkinin taustalla nykyisen Punakoneen suojamuurina, mutta jospa edes toinen heistä, tai Brodeurin tilalla pelaava Luongo saisikin turnaukseen heikomman alun ja se synnyttäisi dominoefektin?
Miller vaikuttaa alkukauden perusteella kaikkein eniten valmiilta haastamaan kenet tahansa. Kiprusoff maalissa suomalaiset eivät ole kisoissa ”Mestarit (ja Pepe)”-yhdistelmästä Pepe. Lundqvistin kanssa Ruotsi voi pelata itsensä helposti välieriin, tai jopa loppuotteluun, kuten niin monta kertaa ennenkin. Vancouverin olympialaisiin on vielä kuukausia aikaa, mutta maalivahtien osalta kisoja voi odotella jo nyt vesi kielellä.