Kerho pyöritti poikkeuksellisen kovaa pelaajarulettia kauden aikana. Ritaripaidan puki päällensä kauden aikana kahden joukkueellisen verran pelaajia, joten arviointiin otettiin mukaan ainoastaan kauden päättyessä joukkueessa olleet pelaajat.
Pelaajat on arvosteltu käyttäen ritarinpäitä yhdestä viiteen. Arvostelussa on käytetty lähtökohtana pelaajan omaa tasoa ja häneen kohdistuneita odotuksia.
Maalivahdit
Timo Lindström 
(1 ott.; 88%; 3 pm/h; 0 np)
Nuori kassari tuli Kerhoon kesken kauden Lassilan varamieheksi. Hoiti ruutunsa moitteetta ja torjui ritareille voiton kauden viimeisestä pelistä.
Teemu Lassila (21 ott.; 90,30%, 3,60 pm/h, 0 np)
Lassila kyttäsi tilaisuuttaan Andy Chiodon varjossa kärsivällisesti ja lunasti paikkansa Chiodon lähdön jälkeen ihailtavalla tavalla. Teki huipputorjuntoja illasta toiseen surkean puolustuksen takana ja antoi omilleen mahdollisuuden voittaa. Yksi kauden suurimpia onnistujia. Kuluneen kauden otteet lupaavat hyvää tulevalle kaudelle.
Puolustajat
Harri Tikkanen (44, 3+11=14, -7)
Pienikokoinen puolustaja hankittiin SaiPasta ennen kaikkea ylivoimapyssyksi, sillä mies oli edelliskaudella tehnyt hyvää jälkeä ylivoimapelissä. Alkukausi lupaili hyvää, mutta vaipui joukkueen lailla kauas tasostaan. Tehot jäivät odotettua pienemmiksi, mutta tehotilastossa -7 ei ole lopulta kovin huono katastrofaalisen kauden päätteeksi. Oli kaikesta huolimatta joukkueen ykköspakkeja.
Mikko Palomäki (45, 1+2=3, -24)
Iso, hidas ja kankea. Tehotilaston -24 kertoo varmasti kaiken oleellisen Palomäen kaudesta. SaiPasta Tikkasen tavoin ritareihin tullut Palomäki ei missään vaiheessa päässyt junan kyytiin. Isokokoisella puolustajalla on erinomainen lyöntilaukaus, mutta jostain syystä Palomäki ei käytä sitä juuri ollenkaan. Jukka Rautakorpi on ennenkin tehnyt isoista puolustajista hyviä pelimiehiä, joten ensi kaudelle on odotettavissa tasonnostoa.
Tommi Leinonen (53, 2+3=5, -4)
Puolustuksen nuorin pääsi alusta lähtien valmennuksen suosioon ja sai pelata yllättävän paljon – jopa pelatessaan huonosti. Välillä tuntui, että tulokas oli jäällä joka kerta, kun vastustaja heilutti verkkoa HPK:n päässä, mutta tehotilasto kertoo muuta. Keräsi puolustajista vähiten takaiskuja, joten sisäänajokaudeksi Leinonen pelasi kypsästi. Tarvitsee lisää voimaa ja äijämäisyyttä pelaamiseensa.
Markku Erholtz (39, 1+2=3, -11)
Vaikka se kuulostaa karulta, niin Erholtz pelasi viime kauden väärässä sarjassa. Mestiksestä tulleella puolustajalla ei riittänyt nopeus, voima ja pelikäsitys liigatasolle. Koko paketti oli liigaan vajaa ja varsinkin puolustuspäässä Erholtz oli jatkuvasti suurissa vaikeuksissa. Heikot otteet pudottivat puolustajan välillä jopa katsomon puolelle, mutta pääsi takaisin pelaavaan kokoonpanoon loukkaantumisten myötä.
Harri Ilvonen (11, 2+2=4, 0)
Vasta 19-vuotias puolustajalupaus tuli Tapparasta yhdeksän ottelun ajaksi hakemaan pelikokemusta Hämeenlinnasta. Yllätti kypsyydellään ja toi pirteän tuulahduksen loppukauteen hyvillä otteillaan. Neljä pistettä lyhyen visiitin aikana kertoo paljon potentiaalista. Toi ryhtiä puolustukseen yllättäen iloisesti.
Veli-Pekka Laitinen (53, 0+9=9, -13)
Laitinen vajosi edelliskauden tasostaan varjojen maille ja oli puolustuksen pahin pettymys. Laitisen piti olla puolustuksen isähahmo, liideri ja joukkueen kapteeni, mutta hän ei missään vaiheessa pelannut sen edellyttämällä tavalla. Kokeneelta liigajyrältä olisi odottanut parempaa.
Markus Seikola (45, 5+8=13, -8)
Ei puhjennut Seikola kukkaansa Hämeenlinnassakaan. Syksyn harjoituspelit lupailivat hyvää kiekollista osaamista, mutta tosipelien alkaessa puolustaja veti jarrun päälle. Seikolan piti olla Laitisen tavoin puolustuksen johtotähti, mutta epävarma pelaaminen jatkui illasta toiseen. Sai mahdollisuuksia ylivoimassa enemmän kuin tarpeeksi, mutta ruuti oli märkää. Potentiaalia on edelleen, mutta jotenkin jäi sellainen maku, että TPS:n kasvatti painoi napista virran pois kauden alkaessa. Paha pettymys.
Hyökkääjät
Pasi Salonen (53, 11+17=28, -9)
Salonen tuo elävästi mieleen Jukka Voutilaisen. Oli kauden ainoita valopilkkuja ja esitti ajoittain mehukkaita kiemuroita hyökkäyspäässä. Aloitti kauden erinomaisesti, mutta kärsi lopulta todella paljon Aki Uusikartanon loukkaantumisesta. Sai loppukaudesta jälleen hanat auki ja oli Kerhon paras pistemies. Yritteliästä pelaamista vaikean kauden lomassa. Tuplasi urallaan tehdyt pisteet yhden kauden aikana, joten voiko ensimmäiseltä vastuunkantokaudelta enempää vaatia?
Jesse Niinimäki (17, 1+4=5, -11)
Kriisipelaaja, joka tuli kesken kauden kriisijoukkueeseen. Jälkeenpäin on helppo sanoa, että yhdistelmä oli erittäin huono. Viisi ensimmäistä peliä väläytteli potentiaaliaan, mutta sen jälkeen pelasi haluttomasti ja laiskasti. Joutui lopulta tutustumaan vilttipenkkiin loppukaudesta, kun yritteliäämmät hyökkääjät varstivat Niinimäeltä pelipaikan. Joukkueen laiskin hyökkääjä puolustussuuntaan.
Jari Sailio (39, 11+13=24, 4)
Sailio on pelannut itsensä Rinkelinmäen suosikiksi. Nappasi kotiyleisön äänestämän suosikkipelaajapalkinnon kauden päätteeksi ja nauttii tällä hetkellä suurta arvostusta HPK:ssa. Ikuinen taistelija, joka ei ikinä anna periksi. Repii, raastaa, ärsyttää, taklaa ja siinä sivussa on oppinut nakuttelemaan pisteitäkin. Vaikka Kerho pelasi illasta toiseen huonosti, Sailio antoi syyn raahautua jäähallille. Ensi kaudella on odotettavissa läpimurtokausi.
Ville Eskelinen (30, 2+3=5, -5)
Nuori hyökkääjä sai kauden edetessä lisää vastuuta ja jätti itsestään positiivisen kuvan. Fyysisiltä ominaisuuksiltaan poikanen, mutta on silti nälkäinen ja röyhkeä hyökkäyspäässä. Tasaisen tulokaskauden jälkeen on helppo rakentaa tulevaa.
Pentti Nöyränen (33, 0+3=3, 0)
Nöyränen tuli kesken kauden Bluesista hakemaan peliaikaa ja pelasikin pirteästi loppukauden ritaripaidassa. Jaksoi taklata ja pitää vauhtia yllä, mutta jäi silti siihen samaan harmaaseen massaan, jota suurin osa joukkueesta edusti.
Kai Nurminen (26, 8+11=19, -6)
Vanha kettu osaa edelleen tehdä maaleja ja rakentaa peliä. Pelasi odotuksiin nähden kohtalaisesti, mutta loukkaantumiset pilasivat kauden lähes kokonaan. Kaupunkihuhuissa vanha jalkavamma haittasi jo kauden alussa ja joulun alla Kärppiä vastaan tullut jalkavamma piti miehen pois kaukalosta kuusi viikkoa. Nurmisen kausi päättyi lopulta ennenaikaisesti, kun kiekko mursi hyökkääjän jalkapöydän. Hoiti ruutunsa hyökkäyksessä hyvin, vaikka ei häikäissyt.
Hannu Väisänen (42, 4+3=7, -3)
Super-Hannu on tyytynyt liian pitkään yleispelaajan rooliinsa ja tämä kausi osoitti sen karulla tavalla. Väisäsellä oli tuhannen taalan paikka nostaa profiiliaan vaikean kauden keskellä, mutta kokenut hyökkääjä taantui pelikavereidensa tasolle. Pelasi vähän, eikä syttynyt loistamaan vieläkään. Väisäsen suurin ongelma on pelitaidon tasaisuus vailla selkeitä vahvuuksia.
Carlo Grünn (43, 4+6=10, -9)
Bluesista tullut hyökkääjä näytti ajoittain taskuraketilta ja oli mukava ilmestys luovuttaneeseen ritariryhmään. Antoi itsestään kaiken illasta toiseen ja pelasi yritteliäästi. Välillä pelaaminen meni koohottamiseksi ja se osaltaan söi varmasti tehopisteitä. Löysi lyhyessä ajassa Makkosen kanssa yhteisen sävelen yllättävän nopeasti.
Ossi Pellinen (54, 2+7=9, -3)
Isokokoisesta mailataiturista jäi monelle fanille varmasti haikea kuva. Pellinen ei missään vaiheessa saanut mahdollisuutta isossa roolissa ja hän selkeästi kärsi siitä, ettei pystynyt tekemään tehopisteita pelatessaan. Pellisen suurin ongelma oli samasta pelipaikasta kilpailevien pelaajien tehokkuus ja se syöksi keskushyökkääjän pitkiksi ajoiksi vilttiin.
Juha-Pekka Loikas (52, 8+12=20, -9)
Loikaksen odotettiin ottavan ykkössentterin rooli, mutta kauden vanhetessa hän vakiinnutti paikkansa tutussa roolissaan kolmosen keskellä. Oli silti joukkueen parhaimmistoa ja pelasi erinomaisesti yhteen Sailion kanssa. Tekee hirvittävän määrän töitä, eikä anna periksi milloinkaan. Vaikka odotukset Loikaksesta ykkössentterinä eivät toteutuneetkaan, niin joukkueen parasta keskushyökkääjää on kovin vaikeaa arvostella. Loikas pelaa aina suurella sydämellä ja enempää ei kukaan voisi edes vaatia. Jälleen kerran hieno kausi hienolta pelaajalta.
Antti Kerälä (7, 1+1=2, 0)
Kerälän alku liigassa oli lennokas. Parin päivän sisällä mies kirjoitti liigasopimuksen ja pelasi ensimmäisen liigaottelunsa nakuttaen kaksi pistettä. Oli mukana seitsemässä ottelussa ja pelasi hyvällä itseluottamuksella. Kerälässä on paljon potentiaalia, jonka toivoisi käytettävän hyväksi – varsinkin kun kyse on omasta kasvatista. Hyvä tulevaisuuden sentteri, joka pystyy jo nyt pelaamaan kypsästi kokeneempien joukossa.
Joonas Vihko (48, 7+17=24, -14)
Vikkeläkinttuinen Vihko tuli Kerhoon aikoinaan maalintekijäksi, mutta toistaiseksi suuret maalimäärät odotuttavat itseään. Tarvitsisi vierelleen rauhallisen ja hyvin kentän näkevän keskushyökkääjän, joka ruokkisi laituria täyteen vauhtiin. Kokeneena pelaajana ei pystynyt nostamaan tasoaan, vaikka sitä jälleen odotettiin ja sitä joukkue olisi varmasti kaivannut.
Joona Karevaara (17, 0+2=2, -3)
Karevaara tuli Kerälän kanssa samaan aikaan TuTosta kasvattajaseuraansa ja tehtaili loppukaudesta kaksi syöttöpistettä. Ensimmäisellä yrittämällä Karevaara oli fyysisesti raakile, mutta kulunut kausi osoitti hyökkääjän kasvaneen miehen mittoihin. Karevaara ja Kerälä ovat pelanneet melkein koko juniori-ikänsä yhdessä, joten nuorten hyvät otteet liigakaukalossa eivät yllättäneet. Erittäin rohkeaa ja vahvaa pelaamista, josta olisi suonut palkinnoksi uran ensimmäisen liigamaalin.
Pasi Nielikäinen (43, 1+2=3, -5)
Olihan se tiedossa, ettei Nielikäisestä ole tähtihyökkääjäksi, mutta joukkueen sytyttäjäksi häntä moni odotti. Oli kuin varjo mestaruuskevään HPK:ssa taistelleesta Nivalan cowboysta. Nielikäinen alisuoritti, eikä ole jälkeenpäin mikään ihme, ettei peliaikaa irronnut alkukaudesta HIFK:ssa.
Jussi Makkonen (42, 6+9=15, -6)
TPS:sta loppukaudeksi ritarinuttuun vaihtanut Makkonen oli ehkäpä yksi kauden suurimmista yllätyksistä. Raportit Turusta kertoivat miehen pilanneen itsensä liiallisella voimaharjoittelulla, eikä pelaaminen muutenkaan hääviä ollut. Hämeenlinnassa mies otti kuitenkin ykkössentterin roolin ja pelasi erittäin vahvan loppukauden, vaikka mies ei huippukunnossa ollutkaan. Oli illasta toiseen Kerhon parhaimpia ja aiheutti vastustajille harmaita hiuksilla isolla koollaan ja ulottuvuudellaan.
Roni Andersson (24, 5+0=5, -3)
Anderssonilta odotettiin läpimurtokautta liigan laiturieliittiin. Hän oli lähes samanlaisessa tilanteessa Tapparaan siirtyneen Jori Lehterän kanssa – uusi seura, enemmän vastuuta ja seuraava askel. Se askel jäi Anderssonin kohdalla ottamatta. Miehen otteita leimasi liian usein tietynlainen flegmaattisuus ja näkymättömyys. Jalkavamma pilasi kauden lopullisesti 24 ottelun jälkeen, joten Anderssonin läpimurtoa odotellaan taas ensi kaudella.
