Epäonnistunut testi herätti huomiota kiekkomaissa, mutta Bennett on muutakin kuin yksi huono suoritus. Kanadalaisella on luova, luonnollisen pelintekijän silmä, joka tekee hänestä alati vaarallisen kentällä. Potentiaali on valtava. Tunnollisuudestaan huolimatta mies nauttii pisteiden teosta: tästä todisteena juniorisarja OHL:n pistepörssin yhdeksäs sija, vaikka Bennettillä jäi kauden aikana 11 ottelua väliin.
Henri Ikosen ja Mikko Vainosen seurakaverina Kingston Frontenacsissa viime kauden pelannut Bennett täytti kahdeksantoista vasta viikkoa ennen varaustilaisuutta. Nuoren iän lisäksi 180-senttinen mies on hieman kärkilupaustovereitaan pienempi. Tästä huolimatta taklaustaidot ovat mallillaan jo nyt, ja Bennett nauttii myös pelin fyysisestä puolesta.
Kanadalainen on joka suhteessa tasaisen vahva keskushyökkääjä. Miehen erityisiin vahvuuksiin lukeutuu luistelu. Sulava liikkuminen ja kyky syöttää oikeaan paikkaan oikeaan aikaan aiheuttaa vastustajan puolustajille jatkuvia vaikeuksia.
Bennett näytti vaarallisuuttaan kansainvälisillä kentillä jo vuoden 2013 alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskisoissa, joissa Kanada otti kultaa - ja alaikäinen teki seitsemässä pelissä seitsemän tehopistettä.
Missä on Bennettin uusi koti?
Kesän varaustilaisuudesta ei löydy selkeää tulevaa supertähteä, jonka nimi kuultaisiin varmasti ensimmäisenä. Taso ei silti ole huono. Tasaisessa kärkiryhmässä on tukku senttereitä, joiden välillä seurat joutuvat tekemään vaikeita päätöksiä.
Bennett on kesän varausikäisten ehdotonta aatelia, ja paikka viiden ensimmäisenä varatun kärjessä on lähes varma. Bennett on jäänyt hieman Aaron Ekbladin ja Sam Reinhartinkin varjoon ykkösvarauksesta puhuttaessa, mutta häntä pidetään kenties draftin valmiimpana hyökkääjänä.
Jos ykkösvarausta hallussaan pitävä Panthers haluaa puolustaja-Ekbladin, niin Bennett voisi suunnata Buffaloon. Toista varausvuoroa pitävä rämpivä Sabres tarvitsisi Bennettin kaltaista kovasti työtä tekevä, rohkeaa ja ennen kaikkea valmista pelaajaa. Juuri Bennettin hyvä asenne työntekoa kohtaan voi olla se yksittäinen tekijä, joka nostaa miehen esimerkiksi toista taitavaa keskushyökkääjää Leon Draisaitlia arvokkaammaksi.
Bennett ei ole vielä valmis pelaaja. Hän yrittää saannöllisesti hakea itse liian hienoja ratkaisuja, ja muiden varausikäisten tapaan hän tarvitsee lisää fyysistä voimaa pärjätäkseen NHL-karpaaseille kulmaväännöissä.
Niin ja se leuanveto? Ehkä huono tulos kertoo siitä, kuinka paljon käyttämätöntä potentiaalia Bennettissä vielä on. Lisää voimaa ylävartaloon, ja mies on taas askeleen valmiimpi.
Ja kyllä se tulos jäi silti miestä vaivaamaan. Bennett suuntasi kuntosalille ja pystyy nykyään vetämään leukoja kaksi kappaletta.