Lokomotiv Jaroslavl - Takaisin kärkitaisteluun

KHL / Artikkeli
Toisen kautensa Lokomotivissa aloittava Novotny on myös tuttu näky maajoukkueessa.
Kuva © Timo Savela
Todetaan se heti alkuun - Lokomotiv pitää laskea mukaan mestaruustaisteluun. Lokomotivilta voitiin odottaa viime kaudella parempaa kuin mihin se lopulta ylsi. Läntisen konferenssin kuudes sija ja putoaminen pudotuspelien avauskierroksella Dinamo Moskovaa vastaan ei ollut aivan sitä, mihin seuralla oli materiaalin puolesta eväitä.

Seuraa pelaajana KHL:ssä parin kauden ajan edustanut uusi päävalmentaja Aleksei Kudašov saapui Atlantin raunioilta. Hänellä on vielä kovin vähän näyttöjä tältä tasolta. Lokomotiv menetti kesän aikana tähtihyökkääjä Sergei Plotnikovin ja parhaan maalintekijänsä Geoff Plattin, mutta tilalle on tullut Jonas Enlund, joka oli Sibirissä erittäin hyvä. Puolustuksesta lähtivät isoista nimistä Jegor Jakovlev ja Jonas Holos. Materiaali näyttää riittävän laadukkaalta siihen, että muutaman ongelmakohdan toimiessa rautatieläiset voivat tehdä jotain todella suurta tällä kaudella.

Maalivahdit:

Aleksei Murygin

Vitali Kolesnik (KAZ)

Curtis Sanford laittoi hokkarit naulaan menneen kauden päätteeksi, joten Lokomotiv tarvitsi uuden ykkösmaalivahdin. Se löytyi lopulta Magnitogorskista, kun Aleksei Murygin tarttui seuran haaviin. Murygin pelasi valtaosan kaudesta Amurin riveissä, jossa hän oli suorastaan erinomainen heikon puolustuksen takana. Siitä huolimatta on riski lähteä hänen johdollaan kauteen, jos Lokomotiv haluaa tosissaan menestyä.

Joukkueen maalivahtikaksikon täydentää viime kaudelta tuttu Kazakstanin maajoukkueen kokenut veräjänvartija Vitali Kolesnik. Hän on kelvollinen kakkosmaalivahti tällä tasolla, mutta ei sen enempää. Lokomotivin heikoin kohta ennakkoon ajateltuna on juuri maalivahtipeli, vaikka Murygin onkin osoittanut loistavia otteita. Seura saattaa huhujen perusteella edelleen hakea ykkösmaalivahtia.

Puolustus:

Staffan Kronwall (SWE) - Patrik Hersley (SWE)

Pavel Koledov - Ilja Gorohov

Ilja Ljubuškin - Mihail Pašnin

Mihail Grigorjev - Vladislav Gavrikov

SKA maksoi mottipäisen summan joukkueen runkopuolustaja Jakovlevista, ja lisäksi avainpuolustajiin kuulunut Holos lähti. Menetykset ovat kovia, mutta ne on saatu paikattua hyvin. SHL:n pakkien maaliennätyksen toissa kaudella tehnyt Patrik Hersley on tähtikategorian hankinta. Hänellä on maailmanluokan laukaus - kenties KHL:n puolustajista kovin. Isokokoinen ja melko hyvin kahteen suuntaan pelaava Hersley oli Sibirissä viime kaudella todellinen ylivoimapelote. Hän on valtava lisä seuran ylivoimapeliin.

Puolustuksen johtaja on NHL:ssä pelaavan Niklas Kronwallin veli Staffan Kronwall. Hän on monipuolinen, isokokoinen, vahva ja kovaa laukova yleispuolustaja. Ruotsalainen oli Lokomotivin tehokkain puolustaja menneellä kaudella pisteillä 5+20. Joukkueen kapteeni on erittäin kokenut yleispuolustaja Ilja Gorohov, joka on seitsemän KHL-kautensa aikana voittanut kahdesti mestaruuden, pelannut neljästi finaaleissa ja ollut kuudella kaudella vähintään välierissä. Hänen joukkueensa tuntuvat syystä tai toisesta aina etenevän vähintään välieriin asti, vaikka viime kaudella tuo putki päättyikin. Hän on sulavasti luisteleva, monipuolinen ja erittäin hyvin peliä lukeva puolustaja, jolla tulee harvoin huolimattomia ratkaisuja paineistettunakaan.

Joukkueen fyysistä osastoa edustavat erittäin agressiivinen Ilja Ljubuškin ja kovaa taklaava Mihail Pašnin. 21-vuotias Ljubuškin on todella ilkeä ja kovaotteinen puolustaja. Pašnin oli joukkueensa eniten taklannut pelaaja viime kaudella yhdessä Ljubuškinin kanssa. Kumpikaan ei ole kädetön pelaaja, vaan he pystyvät myös kiekollisena saamaan peliä edistäviä asioita aikaan.

Sotšissa isossa roolissa pelannut vasta 20-vuotias Pavel Koledov palaa toissa kaudelta tuttuun seuraansa. Hänellä on allaan läpimurtokausi ja odotukset on syytä laittaa harjoituspelien sekä viime kauden otteiden perusteella korkealle, sillä tämä nuorukainen on matkalla KHL:n huipulle. Koledov on kovaa laukova pelirohkea puolustaja, joka pelaa hyvin kahteen suuntaan. Torpedosta seura hankki taitavan ja pelirohkean kiekollisen puolustajan Mihail Grigorjevin, jolla on vielä paljon petrattavaa puolustuspelaamisensa kanssa. Hän on kuitenkin vahva kiekollisena ja tukee hyvin hyökkäyksiä - välillä liiankin rohkeasti.

Hyökkäys:

Jonas Enlund (FIN) - Petri Kontiola (FIN) - Jegor Averin

Sergei Konkov - Jiri Novotny (CZE) - Emil Galimov

Denis Mosaljov - Daniil Apalkov - Andrei Sigarjov

Dmitri Maltsev - Vladislav Kartajev - Kirill Kapustin

Hyökkäyskalusto ei ole kesän aikana juurikaan muuttunut, joskin tähtihyökkääjä Plotnikovin lähtö oli todella iso kolaus. Juuri kauden alla myyty Platt oli seuran paras maalintekijä.

Jonas Enlund voi kuitenkin jopa paikata Plotnikovin jättämän aukon, niin vahvoja otteita Enlund esitti Sibirissä. 45 pisteen kauden pelannut Enlund osoitti, että rinnalle ei tarvita Jori Lehterän kaltaista syöttökonetta tuloksen tekoon. Hän on kasvanut huippupelaajaksi KHL:ssä. Kesken viime kauden Pohjois-Amerikasta palannut Petri Kontiola on parhaimmillaan aivan sarjan parhaita senttereitä, mutta viime kausi jätti toivomisen varaa. Kontiolalla on sarjan ehdottomaan eliittiin kuuluvat syöttötaito sekä pelikäsitys.

Petri Kontiola kuuluu KHL:n huippupelaajiin
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Seuran sisäisen pistepörssin 37 pisteellä voittanut todella työteliäs Jegor Averin on taistelun ruumiillistuma. Hän tekee pisteitä ja pelaa suurella sydämellä joukkueensa eteen. Averin ei ole luontainen maalintekijä, mutta hän korvaa taidollisia puutteita valtavalla tahtotilalla ja taistelulla. Toki häneltä löytyy terävä laukaus. Hän tottui raatamaan Avangardissa muutama kausi takaperin pienemmässä roolissa.

Seurasta löytyvät Dinamo Moskovassa kahta Gagarin Cupin voittoa kausina 2011-13 juhlineet Sergei Konkov ja kyseisestä seurasta kesällä hankittu Denis Mosaljov. He tuovat seuraan armotonta taistelutahtoa ja voittamisen kulttuuria. Kokenut Konkov oli toissa kaudella Lokomotivin riveissä pudotuspeleissä ilmiliekeissä, kun verkko soi hänen toimestaan jatkuvalla syötöllä. Hänen periksiantamattomaan asenteeseensa ilmentyi koko Lokomotivin huikea kevät. Mosaljovissa on hyvin paljon samoja piirteitä kuin Konkovissa. Molemmat ovat hyviä luistelijoita, energisiä, röyhkeitä ja periksiantamattomalla asenteella varustettuja erinomaisia joukkuepelaajia.

Tšekin maajoukkueen luottosentteri Jiri Novotny on erinomainen kahden suunnan sentteri. Hän tuo fyysisyyttä ja uhrautuvaisuutta. Tšekki on todellinen huippuluokan joukkuepelaaja. Novotnyn merkitys lienee pukukopin puolella vielä suurempi.

23-vuotiaat Daniil Apalkov ja Emil Galimov ovat hyvän tason hyökkääjiä. Apalkov on erinomaisella liikkeella ja pehmeillä käsillä varustettu juonikas sentteri. Hän oli toissa kaudella yksi koko seuran parhaista hyökkääjistä, mutta alla on varsin tasapaksu kausi. Galimov on todella taitava ja nopea luistelija. Tältä kaksikolta pitää odottaa paljon. SKA:ssa toissa kaudella pelannut 22-vuotias Andrei Sigarjov saapui Admiralista. Hän on nopea ja todella energinen hyökkääjä. Sigarjov tottui raatamaan SKA:ssa nelosketjussa, mutta hän on varsin taitava pelaaja.

Yhteenveto:

Lokomotiv lähtee janoamaan varsin vähän uusiutuneella joukkueella viime kautta selvästi parempaa menestystä. Joukkue on nuori, uhrautuva, fyysinen, todella taitava ja nälkäinen. Kudašov on vielä kysymysmerkki päävalmentajana. Puolustus on todella kova ja monipuolinen ruotsalaisten johdolla. Siinä on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruuden intoa.

Hyökkäyksestä löytyy armottomia taistelijoita, nälkäisiä ja taitavia nuoria pelaajia sekä erittäin laadukasta kärkiosaamista. Maalivahtipelin yllä leijailee hieman tummia pilviä. Onko Murygin riittävän hyvä ykkösmaalivahti? Joukkueen rakenne vaikuttaa erinomaiselta, vaikka muutamia kysymysmerkkejä on ilmassa. Rautatieläisten eväskorista löytyy ainekset mennä päätyyn asti, vaikka se ei aivan suurimpien suosikkien joukkoon kuulu.

Arvio: Vahvasti kiinni kotiedussa pudotuspeleihin. Läntisessä konferenssissa sijoille 3-5.

» Lähetä palautetta toimitukselle